keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Nothing really happens

Hirveästi ei oikein ole raportoitavaa mistään, tai sitten vain mun univajeesta kärsivät aivoni eivät osaa muuttaa mitään tietoa mielenkiintoiseksi. Kohta viikon jatkunut päänsärky on tehnyt aivoistani mössöä, ja pääsiäisenä onkin urakka yrittää saada niskat hoidettua kuntoon jotta tästä pirullisesta vaivasta päästäisiin. Ylipäätään sairastelun jälkeinen paluu töihin on ollut jokseenkin tahmeaa, eikä asiaa auta työpaikkojemme tapahtumat, joista mm. palkanmaksupäivää siirrettiin mitään kysymättä.. Meille siis alustavasti kerrottiin että palkanmaksu olisi ennen pääsiäistä, ja tokihan samana iltana menin ystäväni kanssa kahville, sillä olisinhan saamassa rahaa muutaman päivän kuluttua. Osan viimeisistä rahoistani juotuani (kiltisti vain teetä ja kaakaota), meille seuraavana päivänä kerrottiin että palkanmaksu siirtyykin ensi viikolle, pääsiäisen jälkeen. Nappisuoritus Firma! Tässä vaiheessa myös on käynyt ilmi että meille ei ole maksettu TES:n vaatimia kielilisiä ollenkaan sekä viikkotyöaikamme on myöskin enemmän kuin pitäisi, samalla palkalla tietty.. Ei varmaan tarvitse erikseen selitellä miksei työmotivaatio ole korkeimmillaan, ja itse asiassa uuden työpaikan katselu/haistelu kuumeisesti meneillään.
 
Vauvat senkun kasvaa porskuttavat. Vajaan viikon jälkeen synnytyksestä, Nekku on uskaltautunut jopa itse poistumaan pentulaatikosta, mutta ainoastaan jos minä olen houkuttelemassa ulos. Muutoin hän hoitaa suurella hellyydellä mönkiviä otuksia. Kävimme maanantaina kontrollissa klinikalla, jossa Nekun tikit poistettiin kun haava oli umpeutunut. Eläinlääkäri kuitenkin liian tomerasti puhdisti umpeutunutta haavaa, joka sitten hieman avautui uudestaan ja näin ollen jouduttiin nitomaan kiinni. Lauantaina seuraavan kerran vaellamme klinikalle, jälleen kerran auton sisustaa Nekun oksennuksella (todennäköisesti) kuorruttaen.
 
Love
Siskot
Seuraavaa etappia eli silmien avautumista odotellen..
 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Baby, baby!

Viimein on 3 tervettä tyttöstä saapunut tähän maailmaan! Ilman vaikeuksia tämä ei kuitenkaan tapahtunut joten alotetaan ihan alusta asti..

1 vaalea, 1 musta ja 1 rotikan värinen (musta ruskeilla merkeillä)

Asiat lähtivät liikkeelle keskiviikko-aamuna kun töissä jälleen kerran mulle tuli huono olo. Etova pala kurkussa, joka ajautui siihen tilanteeseen asti että jouduin juosta oksentamaan vessaan. Kaikki tämä siis aamupalan eli yhden voileivän jälkeen. Esimies sitten päätti viisaudessaan lähettää minut haamunkalpean ihmisraunion kotiin. Ajelin yskien ja pahaa oloa köhien kotiin, vain huomatakseni että vuokraisäntäni oli hoitamassa puutarhaa. Vuokraisäntäni on oikein mukava, mutta hieman rasittava tapaus ja tälläkin kertaa hän päätyi istumaan terassilleni ja kertomaan kuinka voisin keittää meille kahvit. Kun kerroin ettei kahvia ollut, päätyi hän tyytymään teehen. Eikä muuta kuin kipeänä keittelemään teetä.. Näytin myös vuokraisännälleni jälleen oikuttelevan vessan, joka siis valutti vettä non-stop, luoden mulle valtavaa vesilaskua, jota en onneksi vielä ole saanut. Siinä vaiheessa kun putkimies ilmestyi paikalle, päätin etten ole saamassa lepoa huonoon olooni joten voin aivan hyvin viedä Nekun eläinlääkäriin tarkastukseen mikä oli tiistaina lykkääntynyt Coinissa olleen juhlapäivän takia. Nekku autoon ja menoksi. Sanomattakin on selvää että jälleen Nekku oksensi autooni, ja nyt siellä ei enää puhdasta kangaspintaa löydy lainkaan..

Eläinlääkärissä Nekulle tehtiin kliininen tutkimus, joka osoitti että pimu oli kokonaan avautunut ja valmis pukkaamaan beibit ulos. Lisäksi klinikka antoi (jälleen) lahjoituksena ilmaisen röntgenkuvan, jotta pystyttiin pohtimaan syytä miksei synnytys ollut jo käynnistynyt. Röntgenistä kävi ilmi että pentuja olikin aiemman neljän sijaan kolme, joista varsinkin yksi oli valtavan kokoinen. Valtavan kokoisen pennun rintakehä oli reilusti isompi kuin Nekun lantio, joten sain isot neuvot tulevaan synnytykseen, jossa siis todennäköisesti joutuisin auttamaan että kaikki saataisiin hengissä ulos. Nekku sai supistuksia lisäävän pistoksen, sekä samaa ainetta tabletti-muodossa, joita hänelle piti antaa säännöllisin väliajoin. Mikäli pentuja ei olisi kuulunut seuraavan päivän aamukymmeneen mennessä, tulisi minun tulla klinikalle uudemman kerran.

Koko Nekun raskaus, sen mitä Nekku minulla on ollut hoidossa, on ollut jokseenkin aivan kuin sitä ei olisi olemassakaan. Nekku on leikkinyt muiden koirien kanssa, juossut pitkin pihoja ja portaita sekä ollut hyvän tuulinen valtavasta pallomahastaan huolimatta. Ei siis liene tullut yllätyksenä että valvotun yön (ainoastaan minun osaltani, Nekku nukkui oikein tyytyväisenä) jälkeen jouduimme palaamaan klinikalle. Edessä olisi keisarinleikkaus á 200 €. Eläinlääkäri oli jälleen uskomaton ja teki tämän leikkauksen itse ilmaiseksi, eli vähensi oman työnsä palkkion 70 € kokonaan tuosta. Ei minulla jälleen sanat riittäneet kertomaan kuinka paljon tätä arvostan ja kuinka kiitollinen olin. Lopulta myös äitini päätyi pelastamaan minut ja maksamaan koko Nekun leikkauksen, ilman että minä jouduin tekemään erillisiä velkajärjestelyä klinikan kanssa. Siinä toinen uskomaton ihminen, joka enemmän halusi auttaa Nekkua kuin minua <3 

yhdessä kasassa

Sillä välin kun Nekku jäi operoitavaksi, lähdin minä hoitamaan omaa asiaani Alhaurin El Granden urgenciaan. Olin varustautunut samoilla papereilla ja opettelemalla sanat, joita tarvin selittääkseni asiani. Sen sijaan että olisin päässyt tutkittavaksi asti, matka tyssäsi jo ilmoittautumistiskille, jossa tyly nainen, virne naamallaan kertoi että minulla pitäisi olla kopiot asiakirjoista x, y ja z. Yritin kovasti kertoa että olen aiemmin jo ollut täällä, ja että nämä asiakirjat löytyvät teiltä mutta ei, ei kelvannut rouvalle. Tässä vaiheessa tuli minulla raja vastaan kaiken paskan ja suoranaisen vittuilun keskeltä, ja tein jotain mitä harvoin teen. Naisen jatkaessa virnistelyä haistatin hänelle pitkät paskat, toivotin jopa helvettiin ja kirosin hänet sairastamaan kutisevaa syyhykuppaa. Ilmekään ei naisella värähtänyt, sen sijaan muilla odottelijoilla naamat oli kuin nauriilla kun kuuntelivat mun suomenkielistä kiroamistani. Suomi on siitä loistava kieli että kun sillä kielellä kiroilet, jokainen taatusti tietää mistä on kyse..

Hermot riekaleina lähdin kodin kautta takaisin Coiniin kahvilaan odottelemaan ystäväni kanssa Nekun operaation valmistumista. Viimein soitto tuli, 3 tervettä tyttöä oli tullut maailmaan ja sekä pennut että mamma voivat hyvin!

Klinikalla meille tuotiin esille maailman suloisimmat tyttöpennut! Joku ehkä sanoisi että samanlaisia ruttunaamoja kaikki, mutta jostain syystä ne "omat" ovat aina kaikista suloisimpia, ja näin ollen oma sydämeni sulikin mössöksi klinikan lattialle. Tässä vaiheessa Nekku oli vielä aika töttöröö anestesian jäljiltä, ja meidän kaikkien yllätykseksi, pelkäsikin omia pentujaan. Sain ohjeeksi että joutuisin 2 tunnin välein pitämään Nekkua aloillaan ja auttamaan pennut syömään.. Ai miten niin kolmas käsi olisi ollut tässä vaiheessa erittäin kätevä?

"apua, mitä nää olennot on?"

Nekku ja pennut kotiutuivat, ja meni iltaan saakka, kunnes Nekku hoksasi mistä koko jutussa oli kyse. Sitä ennen jouduin kuin jouduinkin pitelemään häntä aloillaan että uudet tulokkaat saivat appeensa. Yhden pennun kerrallaan kun siirsin hänelle tutkittavaksi, hän lopulta hyväksyi kaikki ja rupesi syöttämään näitä ilman apukäsiä. Heräsin ensimmäisenä yönä myöskin siihen kun Nekku kaikella tarmollaan ja hellyydellään pesi pentujaan, tässä vaiheessa uudelleen löytämäni sydän, suli uudelleen lattialle mössöksi. Tällä hetkellä tilanne on se että, Nekku ei enää suostu poistumaan pentuboksista, vaan joudun kantamaan hänet ulos tarpeilleen sekä syömään, ja tämänkin jälkeen hän kiiruhtaa eeerittäin nopeasti takaisin pentujen luo :)

.. yksi kerrallaan

Mitä tulee omaan olotilaani, tiistain jälkeen en ole oikeaa ateriaa syönyt. Perjantaina luulin olevani paremmassa kunnossa ja tein virheen syömällä ruisleipää. Virhe kostautui reilu tunti myöhemmin huonolla ololla, ja loppupäivän ruokasaldo olikin 3 kaurakeksiä ja 2 porkkanaa. Näin, mahani on siis anorektinen - ja jotenkin se pitäisi saada korjattua ennen maanantaita että pääsen töihin.

Söpöimmät IKINÄ

<3


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kesä!

Kesä tuli Espanjaan, (ainakin hetkellisesti)..


varjossa +22 ♥
pikku-sammakko lämmittelee
Ja ei, pentuja ei vieläkään ole ilmestynyt. Itse asiassa Nekku on vain piristynyt piristymistään (mikä on toki hyvä) ja riehui ja paini Chican kanssa koko illan ja aamun..

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Odota, odota, odota - jonota, jonota, jonota

Otsikosta fiksummatkin voikin jo päätellä ettei pentu-rintamalla ole tapahtunut viikonlopun aikana edistystä. Olen varmaan viimeisen viikon aikana sanonut varmaan joka toisena päivänä sanonut "mulla on sellainen kutina että tänään ne syntyy". Tuo lause on kokenut inflaation, joten tyydyn toteamaan että Nekulta tuli tänä aamuna limaa ulos (ihana fakta ulkopuolisille jaettavaksi ja kuviteltavaksi!) ja että hän herätti minut jo neljän jälkeen aamulla könyämällä sängyn alla edestakaisin. Ehkäpä siis..
 
Ensimmäistä kertaa tänä aamuna oli aurinko nousemassa, ja ajomatka töihin sujui ei-täydellisessä pimeydessä. Olikin todella hämärä fiilis ajella kun yhtäkkiä näkikin ympärilleen, aivan kuin olisi uuteen paikkaan ajellut. Myös lämpötilä oli jo inhimilliset +14 astetta, kun välillä on tosiaan viipotettu nollan lähellä. Harvoin näin hyvällä mielin lähtee maanantai käyntiin, toivotaan että se jatkuu pitempään kuin tämän nelisen tuntia.
 
Perjantai-iltaa vietettiin näin nätisti
Eiks tää masu ois nyt jo tarpeeks iso?
Tuleva (mahdollinen) iskä vetää sikeitä
 

torstai 14. maaliskuuta 2013

Mustaa savua

Edelleen Villa Rosassa on jouduttu tupruttamaan piipusta ainoastaan mustaa savua pentujen osalta. Nekku on ollut oikein pirteä eikä meinaa osoittaa merkkiäkään pentujen tulosta, senkuin vaan mennä painaa pihalla muiden mukana. Jos toisella ei olisi jättimäistä mahaa, mieletöntä unentarvetta tai nisiä joista jo tulee maitoa, epäilisin ettei toisella mitään pentuja olekaan.. Suurta salaliittoa kaikki! Todennäköisesti kun eläinlääkäri sanoi että pennut tulevat muutaman päivän sisällä, korkeintaan viikossa, niin Nekku on päättänyt pitää jalkansa vaikka väkisin ristissä ja pennut lämpimässä ihan vain testatakseen kauanko minun hermoni kestävät odottelua. Kuten olen aiemmin tainnut todeta, olen ehkä surkein ihminen maailmassa odottamaan, noh käytännössä mitään. Tätä ominaisuutta kuitenkin joutuu koko ajan harjoittamaan, eli ehkä minusta tulee vielä mestari siinä? Epäilen kyllä.

Tässä ajassa olen jo ehtinyt kerätä massiiviset univelat, eikä asiaa tosiaan auttanut viime lauantai-sunnuntai välinen yö, jonka valvoin Serenassa/lentokentällä. Hyvin paljon asiasta kertoo se etten ole havahtunut ollenkaan kun viime yönä ilmeisesti Muhis, oli pudottanut olohuoneessa yhden ison hyllyn, jonka päällä oli tauluja ja kirjoja ties kuinka paljon.  Silti, joka kerta kun Nekku kääntyy pentulaatikossaan, olen puolitajuttomana noussut puoliksi istumaan ja tarkistamaan, ettei vain pieniä neniä ala pilkistää maailmaan. Loogista, eikö? Pitänee tänään panostaa kunnon uniin, että jaksaa sitten kun oikea tilanne iskee päälle.
 
Nekun ultra, jostain syystä en vieläkään löydä tästä mitään..
 päivitetty klo 10.55

Löysin pelastuksen mun väsymykseen!


Miten olinkaan kokonaan unohtanut energiajuomat, nuo lisäaineita täynnä olevat piristävät litkut?! Vaasassa kun työskentelin aulavirkailijana, vuorot alkoivat muistaakseni klo 6.30 joten pieni piristys teki useimmiten poikaa ja tuolloin joinkin suht usein näitä keltaisia piristysruiskeita. Sittemmin olen ollut töissä inhimillisempiin kellonaikoihin ja käyttö olikin hetkellisesti vähentynyt. Nyt kun kello herättää minut aikaisemmin kuin koskaan (n. klo 5 - 5.15) on tullut aika jälleen hankkia keinotekoista virkeyttä. Mua tosin ihmetyttää että miten oon unohtanutkin tämän ihmeaineen näin moneksi kuukaudeksi ennen kuin taas keksin millä saan aamut käyntiin? Vaihtoehtona ei ainakaan ole kahvin juonnin opettelu..
 

tiistai 12. maaliskuuta 2013

...Yllätys

Jokaisella asialla on tarkoituksensa, tai ainakin niin olen monet vuodet yrittänyt itselleni hokea. Monia asioita olen ehtinyt stressaamaan etukäteen täysin turhaan, koska loppupeleissä kohtalo (? tai jokin sellainen) on puuttunut peliin ja poistanut kokonaan mahdollisuuden (Suureen) Valintaan. Valintoja joutuu tekemään päivittäin, ihan huomaamattaankin, mutta ne suuret Valinnat saattavat aiheuttaa monenlaista päänvaivaa, stressiä ja mahdollisia unettomia öitä. Eilen poistui yksi Valinta, jonka kanssa olin painiskellut reilun viikon ajan, kun käytiin Nekun kanssa eläinlääkärissä.
 
Eläinlääkärissä otettiin ensimmäisenä ultrakuva, jolla tarkistettiin mm. pentujen sydämen syke, joka oli ekalla kerralla ollut aivan liian korkea ja viitannut siihen että jotain olisi vialla. Tällä kertaa kuitenkin kaiken todettiin olevan kunnossa. Seuraavana vuorossa oli röntgen, jotta nähtäisiin pentujen määrä. Aiemmin määrästä oli ollut arvioita että niitä on useita, jopa kymmenen. Tästä syystä olin joutunut viimeisten viikkojen ajan pohtimaan onko mitään järkeä/resursseja pitää pentuja ja abortin mahdollisuus oli enemmän kuin vahva vaihtoehto, samoin kuin Chican kanssa päädyin tekemään. Röntgenissä kävi ilmi että Nekulla on vain neljä pentua masussaan, mutta jättipotin räjäytti eläinlääkäri kertomalla että ne syntyvät muutaman päivän sisällä! Näin ollen mahdollisuus aborttiin on poissuljettu eikä minulle jää muuta mahdollisuutta kuin koittaa parhaani mukaan jeesiä toista synnyttämisessä ja lopulta etsimään pennuille hyvät kodit.
 
Nekun pentulaatikko makkarissa, toinen vetää jo sikeitä
 
Alkujärkytyksestä toivuttuani (paitsi etten ole vieläkään toipunut) tuli mieleen n. 100 kysymystä. Olin aiemmin päivällä lueskellut koiran synnyttämisestä, aivan kuin olisin aavistanut miten illalla käy. Ehkä sillä osviitalla että Nekku muistutti pientä virtahepoa, joka näyttää räjähtävän hetkellä minä hyvänsä, oli jotain tekemistä asian kanssa.. Joka tapauksessa eläinlääkäri kertoi tärkeimmät asiat mihin tulee kiinnittää huomiota ja miten toimia itse synnytyksessä. Uskomattominta eläinlääkärin toiminnasta tekee se, että kun hän jo etukäteen tiesi Nekun tarinan, ei hän veloittanut minulta röntgenistä, lääkkeistä eikä itse vastaanottoajasta mitään. Näin ollen lähes 100 € eläinlääkärilasku pieneni reiluun 30 euroon, mikä meinasi saada itseni purskahtamaan itkuun. Espanjalainen (mies)ihminen, joka arvostaa eläimiä ja niiden hyvinvointia näin paljon, ei kovin montaa koko maassa ole. Hän sanoikin, ettei olisi voinut veloittaa enempää kun tiesi että minä en ole koiraa "valinnut" vaan koira valitsi minut ja että hän haluaa auttaa niitä ihmisiä, jotka itse auttavat eläimiä. Lisäksi jos Nekulta loppuu erikoisruoka jota hän tällä hetkellä syö, tulisi minun tulla heille hakemaan sitä lisää, lahjoituksena kuten aiempikin säkki. Mitä tähän voi sanoa? Ei tämä maa ihan läpimätä eläinten kannalta näköjään olekaan..
 
Nyt onkin sitten jännät paikat, kun odottelen hengittämättä ensimmäisiä merkkejä synnytyksen alkamisesta. Todennäköisesti kun näin teen, niin Nekku päättää tehdä poikaset kun olen esim. töissä tai niin sikeässä unessa valvottuani muutamia öitä pentulaatikkoa tuijottaen. Jouduin jo viime yönä menemään tarkistamaan onko Nekku kunnossa kun alkuyön kuorsauksen sijaan, toinen olikin hiljentynyt nukkumaan ääneti. Pentulaatikko, eli paikallisesta marketista hakemani pahvilaatikko, sijoittui makuuhuoneeseeni jonne Nekku sai täyden rauhan, Vinskin ja Chican jouduttua olohuoneeseen toistaiseksi. Voi olla että blogin kirjoitukset tulevatkin nyt olemaan aika pentu/koirapainotteisia muutaman kuukauden ajan.. :)
 
Nekku the Virtahepo ♥

* muokattu klo 10.11 - Kuva lisätty + unohtui kertoa että nyrjäytin aamulla nilkka oikein huolella, säikähtäessäni roskiksilla että astuin rotan päälle, ah kuinka loogista! Onhan se toki mielenkiintoisempaa kun en pääse kunnolla kävelemään ja jos pennut päättävät syntyä tänään..
 

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Ystävät

Paluu Espanjaan on suoritettu onnistuneesti tarkoittaen että Suomen -18 asteen pakkaset vaihtuivat 18 asteen lämpöön ja pienehköön vesisateeseen. Kotona vastassa oli tuttu lauma nelijalkaisia, joita yllättäen ehdinkin ikävöimään vaikka kuvittelin ettei 10 päivän aikana ikävä ehtisi tulla. Negrita eli Nekku on muuttunut valtavaksi tynnyriksi, joka ei juurikaan jaksa liikkua vaan lyllertää hitaasti mutta varmasti eteenpäin, kuitenkin voiden ilmiselvästi paremmin kuin reilu viikko sitten. Tänään illalla pitäisi kuitenkin mennä käymään eläinlääkärin luona ultrassa ja pohtia tilannetta, ja päättää mitä pennuille tapahtuu. 
 
Nekun entinen "omistaja" palstan viljelijä-setä tuli eilen portilleni huhuilemaan kun Nekku ja Johnny olivat hänen palstallaan heilumassa. Keskusteltiin vähän Nekun tilanteesta ja pennuista, tosin mun huonolla espanjallani en saanut läheskään kaikkea sanottua mitä olisin halunnut saada sanottua. Kävi myös ilmi että heillä on palstalla vanha kontti täynnä likaista rojua, jota parivaljakko on käyttänyt mm. sateensuojana. Kontin nähtyäni sanoinkin että nyt on parempi että Nekku ja Johnny lähtevät mukaani, ei sellaisen lian keskelle voi pentuja synnyttää.. Toki käytin tekosyynä Nekun tarvetta ottaa iltalääke. Sedällä ei ollut onneksi ollut mitään tätä vastaan ja pari lähtikin mukaani saman tien kun heitä kutsuin. Tänään aamulla päästin Johnnyn omalla tontilleen ennen kuin lähdin töihin, mutta Nekulle annoin ekstra-vapauden jäädä sisälle, ja vielä omaan huoneeseen, jotta toinen saa rauhassa levätä ilman Chican kukkoilu-yrityksiä. Koko eilisillan toinen vain lepäilikin sohvalla.
 
Väsy painaa
..eikä ihme kun kokoa on jo pienen virtahevon verran
Miten tällaista ilmettä olisi voinut vastustaa ja jättää toisen kuolemaan ulos nälkään?
 
Oma jengi
Reilun 10 päivän aikana näin suurimman osan Suomessa olevista ystävistäni ja rupesinkin miettimään miten erilaisia persoonia ja tyyppejä he ovatkaan. Minulta löytyy ystäviä molemmista sukupuolista, täysin eri ikäisistä sekä täysin eri taustaisia. Jokaisesta yksilöstä olen enemmän kuin kiitollinen, ja se että kaikki ovat niin erilaisia pitää myös oman ajatteluni asioista mietiskelevänä. Ystävät ovat yksi elämän tärkeimmistä asioista, ja on lohduttavaa huomata että tietyt tyypit pysyvät elämässäni huolimatta siitä kuinka kauan edellisestä tapaamisesta on. Nautin Helsingissä ollessani muun muassa keskusteluista, joissa pohdittiin lähtemisen helppoutta ja palaamisen vaikeutta. Palaaminen on itselleni ollut aina pieni peikko, ja sama mistä sitä onkaan joutunut palamaan, en vain ole hyvä siinä. Itse asiassa olen oikein surkea masistelija. Hyvästit, arkeen takaisin sopeutuminen tai ylipäätään se että joutuu taas totuttautumaan erilaiseen elämään, tekevät paluusta vaikeita. Espanjaan paluussa vaikeinta itselleni oli kummitytön jättäminen Suomeen, hyvänä kakkosena paluu arkeen koska en esimerkiksi ole puoleen kuukauteen työpaikalla vieraillut aiemman sairasteluni takia. Mistä löytää jälleen se motivaatio olla ja elää tavallista arkea? Onneksi tilin saldo muistutti miksi sitä taas kannattaakin herätä viiden jälkeen aamulla töihin.. Onneksi myös tiedän kokemuksesta että vaikka hetken aikaa kyseenalaistankin sen että miksi ihmeessä asun täällä ja teen kaikkea tätä, hetken kuluttua olen kuitenkin huomaamattani sujahtanut takaisin normaaliin arkeen ja kyseenalaistaminenkin jää enemmän taka-alalle. Kokonaanhan se ei sieltä poistu, siitä rauhattomat jalkani pitävät kyllä huolen.
 
Osia ystävistä
 
 
Perinteeksi muodostunut bubble bath, ennen Serenan konemusakekkereitä, tällä kertaa Radisson Royalissa.
Matkalla kekkeröimään, kylmä oli!
Kekkereiden jälkeen lentokentällä ei naurattanut kun oli koko yön valvonut..
 

torstai 7. maaliskuuta 2013

Vaasa ei petä

Kyllä Vaasa on aina vaan Vaasa ja Hullu Pullo on Pullo! Ystävät on aivan yhtä ihania kuin ennenkin ja onneksi näen osan n. 53 päivän kuluttua seuraavan kerran Malagan lämmössä. Myöskään Vr ei petä, Vaasa-Seinäjoki väliä taivallettiin uskomattomat 3 tuntia, normaalin tunnin sijaan, veturin hajottua toiselle asemalle Tervajoelle. Onneksi ei ollut minnekään kiire, joten ei kiristänyt vannetta niin kovasti, tosin pieni krapulan poikanen kolkutteli otsassa eilisen ulkoilun venyttyä aamuviiteen.

Tervajoen asemalla rattosat pari tuntia..

Ilta tanssittiin ja pidettiin muutenkin hauskaa, ja aika kului kuin siivillä. Ennen ulos lähtöä olin saanut himoitsemaani sisäfilettä (nam!) kera loistavan seuran. Omat ystäväni luovuttivat baarissa kolmen aikaan, mutta tällä kertaa itse halusin istua tappiin saakka kun kerran tänne saakka oli tultu. Juttelin juuri vankilasta päässeen nuoren miehen kanssa, ja aika paljon taas tiedän maailmasta enemmän. Ketään ei saisi, eikä pitäisi tuomita ensimmäisen lauseen perusteella, ja tyyppi osoittauituikin mukavaksi, käsiteltiin samalla Suomen rangaistuskäytännöt kuin Espanjan eläintilanne (en näköjään osaa pitää suutani aiheesta kiinni kenellekään). Lopulta väsyneenä mutta iloisena kipitin ystäväni luo napsimaan viimeiset sipsin jämät pussista ja koisimaan kisujen sekaan. 

Mun laukkua vahdittiin tarkasti (ja siihen myös oksennettiin karvapalloja ekana iltana)
Kyttäystä pöydän alla
Porkkanan ahmija
Ulkona käytiin todistettavasti
Krapulakeiju
Vähän nuivan näköinen kuva, mutta piffi oli loistavaa! Ufoshotti kuului kattaukseen, samoin kuin seisova porkkana
 

Tärkeä työ suoritettu

Jälleen ollaan liikkeessä, tällä kertaa bussi kuljettaa Kokkolasta Vaasaan ystävien luo. Toiset ystävät ja perhe piti jo hyvästellä , pieni kummityttö halata ja jättää taakseen, seuraavaan kertaan. Kova paikka ja kummitytön hiljainen "nähdään pian" sai kyllä kyyneleet virtaamaan. Tiedän kuitenkin että vaikka lähtöni olisikin esim. Helsinkiin jossa aiemmin asuin, lopputulos olisi sama. Ikä pehmentää ja tekee lähdöistä vaikeita, mutta onneksi ei niin vaikeita että omat haaveet jäisivät toteuttamatta.
Niistän nenää, pyyhin silmäkulmia karhealla lentokentältä pöllityllä paperilla, koko bussi on hiljaa aivan kuin kukaan ei uskaltaisi puhua niiskutukseni päälle. Edistystä etten halua vajota penkin alle piilottelemaan kyyneleitäni, ainakin minä tunnen jotain ja elän. Välillä tosin vähempikin tunteminen ja eläminen riittäisi..

<3

Kolmen päivän ajan olen kontannut lattialla, hassutellut ruokapöydässä ja välillä heiluttanut pientä tyttöä niin että pää on toisella mennyt pökerryksiin ja toinen päätynyt huojumaan juopon lailla. Pieni, ja rakas 2-vuotias (juopunut) kummityttöni. "Leiki mun kaa"-käsky on toistunut kymmeniä kertoja ja niin on taas rakennettu lampaille taloa ja hevosille aitausta. Välillä tarkasteltu ikkunasta kun iskä menee kelkalla tai otettu maamia ja todettu "voi saakeli" kun makkarat ei pysy leivän päällä.. Ei muuten ollut mun opettama! ;) Tärkeä työ Suomessa on suoritettu, voin jälleen mennä kummittelemaan hieman kauemmas kunnes parin kuukauden päästä nähdään seuraavan kerran <3

Mummi ja kummityttö lukee

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Negritan ja pentujen kohtalo ?

Piti vielä toinenkin postaus kirjottaa sillä sain aavistuksen veret seisauttavan puhelun Espanjasta. Siellä on ollut hieman alkuvaikeuksia avainten katkeillessa oviin ja varaston vesiputkien räjähtäessä paineesta. Näistä onneksi urhea eläintenhoitajani on selvinnyt toisen ystäväni avulla, mutta se mikä pysäytti viimein minutkin oli uutinen Negritasta. Negritahan on siis se naapurin pieni musta koira, joka odottaa pentuja. Tähän asti Negrita on vaikuttanut normaalilta koiralta, joka odottaa pentujaan, vaan kuinkas kävikään.. Tänä aamuna Negrita ei ollutkaan enää jaksanut liikahtaa terassiltani/sisällä olevalta koiranpediltä, vaan oli vain hiljaa tärissyt. Luojalle kiitos eläinrakkaista ystävistä, olivat he vieneet kaiken tämän avain ja vesikaaoksen keskellä koiran eläinlääkärin pakeille. Eläinlääkäriltä tuli raju tulos, koira on vakavasti aneminen, aliravittu ja kuoleman partaalla. Tässä vaiheessa puhelua en olisi voinut enempää tiputtaa korviani, sillä lähtiessäni koira oli ollut pirteä, iloinen ja pyöreä ilman näkyä esim. kylkiluista. Kuva n. viikon takaa, Vinski on jälleen auttavaisena kirputtamassa toista takapuolesta..

Negrita
Hetken aikaa itseäni mielessä sätittyäni, "miksi en ollut huomannut että toinen näkee nälkää silmieni alla, miksei se ollut mennyt omien koirien kupillekaan vaikka se maassa välillä oli?" Joka tapauksessa, onni oli että tämä todettiin nyt eikä siinä vaiheessa kun olisin toisen raukan löytänyt henkensä heittäneenä terassiltani. Negritalla on mahassaan poikkeuksellisen iso lukumäärä pentuja, mikä kuulemma on selittänyt tämän pyöreyden - ilman pentuja koira olisi ollut pelkkää karvaa ja luuta ja jokainen ulkopuolinenkin olisi huomannut tilanteen. Eläinlääkäri antoi koiralle mukaan pinkallisen lääkkeitä ja erikoisruokaa, ja ystävällinen eläintenhoitajani sai jälleen yhden hoidettavan poissaoloni ajaksi lisää. Olen niin uskomattoman kiitollinen tälle kyseiselle henkilölle etten osaa edes kertoakaan. Sanoin että tekevät kaikkensa koiran eteen, minä kaivan jostain rahat sen hoitoon. Sanoin myös että vierasmakkarini saa pyhittää hänelle yksin, saa rauhassa levätä ja syödä ilman muita häiritsemässä. Lekurissa myös varmistettiin jo tietämäni tieto, ettei koiralla ole sirua, joten sillä ei ole virallisia omistajiakaan. Tällä hetkellä ollaan tilanteessa jossa ystäväni ja eläintenhoitajani sanoivat menevänsä juttelemaan naapureideni kanssa mitä Negritalle tehdään ja että se on ollut eläinlääkärissä jne.. Hoitavatko he eläimen asiallisesti kuntoon (epätodennäköisesti) - ja samalla vähän kuin tiedustellen että voiko koira jäädä pysyvästi minulle, jolloin hoitaisin sen kuntoon. Pyysin samaan syssyyn kysymään myös Johnnyn puolesta, sillä ei hänelläkään asiat tätä paremmin voi olla koska kimpassa aina kulkevat ja ilmeisesti vähäiset ruokansa etsivät (?) Minä ja luuloni että naapurit olisivat näitä oikeasti ruokkineet.. PRKL.

Vaikeampi kysymys koskee pentuja. Olenko valmis seuraavat 2 kuukautta hoitamaan 6-x määrää pentuja, ruokkimaan, madottamaan ja lopulta etsimään ja löytämään niille kodit? Teoreettisena tämä kuulostaa hullun touhulta, ja tällä hetkellä vielä olisi mahdollista että Negritalle tehtäisiin abortti ja samalla se steriloitaisiin. Se voisi myös auttaa sitä itseään paranemaan nopeammin. Jokin pieni ääni silti sisälläni ei ole varma. Toisaalta kaikki pennut eivät välttämättä syntyisi terveinä/elossa, heidän sydämen rytminsä oli liian nopea eläinlääkärin mukaan, joten määrä olisikin mahdollisesti pienempi mutta aina on mahdollisuus siihen että jaloissa pyörisikin kymmenenkin pientä taaperoa. Aiemmin Chican kohdalla olin varma että kun sterilisaation yhteydessä pennut löytyivät, tiesin heti etten niitä pidä, vaan ne abortoitiin ja Chica sterkattiin loppuun suunnitellusti. Mikä sitten nyt saa mieleni epäröimään? Ei mitään hajua, mutta sen tiedän että päätöksiä pitäisi pikkuhiljaa tehdä, ja pitäisi yrittää tasapainotella järjen ja intuition kanssa..

Karkkia ja mätivoileipiä

Ensimmäinen ilta lusittu Suomen puolella ja 2 eri himoa saatu jo ainakin osittain tyydytettyä! Lisätään vielä että kyseessä oli mätiruisleipä ja irtokarkit ettei tule väärinkäsityksiä.. Viime viikon sairastelun vaikutukset tosin huomaa vieläkin sillä ruoka ei oikein maistu, ja kun syön niin täytyn jo pienistä annoksista. Kaikesta huolimatta painoni oli pudonnut ainoastaan vaivaiset pari kiloa, buu! Jos en laihdu niin haluan ainakin ruokahaluni takaisin! Nyt mua odottaakin jättisäkki irtokarkkeja laukussa mutta jostain syystä pahin himo laantui eilen kun n. 10 karkin voimalla, eikä mulla suurta halua olekaan koko pussia avata.

Juna on täynnä suloisia japanilaisia, jotka saapuivat asemalle pienen sopulilauman tavoin. Heidän tohinansa on jotenkin niin liikuttavaa, ja heidän tavassaan kantaa suksia, jotain mistä tulee mieleen ala-aste ja aika jolloin itsekin piti suksia raahata kouluun kilometrikaupalla. Eilisiltana sen sijaan istuessamme muutamalla yhdessä keskustan paikoista, oli eri kansallisuudet vauhdissa. Pieni tanssilattia oli kauttaaltaan ympäröity haukan katseilla varustetuilla etnistaustaisilla henkilöillä, jotka vaanivat viatonta uhriaan, tämän vielä ollessa täysin epätietoinen tulevasta, häneen kohdistuvasta soidinmenosta. Saatiinpa ystävän kanssa hyvä naurut tätä seuratessa! 

Hyvästä ystävästä tulikin mieleen tyylikkäin saapuminen Helsinki-Vantaalle ikinä. Ajattelin olevani ihan cool, ja perus-onnellinen saapuessani ja löytäessäni mua vastassa olevat henkilöt. Ja kuttua kanssa! Omaksi yllätyksekseni (tässä kohtaa en tiedä sanooko mun alitajunta että oikeastiko muka yllätykseksi) pillahdin itkuhuutonauruun keskellä tuloaulaa ystävän kaulaan. Olin lähes hysteerinen yrittäessäni puhua, nauraa ja itkeä yhtä aikaa. Onneksi sekoiluni laantui pian ja päästiin pois tekemästä tätä kohtausta, josta sivulliset olivat saaneet nauttia, omia läheisiään odotellessaan.
Ainiin, ja ilmeisesti olen keltainen jättiläinen - ainakin siltä näytin kaikissa illalla otetuissa kuvissa.

Enkai mä nyt oikeasti ole noin iso ja keltanen? Enhän?
 

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Traveller

Aamu käynnistyi Malagan kentällä Starbucksista raahatulla exclusivo kaakaolla (kermavaahdolla, nam!). Tuijotin aikani ohi kulkevia ihmisiä ja mietin päässäni kuka on menossa minnekin ja minkä takia. Kovin villejä skenaarioita en ihmisten elämistä saanut, johtuen varmaan kellosta joka näytti viittä aamulla. Villein skenaario ehkä oli oma pakottava haluni hypätä Köpiksen koneen sijaan ensimmäiseen koneeseen, joka lentää sama minne kohtaa Indonesiaa. Tai edes Aasiaan. Lihakset näköjään muistavat että nyt on jotakin pielessä kun ollaan lentokentällä eikä tarvitse rampata ulkona röökillä tai jäädä vahtimaan toisen laukkuja. Miten sitä voikaan päätyä kaipaamaan ihmiskrematorioita tai niiden liepeillä hengailua..? Yksin matkustaminen on tylsää kun kaipaa toista ihmistä, ilman kaipausta jokainen lentokenttä-visiitti ja matka tuntuu seikkailulta.

Köpiksessä paistaa aurinko sisälle niin että farkkujen lahkeita on pakko kääriä ja posket punoittavat kuin pienellä menninkäisellä. Toivottavasti tästäkin jää jotain väriä ihoon, vaikka en, kiitos Espanjan, tänä vuonna haamua muistutakaan. Ensimmäinen oikea ateria reiluun viikkoon on sporttipubin burger-ateria oluella, ei ihan himoitsemani sushi valkoviinillä - mutta näillä eväillä on mentävä. Loput ajasta käytän auringon ottoon ja hömppäkirjan lukemiseen. Seuranani on ristipistotyötä tekevä nuori mies.

Näin kulutan aikaa Köpiksessä
Eka oikea ruoka-annos reiluun viikkoon <3
Kuinka pöllähtäneen näköinen lennon jälkeen voi olla (kun on sen ajan eli reilut 3 tuntia nukkunut)?
 

Köpehamn

Linkki youtubeen..

Piti kuitenkin fiilistellä tätä ylläolevaa, vaikka tämä ei nyt ihan seikkalusta menekään..