maanantai 29. heinäkuuta 2013

Satuolentoja ja kuvaterrorismia

Kuten kuvasta näkyy, en edelleenkään ole löytänyt haaviini uutta työtä - ainakaan sellaista jossa voisi päivitellä blogia työn ohessa. Edelleen siis mennään vaikeasti kirjoitettavalla läppärillä, joten voin siis hyvällä omallatunnolla keskittyä kuvapainotteisiin postauksiin. 

Ensimmäiseen osioon laitetaan muutama kuva Beneixaman (Alicante) agility-kisoista, joissa käytiin 3 rataa neljästä hakemassa upeat hylkäykset. Vikaa löytyi sekä koirasta että ohjaajasta aina vuorotellen.. Yksi rata sitten menikin nappiin ja saatiin siitä vain 1 virhe (kepeillä, eli sitä ei periaatteessa lasketa..) ja oltiin näin ollen kolmansia, huraa paras tulos tähän mennessä!


seuraavan esteen jälkeen Tomppa kehitti oman radan, mennen 3 estettä mun seisoessa paikoillani..



.. kirotut kepit..





Beneixaman kisojen jälkeen mulle saapuikin (viimein!) maailman toiselta puolen, erittäin kauan odotettu "hovivalokuvaaja", jonka jossain vaiheessa ajattelin olevan satuolento sillä odotus tuntui pidemmältä kuin nälkävuosi. Hovivalokuuvaja on ottanut kamerallisen kuvia niin karvaisista lapsosista kuin kuusta ja tähdistä joita mentiin viikolla pienellä porukalla kuvailemaan (vähemmän lahjakkaat makoili tiellä katsellen tähdenlentoja). Lisäksi ollaan pyyhälletty suomalaisten mekassa Fuengirolassa, hoidettu yön yli agility-opettajani koiria Alhaurin de la Torressa ja syöty tapaksia Malagan pikkukujilla. Parasta.

Nekku ja nakin kerjäys-ilme

Hovivalokuvaajasta erittäin innoissaan ollut puikkonenä eli Puikkis



Álora alkuyöstä



the Kuu

Hovivalokuvaaja hovin kera

Hundkarusellen




Chica kylässä Alhaurin de la Torressa

De la Torren koirajengiä


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Työttömän arkeako(?)

Edellisestä postauksesta on jo ikuisuus (jos hieman liioitellaan) mutta syy tähän löytyy surkean työni loputtua (hiphei!) ja blogin päivitys-kynnys nousi n. triljoona pykälää rikkinäisellä koneella, joka ihanasti pyyhkii välillä kaiken kirjoitetun tekstin eikä suostu kaikkia merkkejä edes kirjoittamaan. Noin, nyt on selittely-osio hoidettu.

Vielä en ole uutta virallista työpaikkaa löytänyt, mikä taasen ei ole tarkoittanut sitä etteikö kiire olisi pitänyt. Olen autellut ystävän yrityksen kanssa, ollut mukana tämän päästäessä 14 vuotta nuoren koiransa paremmille remuamis-maille, leikkauttanut Vinskiltä viimein pallinsa sekä shoppaillut IKEA:sta kaikkea omituista mitä olen viimeiset puoli vuotta suunnitellut hankkivani. Läppärinäni toimii tällä hetkellä ystävältäni saatu vanha vara-läppäri, joka on tietty espanjalainen mikä tarkoittaa sitä että ääkköset ja muut öökköset köökköset tulevat monimutkaisen näppäin-yhdistelmän takaa ja näin ollen hidastavat kirjoitukseni etanan tasolle.. Oh the joys of different cultures.. Sen sijaan yhdellä näppäimellä näinkin kivoja merkkejä kuten ñ ja ç - tuiki tärkeitä itselleni tässä vaiheessa.. Pääasia että edes jotenkin pääsen testiä tuottamaan.

Kesä on viimein saapunut Espanjaan ja ensimmäistä kertaa rupesin kaipaamaan tuuletinta. Lämpötila pysyttelee sitkeästi yölläkin 25 asteen tienoilla ja tänään päivällä nautittiin lähemmäs 40 asteesta varjossa.. Juoksulenkkini joutui siis odottamaan lähemmäs yötä ja auringonlaskua, ja sen takia tämäkin päivitys suoritetaan keskellä yötä hellemekossa.

Suunnitteilla parin viikon sisään on agility-kisoja, beach partyja sekä ankaraa kuntoilua (ainakin unissani).. Lisäksi "oikeiden" töiden metsästys jatkuu, tällä hetkellä plakkarissa on siis auttelua ystävän firmassa sekä osa-aikainen tarjoilijan pesti. Yksi hakemuksistani on myös edennyt prosessissa eteenpäin, joten katsotaan pääsisinkö haastatteluun ja mahdollisesti respan yö-hommiin monen vuoden tauon jälkeen.

Ainiin, ja olen niin laiska etten jaksa hakea sisältä piuhaa ja siirtää sympaattisia kuvia mm. Vinskistä hyvin ärsyttävän lautasantenninsa kanssa. Ensi kerralla, I promise!

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Your home is where your heart is part. 2

Useimmiten sanotaan että koti on siellä missä sydän on, mutta välillä se voi olla toisinkin päin. Oli vuosi 2006 kun olin eronnut ensimmäisestä avomiehestäni, ja etsinyt omaa paikkaani Vaasasta kun löysin Asemakadun. Rakastuin taloon ensi silmäyksellä, jo netistä kuvia katsoessani, sen ränsistyneeseen maalipintaan ja repsottaviin räystäisiin. Paikalle saapuessani tiesin löytäneeni Kodin. Sisältä löytyi eteisestä alkava kaaren muotoinen sisäänkäynti yhdistettyyn olohuone-keittiöön jota oli keskellä pieni baaripöytä jakamassa. Keittiön kaapit olivat sähkön siniset, seinätapetti raidallista. Vessaan piti nousta pari askelta ylemmäs muuta asuntoa, ja vesivaraaja oli naurettavan pieni jopa yksin asuvalle. Makuuhuone oli iso ja avara, jotta kesällä sinne saatiin aikaan aavikko-ilmasto. Yksi seinä oli valtavien kaappien peitossa, ihan korkealle kattoa myöten - ja voi vitsit kun huoneet olivatkin korkeat! Kaappeja avatessasi löysit kaapin sisältä uuden kaapinoven, joka tosin ei johtanut minnekään. Nurkassa oli vanha, korkea kakluuni josta vuosikaudet pelkäsin hiirien tulevan sisälle. Kertaakaan en niihin törmännyt.
 
Kun kuulin ensimmäisen kerran saaneeni asunnon ja haettuani siihen avaimet, raahasin ensitöikseni vanhalta asunnoltani siivousvälineet ja stereot. Ajelin vuoden -87 punaisella lava-autolla, sillä joka oli ensiautoni, ja jonka menetystä aikoinaan paljonkin surin. Muistan edelleen sen fiiliksen, sen vapauden ja malttamattomuuden jota tunsin edessä olevaa tulevaisuutta kohtaan.
 
Viemärit vetivät huonosti, lämmin vesi ei aluksi toiminut keittiössä pariin kuukauteen ja suihkussa piti laskea minuutteja jos halusi välttyä yhtäkkiseltä kylmältä vesiryöpyltä. Myrskyisinä öinä katselin sängyssä makoillen ikkunasta näkyviä,  talon seinään ja tien yli viritettyjen katuvalojen heijausta tuulen mukana. Kesäisin istuin ikkunalaudoilla, jalkoja ilmassa heiluttaen, katsellen teatterin parkkipaikalle saapuvia hienosti pukeutuneita ihmisiä. Asunto sai minut rakastumaan yhtä monta kertaa kuin siellä asuin. Se sai minut myös rakastumaan itseensä, olin jonain päivänä päättänyt ostaa tuon todennäköisesti homeisen ja rapistuneen tönön. Rakastin sitä sellaisenaan, ehdoitta.
Ja nyt sitten on myöhäistä.
 
Istuin portailla ja kerroin äidilleni puhelimessa tavanneeni jonkun, ja lähteväni kiertämään Aasiaa. Hain Aadolf-gekon poikasena Riihimäeltä junalla. Nauroin ystävien kanssa sohvalla viiniä juoden. Itkin makuuhuoneessa Taavi-kanin kuoltua yön aikana vessaan. Tuijotin makuuhuoneen lautakattoa lukemattomat tunnit, lähes alasti toisen vartaloa vasten loikoillen. Eristin pitkulaisen eteisen lattian paksuilla peitoilla Helmi-Orvokin jalanpohjan tulehduksen parantamiseksi. Repesin ääneen nauramaan ystävän todetessa tosissaan sopivani jalkamalliksi, jalkojani tuijottaen. 
 
Taavin viimeinen ilta
 
Kuulin viime viikolla että asunto on purettu maan tasalle. Kukaan ei enää asu Asemakatu 9 asunnossa 5. Tilalle rakennetaan kai samanlaisia persoonattomia kerrostaloja minkä välissä tämä pieni puutalo oli vuosikaudet viettänyt tuulta uhmaten.
 
"Jälkeen-kuva"
 
Naapurin outo setä lupaa lainata säkillisen kasetteja jos minulla on tylsää, senkun haen vain, hän on useimmiten työmatkoilla ja pitää oveaan lukitsematta. Provinssista palatessa eteisen seinäni on kaadettu ja kanit tuijottavat aitauksestaan naapurin vessaan. Lumi tulee rappukäytävään, liian väljien ulko-ovien alta. Samassa rappukäytävässä 3 nuorta naista on raahannut alaspäin viettävissä rapuissa 50 kiloista valtavaa terraariota, ylöspäin. Pahuus asui yhdessä epämääräisessä yläkaapissa, mutta ei tullut sieltä koskaan ulos koska tiesi että minä rakastin taloa. Eteisen seinät oli maalattu röpelöisiksi, niin pahasti että kun horjahdit puolipukeissa, sai takapuoli samanlaisen ulkonäön kuin sitä olisi hierottu erittäin karkealla hiekkapaperilla.
 
Yhden rakennuksen purkaminen sai aikaan suuren ikävän ja kaipuun, nosti muistot pintaan. Tässä niistä oli vain murto-osa, toivottavasti en niitä koskaan unohda.
 
 
illanviettoa Morvokin kera
 

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Hyvää matkaa Muhis!

Muhis lähti viimein reilun puolen vuoden jälkeen omaan uuteen kotiinsa lauantaina. Kodin tälle rakkauspakkaukselle antoi työkaverini miehineen, joilla ei entuudestaan muita lemmikkejä ole. Matka rannikolle sujui muuten hyvin, lukuunottamatta Muhiksen pakoa kuljetusboksista takapenkille. Edelleen siis autoilu on yhtä mukavaa hänen mielestä kuin mulle tullessaan.
 
 
Kisu ehti ennen lähtöään aiheuttaa minulle karmean yllätyksen, jota varten jouduin linnoittautumaan sisälle koirien kera ja soittamaan ystävälleni hätäpuhelun toiselle puolelle kaupunkia. Poju oli nimittäin päättänyt lopettaa erään herra/rouva Rotan elämän pihalleni, jonka huomasin vasta siinä vaiheessa kun olin viemässä pyykkejä ja lähes tulkoon astuin kyseisen raadon päälle. Vaikka olenkin jo hieman täällä asuessani karaistunut ja pystynyt hoitelemaan kuolleet hiiren raadot pihaltani, oli tämä kaljuhäntäinen, hampaat ulospäin sojottava yksilö liikaa sietokyvylleni. Pieni mahdollisuus asiaan hoitoon olisi ollut, mikäli uima-allashaavini, jonka varsi on 2 metriä pitkä, olisi ollut ehjä. Nekun jo kerran ällöttävää ruumista muutaman metrin siirrettyään, huusin koirat kiiren vilkkaa sisälle ja odotin pelastuspartion saapuvaksi. Kävi kyllä hyvin vahvasti mielessä, mitkä olivatkaan taas ne sinkkuelämän huonot puolet..
 
Varaston asukki, muurigekko
Vaikka talo pysyy kuin ihmeen kaupalla viileänä lämpimien kelien aikana, on varastosta tullut kuuman kostea tropicaario. Siellä viihtyvät mm. muurigekot jotka vielä iltaisinkin lötköttelevät lämpöä varastoineella betoniseinämällä.
 
Muuten viikonlopusta ei oikein mitään järkevää raportoitavaa olekaan, käytiin vähän harjoittelemassa agilitya lauantai-iltana ja tokihan treenit meni kuin unelma verrattuna kisoihin.. Katsotaan josko tämä sama vire pysyisi seuraaviin kisoihin asti, sillä kaikki ongelmakohdat saatiin nätisti ratkaistua. Loput viikonlopusta sitten enemmän ja vähemmän löhöiltiin, nukuttiin pitkään ja nautittiin olosta. Näillä lämpötiloilla jopa koirat ovat päiväsaikaan todella väsyneitä ja valjastavatkin intonsa aina illalla saaden kunnon iltahepulit.
 
Päikkärit mamman kainalossa