tiistai 27. toukokuuta 2014

Klipklop klipklop..

Tällainen meille muutti..
















 Ja tämän näköinen meillä oli kuukauden jälkeen


Vaikka olin vannonut etten ensimmäistä katsomaani hevosta mene ostamaan, oli kyseisen neidon kanssa tätä lupausta mahdotonta pitää. Ensimmäistä kuvaa katsoessa hevosihmiset varmaan ajattelee että olen ihan sekaisin, ostin ihan karseassa kunnossa olevan vanhan neidon, jolla olisi mahdollisesti Cushing. Myös päätökseni hankkia ruuna meni romukoppaan. Mitä sitten jäi jäljelle? Maailman kiltein tamma, jota syyttömänä on kohdeltu väärin ties kuinka kauan. Reipas kulkemaan, puhtaat liikkeet sekä se kaikista tärkein ominaisuus, joka minutkin vakuutti, pilketttä silmäkulmassa. Papereiden mukaan Toffee-nimeltään, mutta sellainen nimi ei tälle kaunottarelle sovi joten tästä lähtien neito saa kulkea espanjalaisittain Tamara nimellä.

Kun katselen kuukauden takaisia kuvia, järkytyn kuinka karseassa kunnossa hän olikaan. Niinkin lyhyt aika on muuttanut tämän neidon ulkonäköä rajusti. Tamaran kaviot olivat suksenomaiset, ja ne menivätkin ensimmäisenä operoitavaksi. Kiltisti antoi kengittäjän vuolla räpylänsä, mitään hötkyilemättä ja ai että kun rupesi näyttämään paremmalta.









Seuraavaksi ruvettiin selvittämään hampaiden kuntoa, sillä Tamara oli erittäin laihassa kunnossa meille tullessaan. Laihuus oli edellisessä kodissa kuitattu sillä että hän on lauman alimmainen eikä saa välttämättä riittävästi heinää, lisäksi heidän heinänsä kuulemma oli huonolaatuisesta erästä. Edelleenkin kun tätä kirjoitan kiehahtaa mulla aika reippaasti, sillä kun eläinlääkäri pääsi Tamaran suuta tutkimaan, kävi ilmi ettei tämän hampaita ollut koskaan (!) aiemmin raspattu. Suu oli piikkejä täysi ja pinnat oli sellaista vuoristorataa että käytännössä syöminen on ollut täysin mahdotonta. Ei muuta kuin hevonen rauhoitukseen ja show alkakoon.



Saman operaation aikana Tamaran kyynel-nenä/nielukanavaa putsattiin sillä kärpäset olivat munineet tämän silmiin, ja nämä ällötyksen munat valuivat toisen nenäkanavaa pitkin alas. Vaikka kuinka yritettiin sekä kyynelkanavan että nenän kautta kanavia avata, olivat ne jääräpäisesti tukossa. Osa munista kyllä saatiin ulos mutta kanava ei kokonaan auennut vaan jäi odottamaan tulevaa raspaus eli rauhoituskertaa, joka todennäköisesti on jo nyt tulevana syksynä. Siihen asti pidetään huolta vuotavasta silmästä ja pidetään päiväsaikaan kärpäshuppuja.

Tamara tuli meille brittiläiseltä naiselta, joka pitää ratsastuskoulua lähikaupungissa Cartamassa. Hänellä Tamara oli ollut n. puolen vuoden ajan, jonne hän oli päätynyt teurasautosta kun espanjalainen perhe oli ilmeisesti kyllästynyt takapihalla kököttävään hevoseen. Edelleenkään omaan käsitykseeni ei mene, miten (mukamas) hevosalan ammattilainen on voinut pitää hevosta näin huonosti. Näin kuvan Tamarasta kun hän oli tälle naiselle mennyt ja hän oli silloinkin paljon paremmassa kunnossa kuin meille tullessaan. Mitä piittaamattomuutta ettei hoideta kun toinen selkeästi kärsii. Toisella oli pidetty selässä jotain satunnaista satulaa (koeratsastus tilaisuudessa tallista haettiin "jokin satula vaan" kirjaimellisesti), joka oli aiemmin hiertänyt avoimen haavan toisen törröllä olevaan selkärankaan. Kovasti nainen kehui että Tamaralla oli juuri edellisviikonloppuna ratsastettu kahtena peräkkäisenä päivänä 3 tuntia putkeen.. Tässä kohtaa suomalaiset hevosharrastajat vetävät ilmaa keuhkoihin niin että hyperventilaatio uhkaa, sillä oikeanlaisen satulan hankintaan nykyään panostetaan mielettömiä summia sekä aikaa että rahaa, mikä on täysin oikein. Kaikesta huolimatta Tamara oli pirteä ratsastettava sen lyhyen ajan mitä pihalla kokeilin, ei valittanut mistään ja meni todella nätisti. Uskomattoman hienoluonteinen hevonen ja niin lempeä.

Parin päivän mietinnän jälkeen tosiaan päädyin Tamaraan, jokin sen olemuksessa ja silmissä kertoi että me ollaan pari. Kotimatka vanhasta paikasta uuteen kesti n. 4,5 h, josta osan kävelin ja osan ratsastin lampaankarvaromaanin ja paksun länkkärisatulahuovan kanssa. Välillä pysähdyttiin joelle juomaan ja syömään vähän ruohoa. Maailmanmatkaaja kulki uskollisesti mukana, saaden ensikosketuksia hevosen kanssa elämiseen, taluttamiseen sekä kaikkeen sen ympäriltä.




Nyt reilun kuukauden lepäilyn jälkeen ollaan aloittamassa kunnon kohotusta, ulkona mäkisessä maassa oleva laidun on jo osaltaan auttanut mutta seuraavaksi olisi vuorossa lyhyet kävelylenkit yhdessä lähimaastoon tutustuen. Tamara on hienosti maastovarma, kotimatkalla menimme moottorien ali, tuplapitkä rekka ohitti metrin päästä sekä lukemattomat autot kaahasivat espanjalaiseen tyyliimme ohi. Jokien ylityskin sujui mainiosti. Ainut mitä hätkähdettiin oli muutama koira jotka tyhjästä ilmestyivät aidalla riehumaan.









Tuleva vuokraemäntämme oli koeratsastuksessa mukana olemassa "järjen äänenä", hänellä kun on pitkä kokemus hevosista myös ammatilliselta puolelta. Järjen ääni jäi vähän hailakaksi sillä hän oli samaa mieltä että Tamara on juuri sopiva meille, huolimatta siitä että oli ensimmäinen ketä mentiin katsomaan. Asiaa ei myöskään auttanut se että hän tarjoutui ottamaan hepan huostaansa ennen meidän muuttoa, Tamara kun piti saada edellisestä tallista pois suht nopealla aikataululla ja meidän muutto on vasta tällä viikolla edessä. Välillä päivät ovat väkisinkin venyneet pitkiksi kun ollaan jouduttu ajamaan toiseen kaupunkiin töiden jälkeen hoitamaan heppaa, jonka jälkeen kotiin hoitamaan loput eläimet ja tämän jälkeen saattoi ajatella jopa ruuan laittoa, puhumattakaan suihkusta ja nukkumisesta. Onneksi muutto on tosiaan tällä viikolla edessä ja päästään koko porukka saman katon alle. Koirat ovat jo Tamaraan käyneet tutustumassa, ja omaksi yllätyksekseni kaikki tulevat ihan loistavasti toimeen. Varsinkin Vinski ja Silvia laukkaamassa pitkin peltoa vinttikoirien innolla on aika kaunis ja hellyyttävä näky..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti