Barcelona

Tiesin jostain syystä jo etukäteen että pidän Barcelonasta, ehkä sen sijainti meren rannalla vetosi rannikon tyttöön. Erikoista kylläkin, nythän asun ensimmäistä kertaa muualla kuin rannikolla, tosin olen sopeutunut asiaan haalimalla edes pienen meren ympärille, uima-altaan. Edellisessä postauksessa puhuin haaveiden toteuttamisesta, ja oma uima-allas on ollut haaveissaini siitä asti kun ensimmäistä kertaa 6-vuotiaana heittäydyin Kreikassa hotellin uima-altaaseen uimarenkaine kaikkineen. Äitini oli viimein suostunut päästämään minut vuosien ruinaamisen jälkeen tätini matkaan Kos:in saarelle, jossa sain viikon ilakoida uima-altaassa, meressä sekä hoivaamalla hotellin alueella asuvaa pientä harmaanvalkoista likaista kulkukoiraa. Muistan juosseeni jossain leikkipuiston laitteessa ja odottaneeni koiran tulevan, ja joka päivä koira tuli. Ruokaa en muista edes antaneeni mutta hellyyttä ja rapsutuksia senkin edestä. En tiedä muuttuiko elämäni suunta juuri tuolla matkalla, vai oliko matkani jo syntymässä määritetty. Lähteä auttamaan niitä kenellä ei omaa ääntä ole.

Barcelonassa oli heti ensimmäisenä aamuna herätessämme keskellä aukiota pieni tapahtuma meneillään, jossa oli mukana galgo-yhdistys Galgos 112. Olin ollut poissa omien eläinteni luota alle 24 h, ja näin nopeasti ikävä ehti luokseni, samoin kuin eläinten auttaminen. Mihinkä sitä koira karvoistaan pääsisi.. Toisaalta on hyvin lohdullista nähdä eri yhdistyksiä, ja tietää että näitä autetaan. Vastikään Galgos del Sol-yhdistys julkaisi kuvan koirasta jonka olivat pelastaneet, tämä kuva kertoo kaiken:



Näin arvokas on joidenkin henki, joillekin meistä ihmisistä. Tämä tyttö löydettiin ajoissa, oli vielä hengissä ja pääsi hoitoon. Monella ei käy yhtä hyvä onni, hautautuen roskiin.

Pikakelaus takaisin iloiseen viikonloppuun. Söimme päitämmekin isompaa hattaraa, näimme mahtavia katu-artisteja, uskomattomia pikkukujia sekä erikoisia majoituspaikkoja. Eniten rakastin pikkukatujen tunnelmaa.

Lapsena rakastin hattaraa, minkä voi ehkä urposta ilmeestänikin päätellä..

Cowboy

The Mighty Dragon

John Lennon

Jokainen aamu pitäisi alottaa jacuzzissa, päivästä ei voi tulla muuta kuin hyvä.

I love this photo

:)

Suhailimme junilla, metroilla ja busseilla vailla tarkkaa tietoa minne mennään ja missä jäädään pois. Silti kaikki meni hyvin, tai ehkä juuri siksi. Tunnin junamatka Barcelonan ulkopuolella, pelkän kuunvalossa bilepaikalle parin kilometrin kävely omituisen pilottitakki & maastohousu-porukan kanssa. Useamman tunnin tanssimaratooni, hymyä, hikeä ja puhdasta onnellisuutta. Tanssiminen vapauttaa, vaatekriisistä huolimatta. Uusia ystäviä, paluu hostellille auringon jo täysillä paistaessa, metrossa ihmiset maratoniin valmistautuneita. Täydellinen viikonloppu.

.. se on heiluva korvakoru, oikeasti.

We're going in!

Hikisenä mutta onnellisena, Evil Activities!

Haaveet todeksi

Tähän kohtaan oikeasti pitäisi päivittää kaikkea mitä viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut, niin hyviä kuin huonoja juttuja mutta ne saakoot odottaa nyt toistaiseksi. Päätin nimittäin joku aika sitten että on aika ruveta elämään, eli toteuttamaan haaveita. Sysäyksen tälle kaikelle antoi kun löysin Facebookissa julkaisun jossa näin että Evil Activies on tulossa Barcelonaan muutaman viikon sisällä. Löydettyäni lennot meno-paluuna 50 €, ja vahvistettuani eläintenhoitajan, en keksinyt enää ainuttakaan syytä miksi emme lähtisi katsomaan tätä dj:tä jota olin viimeiset 4 vuotta odottanut näkeväni jossain. Vielä paremman asiasta teki sen että samalle viikolle osuisi meidän vuosipäivä, ja kenenkäs biisi se olikaan se "meidän" biisi.. Planeetat oli kerrankin asettuneet oikein.

,

Toinen hieman pidempään olemassa ollut haave myös sai tulta alleen kun vihdoin sain "luvan" hankkia jotain mistä olin haaveillut viimeiset 20 vuotta. Itse asiassa varmaan sitäkin kauemmin. Päätin/mme, että viimein voisi olla hyvä aika hankkia hevonen, tuo porkkanoita rouheasti jauhava kauramoottori. Ensimmäinen askel tätä unelmaa kohti on uuden paikan etsiminen/miettiminen, jotta saadaan tuo ihanuus omaan pihaan. Muutamia paikkoja onkin tullut jo katseltua ja 1 unelma löytyi. Lähiaikoina kuullaan saadaanko unelmapaikka vai pitääkö jatkaa vielä etsintää. 

Olen lukenut iltaisin, ja ehkä myös hieman työaikaakin kuluttanut heppatietouden tankkaamiseen. Mitä enemmän olen lukenut, sitä vakuuttuneempi olen siitä että haluan hoitaa omaa karvaturpaani niin "luonnonmukaisesti" kuin mahdollista, tarkoittaen että turpainen saa elää ilman rautakenkiä, kuolaimia tai säännösteltyjä ruokaikoja. Saa nähdä kuinka hyvin nämä suunnitelmat tulevat toteutumaan kun arki ja mahdolliset haasteet esittäytyvät.

Coinissa oli viime viikonloppuna heppamessut joihin olin suunnitellut tunkevani juuri ilmestyneestä palkastani karkeasti sanottuna n. 99 %. Edellisvuodesta poiketen yllätys olikin suuri kun löytyi vain 1 pieni myyntikoju ja meno muutenkin oli paljon pienimuotoisempaa kuin viimeksi. Kumpanakin päivänä paikalla käytiin ja hienoja hevosia ja taitavia ratsastajia toki nähtiin, mutta auton takapenkki ammotti tyhjyyttään pois kurvatessamme. Pitänee jatkaa lapsenomaista innostusta Agro Malagan hevos-osastolla ensi viikolla. Paikasta ja hevosesta ei vielä ole tietoa mutta mikään ei onneksi estä ostamasta harjoja, linimenttejä sekä pinteleitä jne.. Ihan sama fiilis kuin reipas 20 vuotta sitten kun ostin Vekku-Liidolle, Eevalle, Elmolle sekä monille muille hoitotarvikkeita. Olen varmaan hyvä malliesimerkki ensimmäisen hevosen hankkijasta hölmön intoiluni kanssa, ja teen sen vielä täydellä ylpeydellä!

Valjakkoajoa

Netin ihmeellisestä maailmasta onnistuin löytämään yli 20 v. vanhoja kuvia joissa on mun elämääni vaikuttaneita heppoja, joitakin jo yllä mainittuina. Valitettavasti muutama hyvin tärkeä jäi puuttumaan ja seuraavalla Suomen reissulla pitääkin skannailla vanhoja kuvia oikein urakalla..

Elmo, elämäni rakkauden "Eevan" (Eva Bomlund) jälkeläinen

Rimo

Guzzi

Aramara Bumbell Bee "Pampula"

Tuliver eli Tulppa/Turbo

Ponit ovat minut penskasta asti kasvattaneet, ja edelleenkin monet rakkaimmista muistoista liittyy mummolani naapurissa olleeseen ponitalliin. Siellä on naurettu ja itketty, makoiltu karsinassa jo kuvissa mainitsemani, Eevan kanssa ja tietäessäni että se kuolee. Olin tuolloin ehkä juuri ja juuri 4-5 vuotias. Viimeisimpänä kuvassa on suht pieni suomenhevonen, jolla ratsastin kun aloitin ratsastuksen uudelleen aikuisena. Olin lähellä jopa kyseisen hepan ostaa eläkepäiville, ja kun hänestä kyselyä tein oli hän jo uuden kodin ehtinyt löytää. Elävästi muistan erään keväisen sunnuntain kun meillä oli tunti pellolla, jossa mentiin laukkaa eri ympyröillä auringon paistaessa. Muistan vain ajatelleeni että tämän onnellisemmaksi ei ihminen varmaan tule.