keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Uudet kujeet

Viimeisen blogipäivityksen jälkeen olen saanut jo jotain aikaiseksi, mm. ensimmäinen työpäivä koitti, ostin auton, sain NIE:n (jipii!!) ja tänään pitäisi saada avaimet omaan lukaaliin! Nien hankinta oli älyttömän hankalaa ja vaati lukuisan määrän papereita ja hampaiden kiristelyä. Parashan toki on että en vieläkään saanut residenciaa vaikka minulla oli työpaikaltani saatu lappunen jossa kerrottiin että minut palkataan, mutta työtodistusta ei vielä ollut koska en ollut aloittanut tai saanut Nietä. Nyt työsopimus on kirjoitettu (toki koska olen jo kolmatta päivää pelipaikalla), mutta 3. version tästä sopimuksesta ensin pitää kiertää hallituksessa (iik jännää!) ennen kuin se palautuu minulle ja voin hakea residenciaa. Tämän jälkeen suuntaan etsimään omaa kunnallista terveyskeskustani, jotta sairastuessani saan palkallisen vapaan. Tässäkin paras osa on se että yksityinen lääkäri, jota olin kaavaillut, ei käy jostain syystä lapun kirjoittajaksi. Ja uskokaa tai älkää täällä jos jossain on hankala päästä kunnalliselle lekurille samana päivänä, jolloin mun kuulemma pitäisi mennä ensiapuun (mun oletetun nuhan kanssa mahdan saada nopeasti palvelua)! Loppuun vielä muutama kuva piristämään nuivaa tekstiä, toivottavasti pian saan oman netin niin päivittäminen helpottuu ja nopeutuu huomattavasti :) ja viimein tulossa myös kuvia uudesta kodista!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

NIE ja Espanjan ihana byrokratia

Tein tänään ensimmäisen yritykseni hankkia NIE, eli espanjalainen henkilönumero. Yllättäen kesän jälkeen käytäntö olikin muuttunut, ja sitä ei saanutkaan heti käteen suoritettuaan tarvittavat toimenpiteet, jotka taasen ovat vailla järjen hiventä.

Ensin jonotettiin poliisilaitokselle hakemaan lomake täytettäväksi, jota sen jälkeen piti käyttää pankissa, että sain kuitin siitä että olin maksanut NIE:stäni maksun. Tämän jälkeen jonotettiin uudelleen poliisiasemalla samaan paikkaan lomakkeen ja kuitin kanssa, jotta virkailija sai tiedot kirjattua ylös koneelle. Aiemmin tässä vaiheessa on kuulemma saanut NIE:n virkailijalta käteen, mutta ei enää. Joudun siis odottamaan NIE:tä ensi viikkoon, jonka jälkeen saan vielä anoa erikseen jotain pientä vihreää paperiläpyskää, jotta saan ostettua auton. "Parasta" tässä episodissa oli osio, eli vuokrasopimus, joka kuulemma piti olla että voi edes anoa NIE:tä. Vuokrasopimusta taas ei pitäisi saada tehtyä ilman NIE:tä - ai miten niin ristiriitaista?! Onneksi ystävällinen kiinteistönvälittäjäni suostui jeesimään ja antoi minulle vuokrasopimuksen ilman NIE:tä ja ilman vuokranantajan allekirjoitusta (koska sopimusta ei voi tehdä ennen kuin on maksanut ekan kuun vuokran - joka siis maksetaan kun ollaan muuttamassa eli joulukuun 1. päivä. Takuuvuokran maksoin, jotta asuntoa ei vuokrata eteenpäin ennen omaa muuttamistani).

Sain siis sähköpostitse blankon vuokrasopparin, joka minun piti tulostaa ennen poliisilaitokselle menoa, laittaa siihen oma allekirjoitukseni ja väärentää vuokranantajani nimmari (joka tiesi tästä kuviosta ja suostui siihen ystävällisesti). Keskiyön paikkeilla kun rupesimme tulostamaan vuokrasopimusta, loppui printteristä muste. Noh, ei hätää - Malagassahan on varmaan nettikahviloita, joka toisella nurkalla. Seuraavana päivänä siis suuntasin ystäväni kera Malagaan, jossa kulutimme ensimmäiset pari tuntia etsimällä nettikahvilaa, jossa saisin tulostettua vuokrasopimuksen. Arvata tietty saattoi että poliisivirasto oli kaaaukana rannan baareista ja kuppiloista ja nettikahvilan löytämiseen meni ikuisuus. Tästä vielä parempi osio oli kuitenkin se että kun menin anomaan NIE:täni, ei kyseistä paperia tarvittu ollenkaan.

Tässä siis lyhyesti kerrottuna ensimmäinen kosketus Espanjan byrokratiaan ja sen järjettömyyteen. Tiesin jo etukäteen ettei siinä paljoa järkeä ole, mutta silti otti hieman kupoliin ihmeellinen sähläys ja jonottelu vailla järkeä. Katsotaan sitten ensi viikolla mitä teen kun minulla pitäisi olla jo työsopimuskin esittää että saan sen vihreän paperin, jotta saan auton..

tiistai 13. marraskuuta 2012

Byrokratiaa ja koiria

Viimeisen viikon aikataulu on ollut suht kiireistä, on viety koiria lentokentälle ja sitä ennen Traces-tarkastuksiin ympäri rannikkoa. Asuntojakin on katsottu useita ja pyöritelty sähköpostia ja soiteltu linjat kuumana. Näillä näkymin teen vuokrasopimuksen tällä viikolla (edellisviikon asunnosta) mikä olisi hyvä että voisin hakea NIE:tä eli espanjalaista henkilönumeroa, jonka tarvitsee että voi ostaa esim. auton.. Huomenissa olis nimittäin pienen henkilöauton pikatestaus edessä, josko saisin itselleni valkoisen paholaisen :)

Tappotarhalla on vierailtu pari kertaa parin päivän sisällä, ensimmäisellä kerralla meille tuli paikan eläinlääkärin pyynnöstä "jalkavammainen" pieni bodeguero, joka osoittautui todella hyvä luonteiseksi vaikka toisella on jalka kokonaan poikki ja roikkuu vain nahan varassa.. Eläinlääkäri kävi tänään sitä kuvaamassa ja huomenissa kuullaan pitääkö jalka amputoida vai yritetäänkö korjata ruuveilla. Tänään toisella vierailulla haimme kaksi galgoneitiä, jotka myös osoittaituivat erittäin hyvä luonteisiksi ja kilteiksi. Galgojen ja podencojen määrästä tarhalla huomaa hyvin että metsästyskausi on meneillään, ja tarhat ovat pullollaan näitä.

Tina ja minä


Fuengirola-lehteen ilmestyi myös juttu Casa Perrosta, jonka voi käydä lukemassa netistä ilmaiseksi heidän sivuiltaan. Pahoitteluni likaisista vaatteista ja typeristä ilmeistä.. Lähes viikon kestäneet sateet tuolloin taukosivat hetkeksi, mutta sinä aikana ei meinannut ehtiä pestä kaikkia vaatteita ja kuivata niitä.

Huomenna olisi edessä työhaastattelu Fuengirolassa, pidetään peukkuja että saisin paikan - ja että vielä saisin ne alkamaan aiemmin kuin puhuttua.. Vinski sen sijaan viettää villiä sinkkuelämää suomalaisen pariskunnan pelastaman saksanpaimenkoirapennun ja muiden kanssa :)


Vinski ja Pirjo-sakemanni


Poseeraaja-poika

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kaikki 14 jalkaa Espanjassa

Ensimmäinen viikko Espanjassa on lähtenyt nopeasti käyntiin. Koirien hoidossa auttaminen vie suurimman osan päivästä, mutta olemme ehtineet käydä katsomassa mulle jo useampaa asuntoakin pitkin Alhaurin El Grandea ja Coinia. Tällä hetkellä tilanne on se, että on löytynyt 2 kivaa asuntoa, joista toinen on valitettavasti liian kallis ellei omistaja suostu alentamaan hintaa, ja toinen on suht pieni (mutta aika idyllinen "mökki") omalla uima-altaalla ja isolla pihalla oliivipuineen, mutta hieman huonommalla sijainnilla kuin ensimmäinen. Pääsen huomenna katsomaan toistamiseen tuota pienempää asuntoa, ja voikin olla että se jää ensimmäiseksi kodikseni.

(Toivottavasti) tulevan asunnon portti
Kuvia olen ottanut ihan kivasti, mutta netin kanssa on tällä hetkellä se tilanne että yhtä kuvaa voi joutua lataamaan minimissään 5 minuuttia - ja tällöinkin on täysin epävarmaa latautuuko kuva vai keskeytyykö se jossain vaiheessa. Täytyykin siis toistaiseksi pitäytyä teksti-painotteisessa toiminnassa, ja katsoa jos lisään kuvia jälkikäteen. Taas siis yksi ero Suomeen ja 100 megan nettiin (20 €/kk jos taloyhtiössä valokuitu..). Ehkä otan pieneen mökkiini nopean netin (á 175 € asennus), ja säästän hermojeni kiristelyn vaikkapa koirien pelastamiseen.

Vinski oli aluksi isoon koiralaumaan tullessaan jokseenkin hämmentynyt ja peloissaan, mihin varmasti vaikutti lentokin. Pienentämällä ryhmän kokoa (osa ulkona, osa sisällä) kuitenkin Vinski tottui laumaan hyvin, ja uskaltaakin jo juosta komentamassa suurinta osaa porukasta :) Chicasta ja Vinskistä tuli myös ihan loistava pari. Pienet jalat juoksevat pitkin uima-allasaluetta ja rapaista pihaa - näin parin viikon putkeen tulleiden sateiden takia. Laumaamme on myös puolivahingossa vaeltanut ystäväni novascotiannoutaja-narttu Luna, joka on ilmeisesti kauan sitten pentuna ollessaan sairastanut penikkataudin. Tästä johtuen Lunan takajalat eivät ota vastaan aivojen hermoratoja pitkin lähettämiä käskyjä, ja näin ollen Luna ei aina hallitse takajalkojaan ja kulkeminen onkin usein aika hassun näköistä. Kipua tai kärsimystä tämä ei Lunalle kuitenkaan aiheuta olleenkaan eikä tuo tunnu haittaavaankaan hänen menoaan (tai edes hidasta vauhtia..)

Chica ja Vinski poseeraa

Mietin jonkin aikaa mitä tekisin Mörön ja Morvokin osalta, kunnes tulimme siihen päätökseen että kokeilemme yhdistää tämän pariskunnan, jo ystävieni luona asuvan tyttökanin kanssa. Yleensä kanit elävät ainoastaan pariskuntina, tai sisaruksina - mutta uskalsin ottaa riskin, sillä tiesin että Morvokki on mitä suvaitsevaisin kani, sekä ystäväni kani on myös suhteellisen nuori ja hyvänluonteinen. Olimme varautuneet isoihin tappeluihin paksujen hanskojen kanssa, mutta kävi kuten lopulta epäilinkin, ja kaksikko muuttui sulavasti trioksi. Tälläkin hetkellä kanit puhdistavat toistensa korvia, syövät yhdessä samasta ruokakupista ja asuvat samassa pesässä, johon Morvokki on tehnyt tunnelit.

Kani-jengi

Työrintamalla on ollut jokseenkin hiljaista. Olen laittanut alle 10 työhakemusta, kunnes sain keskiviikkona puhelun suomalaiselta yritykseltä, joka oli minua jo aiemmin haastatellut puhelimitse. Nyt sovittiinkin siis haastattelu paikan päälle ensi viikolle. Tämä työ ilmeisesti alkaisi vasta tammikuussa, joten siihen asti pitää koittaa keksiä jotain millä elättää itsensä, mutta olen varma että kaikki järjestyy kuten on tarkoitettu. 

Ensimmäisellä viikolla kävimme myös kunnallisella tappotarhalla, sillä siellä meitä oli (toivon mukaan) odottamassa eräs bodeguero-poika, jota aiemmin Espanjassa vierailleet "tytöt" olivat käyneet katsomassa ja ihastuneet. Kaikkien onneksi bode, oli edelleen paikalla ja pääsi matkaamme. Lisäksi tarhalta "tarttui mukaan" n. vuoden ikäinen cockerspanieliuros sekä 7-vuotias galgorouva. Cockerspanieli on tyypillinen nuori cockeri, joka juoksee ympyryää, kiskoo ja on kaikesta ihan älyttömän innoissaan. Bodeguero on samanlainen, varustettuna vielä erikoisuutenaan valtavalla pomppuvoimalla - poju nimittäin hyppii reilusti yli metrin korkeita loikkia neljällä jalalla paikoiltaan. Galgo-rouva on erittäin hyvä käytöksinen ja rauhallinen ihana galgo. Muutaman päivän kodissa olon jälkeen rupeaa rouvastakin paljastumaan vähän innokkuutta ja olenkin juossut sen kanssa pitkin pihaa useaan otteeseen "pukkilaukkaa" ja leikkinyt peppu pystyssä (=galgo peppu pystyssä - ei minun).

Onnellinen pelastettu cockeri-poika

pelastettu galgo-neiti

Lisäksi luoksemme tuli paikallinen "suomi-lehti", (Fuengirola-lehti,) tekemään toiminnasta artikkelin. Koko sivun mittainen juttu on myös luettavissa verkosta ilmaiseksi, mutta varoitetaan etukäteen että täällä on satanut useamman viikon putkeen, joten kuvissakaan minulla ei ole sitten puhtaita vaatteita! :) Sieltä siis muutama kuva muutamasta koirasta sekä meistä. Nyt nukkumaan että jaksaa käydä huomenna Triplellä katsomassa 250 koiraa, sekä asuntoa toistamiseen.

H-hetki lähenee

Yllättävää kyllä, viimein koitti lentopäivä. Lentoa varatessa oli tunne että se oli jossain todella kaukana tulevaisuudessa, mutta niin vain todellisuus taas osoitti senkin vääräksi. Koko viikon kestäneiden jäähyväisten, ja aina yhtä ällöttävän muuttamisen jälkeen, oli aika soitella viimeiset puhelut ystävän sohvalta sekä tietty pillittää viimeiset hysteeriset (ja aavistuksen väsyneetkin) itkut. Kello oli herättämässä oikein inhimilliseen aikaan 3.30, ja tilataksi tilattu valmiiksi pesuetta varten. Sinänsä yllättävää kyllä, koko yönä en nukkunut silmäystäkään vaan päässä pyöri tolkuttomasti ajatuksia. Eniten tuossa yllätti se että en ole ikinä ollut mitään jännittäjä-tyyppiä, joten se että silmät verestää muustakin kuin itkemisestä tuli epämiellyttävänä yllätyksenä.

Tegelistä tuli jostain syystä inhokki-kenttäni. Mikään ei oikein toiminut, välimatkat terminaalien välillä inhottavia, eikä kukaan osannut vastata kysymyksiini onko koirani päässeet seuraavaan koneeseen kun portteja ja lähtöaikoja vaihdeltiin. Jossain vaiheessa jännitys siitä että tulevatko eläimet samalla lennolla kanssani Malagaan asti muuttui kauhuksi siitä että selviävätköhän eläimet edes hengissä koko koettelemuksesta. Soimasin itseäni n. puolet lennostani siitä että olin ne pistänyt tällaista kokemaan omien "hömpötyksieni" takia..

Malagassa perillä laukkuni ja eläimeni, eivät tietenkään tulleet ensimmäisten - eikä edes keskivaiheilla olevien joukossa. Tietty myös se että eläimet olisi erikseen tuotu minulle oli ihan liikaa espanjalaisten logiikalle. Eläimet siis saapuivat viimeisten joukossa, matkalaukkuhihnaa pitkin.. Siinä vaiheessa kun olin kerännyt 2 valtavaa eläinboksia ja yhden matkalaukkuni hihnalta, oli mukavasti aikaa siirtyä selvittämään minne toinen matkalaukkuni, kaikkine vaatteineni, olikaan hävinnyt.. Tämä ei enää tässä vaiheessa haitannut sillä olin saanut eläimeni hengissä, ja suht normaalissa mielentilassa luokseni, ja pystyin lopettamaan itseni moittimisen.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Läksiäiset osa 3/3 ja epätoivoista muuttamista

Pahoittelut että blogi raahaa "aavistuksen" oikeasta elämästä jäljessä, ja osa kuvistakin on häviksissä.. Avasin tänään vasta ensimmäistä kertaa oman koneen, ja halusin vain saada jo aiemmin kirjoittamani tekstit ulos - katsotaan niitä kuvia sitten jälkikäteen..

Joka tapauksessa viimeisetkin läksiäiset saatiin purkkiin! Nämä tosin eivät olleet viralliset läksiäiset, mutta otin ne läksiäisinä sillä tuskin heti ensimmäisenä Malagassa pääsen taas hard core konemusiikin pariin. Bileissähän siis odotti muuan muassa, minua jo pitkään iPodissani viihdyttänyt, Dj Paul Elstak. Ja täytyy sanoa että oli ihan huikea keikka! Hauskuudesta ja tanssimisen määrästä kertoo se että heräsin seuraavana päivänä yksi varvas veressä.. Ilmeisesti liian pitkä varpaankynsi yhdistettynä pieniin tennareihin ei ole hyvä yhdistelmä tanssiessa.

Bileiden kanssa samalle viikonlopulle valikoitui onnellisesti muuttopäivä, jota ensin edelsi pakataan Mangustiina rojut ja loput roskalavalle-päivä. Muuttaminen on inhottavien asioiden listalla helposti top vitosessa. Olen nyt muuttanut viimeisten 7 vuoden aikana 10 kertaa (ja tähän ei edes lasketa pientä Kreikan keikkaa). Tavaroita on pakattu ja purettu, ja taas uudestaan pakattu ja purettu, useammin kuin laki sallii. Edellinen muutto oli omalta osaltani aavistuksen ”liukasteltu” kun ex-avomieheni pakkasi älyttömän ystävällisesti suurimman osan, minun saadessa sohvalla hermoromahdusta. Tänä vuonna sain onneksi apua ystäviltä, tai oltaisiin mahdollisesti edelleen siinä tilanteessa, että istun yksin pahvilaatikoiden keskellä ja kiskon itkupotku-raivareita niin että koirakin pelkää. Eli siis, jos en osannut tarpeeksi kiittää, niin älyttömän iso kiitos pakkaus ja kanto-avusta! Puhumattakaan koko viikonlopun uhraamisesta auttamiseeni. Kiitos myös siitä että uudelleen sijoititte romujani, niin ettei kaikkea tarvinnut pakata tai heittää roskalavalle. Ajattelin alunperin ettei muuttopäivä lopu ikinä, loppusiivouksineen ja muineen pikku nyssäköineen, mutta niin vain kävi että siitäkin selvittiin, ja oli taas aika avata kyynelkanavat jättämällä tähän mennessä yhdet vaikeimmista hyvästeistä.

Surkea hyvästelijä

Olen äärimmäisen huono hyvästelijä. Mitä vanhemmaksi elän, sitä tunteellisemmaksi muutun, ja esimerkiksi hyvästien jättö on hirveimpiä asioita mitä tiedän. Olen viikon sisällä itkenyt jo ainakin 5 kertaa, joista 3 kertaa tapahtui parin tunnin sisällä Vaasassa kun tapasin ystäviäni. Hyvästien aikana pitäisi yrittää saada sanotuksi niin paljon asioita, sen sijaan suusta kuuluu ihme pihinää ja vinkumista ja ripsiväri sekä räkä valuvat pitkin poskia. Onni on se, että osa ystävistäni on ihan samanlaisia - eli kun toisella huuli alkaa väpättää, menee maksimissaan 10 sekuntia kun toinen jo (vaikka pelkästä myötätunnosta jos ei aiheesta) ulvoo vieressä. Jätän Suomeen perääni useammalle paikkakunnalle liudan rakkaita ystäviä, ja toivonkin että riittää kun kerroin näin jälkikäteen että olette mulle äärettömän rakkaita (jos tämä ei vollotuksesta käynyt ilmi) ja että tulen kaipaamaan teitä älyttömästi. Lisäksi, mun ovet on aina avoinna teille - ainakin heti kun saan itselleni edes jonkin osoitteen :)


p.s. Tilasin Ifolorilta itselleni pienen lahjan vietäväksi Espanjaan, tällaisen. Laitan siitä tänne kuvan kunhan löydän sille oikean sijoituspaikan, samoin kuin eräälle kehystetylle valokuvalle jonka tiistaina sain.   


Myös Vinski jättää Suomeen ystäviä