torstai 11. lokakuuta 2012

Miksi hankkia (rescue)koira Espanjasta/ulkomailta?

Päätinpä tarttua härkää sarvista, kun näin Hevostalli.netissä Senioreiden kirjoituspalstalla ihmettelyä miksi kukaan ihminen haluaa hankkia Espanjasta rescuekoiran? Palstalla arveltiin että suurin osa ihmisistä hankkii koiran Espanjasta puhtaasti kirkastaakseen sädekehäänsä, samalla kun pääsee naapureille kehuskelemaan, kuinka hyvä ihminen sitä onkaan. Lisäksi rescue-koiran hankkiminen ulkomailta on (kuulemma) tullut muoti-ilmiöksi. En väitä etteikö osa ihmisistä hankkisi tällä periaatteella koiraa, hankitaanhan (liian) moni koira ihan pelkästä imago-syystä joko laukkuun kanniskeltavaksi tai munan jatkeeksi. Uskon kuitenkin että suurin osa hankkii koiran siitä syystä, että kotia vailla on se juuri itselle sopiva yksilö.
Tässä vaiheessa osa porukasta älähtää että onhan Suomessakin kodittomia koiria, ei niitä tarvitse ulkomailta raahata! Totuushan on se, että Suomi on pullollaan kodittomia koiria kun katselee eri eläinyhdistysten sekä Apulan sivuja. Toinen totuus on että, iso osa kodittomista koirista on ajokoira/pystykorva/norjan hirvikoiria tms. / mixejä, mikä taas rajoittaa kodin tarjoavia huomattavan paljon. Espanjasta kotia etsivät ovat usein suht pienikokoisia, ja (todellakin yleistäen) sanon että ns. "seurakoiria". Lisäksi Espanjasta tulee toki paljon galgoja eli espanjan vinttikoiria sekä podencoja. Nämä ovat kyllä samalla lailla metsästykseen käytettyjä koiria kuten yllä mainitut Suomi-rodut, mutta luonteeltaan todella erilaisia. Galgot ovat erittäin ihmisystävällisiä ja hellyyttä hakevia, rauhallisia sohvan valtaajia. Podencot taasen oman kokemuksen mukaan sählääviä ja hauskoja syliin kiipeäviä pusuttelijoita, varsinkin mahdollisen alku-ujouden jälkeen. Pitää uudestaan muistuttaa että toki jokaisesta rodusta löytyy ei-niin-rodunomaisia yksilöitä, sekä suuntaan että toiseen. Uskon että monesta perheestä löytyy se ihana sylissä ja peiton alla viihtyvä pystykorva. Pystykorva, jota isäni pitää suuressa arvossa monen muun suomalaisen metsäkoiran mukana, ja samoin pidän minäkin vaikka en sellaista omista.

Triple A:n tarhalla 6.9.2012 ollut galgo

Kaunis

Kotia odottava podenco Triplellä

Toinen podenco vailla kotia Triplellä

Seuraava argumentti on, että Espanjasta/ulkomailta tuotavat koirat tuovat mukanaan tauteja kuten leishmaniaa (kts. lisätietoa leishmaniasta) Leishmania on siis loistauti, joka leviää hietasääsken välityksellä. Ei siis veriteitse, ei koirasta koiraan, ei koirasta ihmiseen eikä ihmisestä ihmiseen. Vain ja ainoastaan hietasääsken pistosta. Hietasääsket vaativat elääkseen subtrooppisen / trooppisen ilmaston, ja esiintyvät näin ollen karkeasti sanottuna Etelä-Euroopassa. Hietasääsken leviäminen Suomeen, ei siis pitäisi olla mahdollista ennen kuin täällä ilmastonmuutos tekee rajun käännöksen välimeren ilmastoon (ehkä parin seuraavan vuosituhannen aikana sitten).  Jos tämänkin jälkeen epäilee että koirat tuovat hietasääskiä Suomeen, kannattaisin jokaisen matkailijan desinfioida laukkunsa ja itsensä juuri ennen lentokoneeseen astumista. Laitetaan tähän väliin faktaa, mitä Evira vaatii Suomeen tuotavilta koirilta löytyvän: 

1. Tunnistemerkintä, eli koiran pitää olla sirutettu
2. Raivotauti eli rabiesrokotus on annettava vähintään 21 vuorokautta ennen tuontia. Uusintarokotuksessa ei vaadita 21 vrk:n varoaikaa, jos rokotus on annettu ennen edellisen rokotuksen voimassaolon päättymistä. Sirutus on tehtävä ennen rabies-rokotteen antamista.
3. Ekinokokkoosi-käsittely, eli madotus heisimatoa varten, annettava 1-5 vuorokautta ennen maahantuloa.
4. Lemmikkieläin-passi, koiran mukana on oltava lemmikkieläimen todistus (ns. lemmikkieläinpassi), jossa on eläimen tunnistusta koskevat tiedot sekä eläinlääkärin tekemä merkintä voimassa olevasta raivotautirokotuksesta ja heisimatolääkityksestä (osat I-IV ja tarvittaessa osa VII).

Useimmat koiria tuovat yhdistykset tekevät vielä edellä mainittujen lisäksi seuraavat ei-pakolliset testit: Leishmania, ehrlichia sekä sydänmatoa ja Babesia-testit. Myös useampaan kertaan tehtävä loishäätö on toimenpiteiden listalla ennen Suomeen tuontia, unohtamatta koirien sterilointia.

Yhtenä argumenttina oli myös bisneksen teko rescue-koirilla. Koiria siis varastettaisiin Espanjassa ja toimitettaisiin rescue-koiriksi rahan toivossa, samoin kuin pentutehtaita käytettäisiin tähän tarkoitukseen. Nämä ovatkin jo sen verran isoja kysymyksiä että niitä varten pitäisi tehdä erillinen postaus-aiheesta. Tyydynkin kommentoimeen aihetta ensin liittämällä linkin Iltalehden sivuille, jossa puhutaan Suomalaisesta pentutehtailusta. Kyllä, se että pentutehtailua on myös Suomessa, ei oikeuta sitä hyväksymään Espanjassa. Uskon ja osaksi tiedänkin että Suomalaiset yhdistykset toimivat vastuullisesti ja ovat yhteistyössä oikeiden ja rehellisten koiratarhojen kanssa, jolloin pyritään välttämään ettei tuettaisi vääränlaista toimintaa. Lisäksi huomioon kannattaa ottaa se, että ainakin osa Suomeen tulevista rescue-koirista on kunnallisilta, niin kutsutuilta tappotarhoilta, jonne rankkurit niitä keräävät ja osa hylätään suoraan omistajien toimesta. Tappotarhoilla osa päätyy adoptoitavaksi, kun osa saa heti tuotaessaan tappotuomion. Ne ketä ei adoptoida, saavat myös saman kohtalon. Voin kokemuksesta kertoa että tällaisessa tapauksessa ei raha juurikaan vaihda omistajaa (ellei lasketa kaupungin ja tarhan välisiä sopimuksia), niin että koirien varastaminen kannattaisi.

Tappotarhalta minun adoptoimani Chica
Chica rakastaa leluja

Itse olen puhtaasti, ja hieman jopa naiivisti tässä toiminnassa mukana, ainoana motiivinani halu auttaa eläimiä. Olen toki huomannut eri yhdistysten välillä olevan politiikan ja välillä jopa ilmiselvät kinat, jotka meinaavat sotkea alkuperäistä ideaa, eli auttaa kodittomia eläimiä. En siis ihan sokeasti kulje ympäriinsä, vaan tiedostan koko ajan asioita ympärilläni. Silti itselläni motiviina on aina, auttaminen - ei raha eikä taatusti sädekehän kiillotus. Kerrottakoon, että Suomessa asuessani olen toiminut vapaaehtoisena mm. Koiratarha Kulkurissa Vaasassa asuessani. Heiltä olen mm. adoptoinut jo edesmenneen Taavi-kanini. Lisäksi muistin tarhan väkeä aina mm. jouluisin viemällä herkkuja, eri toten kani-osastolle. Tällä hetkellä kun siis muutan Espanjaan, ovat Espanjassa hädässä ja avun tarpeessa olevat eläimet itsestään selvästi itselleni tärkeitä. Minulla ei ole tarvetta päästä kehuskelemaan yhdellekään ihmiselle että eläimeni ovat "pelastettuja" tai muuten parempia kuin suomalaiset kodittomat. Onhan minulla itselläni useampi alunperin suomalainen koditon eläin! Minulle jokainen eläin on yksilö, ja jokainen koditon eläin, sellainen jota haluan auttaa. Maasta tai taustasta viis, on täysin turhaa olla "rasistina" sanomassa että ulkomailta pelastetut koirat olisivat joten huonompia TAI parempia kuin suomalaiset.

Taavi-kani

Mitä suloisin ja kiltein Taavi-kani


Muistutetaan tässä lopussa että kaikki ylläpitävät ovat vain omia mielipiteitäni, jotka olen hankkinut niin oikeasta elämästä kuin lukemalla. Mielipiteet eivät siis ole yhdenkään Suomeen Espanjasta tuovan yhdistyksen mielipiteitä, ja tämän olen kirjoittanut puhtaasti yksityishenkilönä, vaikka toimin aktiivisesti yhdistyksen jäsenenä.

6 kommenttia:

  1. Olipa asiallinen ja tietoa jakava kirjoitus. Totta kirjoitit, niin eläin- kuin ihmisyhdistyksissäkin välillä mopo karkaa käsistä, välillä toisten mopojen kimppuun tai ajajia päin.

    Oman sädekehän kiillotus lienee sekin inhimillinen piirre, mutta vaarallinen ylikehittyneenä piirteenä. On aivan sama mistä eläin on kotoisin, mihin maahan hylätty ja melkein tapettu. Kun ihmisen ja eläimen välillä syntyy se uskomaton ahaa-elämyksen ylittävä "meillä on annettavaa toisillemme, me tarvitsemme toisiamme"-tunne, se on menoa se.

    Ja eivätkö ihmisetkin rakastu ulkomaan eläviin, toisiin ihmisiin? Ei ole enää kyse siitä onko kohde ihminen vai eläin, on kyse vastakaiusta, halusta antaa toiselle jotain suurenmoista, itsestään parasta. Ja tosiaan, tämä koskee niin ihmisiä kuin eläimiä.

    Pahus, tulipa taas paukuteltua sormia näppäimillä, mutta aihe vain on niin lähellä sydäntä.

    Kirjoituksesi on tosiaan asiallinen, perusteltu ja avartava. Johan kommenttini pituus kertoo siitä...:)

    VastaaPoista
  2. Mulla taasen karkaa aina vähän mopo käsistä kun tulee aiheeksi rescue-eläimet, ja niiden tuonti ulkomailta.. On sen verran sydäntä lähellä oleva aihe, että monesti meinaa tunteet kuumeta kun joku asiasta tietämätön kommentoi (siis siellä hevostalli.netin sivuilla - et sinä :D) Tuon tekstin kirjoitin aika nopeasti, mutta sentään yritin pysyä asialinjalla ja edes suht neutraalina :) Katsotaan missä vaiheessa jatkan aiheesta, tai ylipäätään yhdistysten toiminnasta..

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä postaus, harkitsen itsekkin adoptiota näillä näkymin Kreetalat tai Espanjasta, ja juurikin siitä syystä että haluan auttaa ja muutenkin toinen koira on ollut pidempään harkinnassa tuntuu jotenkin "hullulta" ottaa kasvattajalta kun niin paljon on kodittomia jo ennestään. Yksi koira minulla on jo ennestään,kylläkin kasvattajalta kun en rescueta silloin uskaltanut ajatella, enkä silloin tiennyt kuin muutaman yhdistyksen,joissa koirat olivat liian vaativia/isoja meille. Ikävä kyllä on tullut vastaan paljon negatiivisia kommentteja, ja niistä huomaa että monilla ei ole hajuakaan miten vastuullisesti yhdistykset toimivat, toki aina löytyy huijareitakin, mutta pääasiassa suomalaiset yhdistykset ovat turvallisia. Varmasti joukossa on kovia kokeneita "vaikeita" tapauksia, mutta myös paljon ihan kotikoiria jotka on otettu hetken mielijohteesta ja hylätty...muutenkin suomen eläinsuojeluyhdistyksien eläimillä on triplasti paremmat oltavat kun noilla ulkomaan ressukoilla. Itse olen vahvasti adoption kannalla kunhan ottaa selvää koiran taustoista ja pystyy varautumaan mahdollisiin pienempiin/isompiin ongelmiin mitä joskus tulee, mutta ihmetyttää toi yleistys että kaikki rescuet onlisi ongelmatapauksia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä nykyisestä laumastani Vinski-italiaano on tullut minulle ensimmäisenä (koirista) kasvattajalta, ja omalla kohdallani valinta oli oikea. Sain tarvittua itseluottamusta ja varmuutta koiran koulutuksesta, ja näin ollen valmiutta kohdata, silloin tuntemattoman koiran (Chica) saapuminen laumaan. Aiemmin olin joutunut opiskelemaan paljonkin koiran luonteesta ja koulutuksesta, vaikean cockeriuroksen myötä, ja sama koira myös vei jonkin verran omaa luottamusta tuntemattomiin koiriin.
      Myös Vinskin uskomaton uteliaisuus ja hyvä luonteisuus muita koiria kohtaan on auttanut muita eläimiä sopeutumisessa, poju onkin äärimmäisen fiksu sosiaalisesti. Pitkällä kirjoituksella siis yritän sanoa että on ihan fiksua ottaa rescue-tapaus vasta toiseksi koiraksi, jolloin tietää enemmän omasta koiran kouluttamis- ja käsittelytavoista. Välillä rescuet saattavat olla herkempiä kuin toiset, ja niitä on osattava lukea.

      Niille ihmisille, jotka kokevat eläinten rescue-toiminnan negatiivisena tai outona asiana, kehoitan jokaista joka siihen pystyy, kertomaan näille henkilöille mistä rescuessa on oikeasti ja käytännössä kyse. On toki olemassa ihmistyyppejä, joille on turha mitään käsityksiä yrittää oikaista, jolloin kannattaa vain säästää ääntään ja hermojaan. Pääasia että itse on sinut toimintansa kanssa ja tietää tekevänsä oikein.

      Itselleni on sattunut hyvä tuuri omien rescue-tapausteni kanssa (mukaan lukien niin koirat, kissat kuin kanit) ja kaikki ovat olleet suht helppoja ja hyvä käytöksisiä. Näin ei toki aina ole, mutta esimerkiksi jokainen joka minun luonani asuu ja etsii omaa pysyvää kotia (katso sivun oikean reunan linkit eläinten tietoihin) on mitä mahtavimmat luonteet ja uskallan mennä niistä takuuseen. Yleisesti ottaen "suurin" ongelma on ollut sisäsiisteyden kanssa, mikä vain vaatii sen että sen jaksaa eläimelle opettaa. Kissat ovat ihmeekseni osanneet tämän, vaikka ovat suoraan tien poskesta pelastettu.

      Poista
  4. Eksyin lukemaan tämän näin omaa adoptiokoiraa odotellessani.
    Tosi asiallinen ja hyvin kirjoitettu teksti, kiitos siitä. On tosi vaikea löytää ylipäätänsä mitään järkeviä ja asiallisia ajatuksia rescue-eläinten ulkomailta tuonnista, mikä suuresti yllättää. Henkilökohtaisesti minun on tosi vaikea ymmärtää, miten niin moni takertuu tähän asiaan tuo "sädekehän" hakemisen ajatus mielessään. Loppujen lopuksi minun on kovin vaikea uskoa, että monikaan ulkomailta adoptoiva oikeasti on liikkeellä pelkästään sädekehää hakemassa - eiköhän sille löydy huomattavasti helpompia ja nopeampiakin tapoja ihan omasta kotimaasta!

    Asun itse väliaikaisesti Espanjassa ja odottelen tällä hetkellä paluuta Suomeen rescue-koirani kanssa. Halusin uuden koiran edemenneen rotukoiramme jälkeen. Minulle on itsestään selvää, etten rotukoiraa halua ostaa, vaan haluan antaa kodin koiratarhalaiselle. En näe siinä mitään itsekästä, enkä todellakaan etsi sädekehää pääni ylle, päin vastoin, en ymmärrä, miten maailma on mennyt siihen, että auttamisen halukin olisi itsekästä? En vain henkilökohtaisesti näe syytä ostaa koiraa kasvattajalta. En vain näe. Ja se on toivottavasti ihan yhtä hyväksyttävä, kuin mikä tahansa muukin mielipide.

    Päätin adoptoida rescue koiran täältä, koska lähes kaikki tarhalta adoptoidut koirat, jotka olen täällä tavannut, ovat yksinkertaisesti olleet hurmaavimpia koiria, joita olen koskaan tavannut. Niin käytökseltää, persoonallisuudeltaan, kuin ulkonäöllisesti. Makuja on monia ja minä vain satun tykkäämään energisistä, ihmisrakkaista, huomionkipeistä pondencoista ja muista Espanjalaisista sekoituksista enenmmän, kuin mistään rotukoirasta, johon olen Suomessa törmännyt. Miksi tämä on niin vaikea asia koirayhteiskunnassa? On ymmärrettävää, että sairauksista ollaan huolissaan, niin pitääkin, mutta tarkkaavaisuudelta ja terveellä kriittisyydellä ja huolellisuudella ongelmilta voidaan yleisesti välttyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Olen ajatellut kirjoittaa uuden "päivitetyn" version sekä taudeista että adoptiotilanteesta nyt kun olen täällä reilut 1,5 v. asustellut ja saanut uusia näkökulmia, varsinkin Eviran ja Kennelliiton yhdessä luomista peloista ja kauhukuvista rescue-koiriin liittyen. Olen törmännyt huonoihin koirien adoptoijiiin sekä edesvastuuttomiin rescue-ihmisiin, mutta niin monia hyviä ihmisiä olen saanut tuttavapiiriini myöskin :)

      Podencot on mitä ihastuttavimpia koiria mitä täältä löytyy, parhaillaan olen mukana "kampanjassa" jossa yritetään tuoda podencojen olemassa oloa ihmisille esille, jotta heitäkin ruvettaisiin adoptoimaan. Tällä hetkellä tarhat kun ovat metsästyskauden jäljiltä täynnä mitä kultaisempia podencoja toisensa perään..

      Poista