keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Helteinen juhannus Madridissa

Alkuviikon kaaos alkaa jo vähän seljetä, vedenpaisumuksen loppuessa ja jopa veden palautuessa hanoihin. Vuokraisäntä on edelleen tosin sairaalassa tiedottomassa tilassa, ilmeisesti aivohalvauksen tai vastaavan saaneena eli vähän jännittää mitä tulevaisuudessa tapahtuu esim. talon osalta. Palataan kuitenkin juhannukseen ja Madridiin.
 
Matka taittui ajatusvirheen ja yhteisen aivokooman takia Cordoban kautta, sen sijaan että oltaisiin koukattu Granadasta ja Ojénin kautta - kaiken lisäksi vielä kumpaankin suuntaan. Onneksi tästä ei tullut kuin vajaa tunti lisäajoa ja pääsin samalla kurkistamaan ohimennen yhteen Espanjan kuumimmista paikoista eli Cordobaan. Paluumatkalla kyseisessä paikassa oli vielä iltakahdeksen jälkeen auton mittarin mukaan 37.5 astetta ja kättä ulos ikkunasta tunkiessa oli kuin olisi sen hiustenkuivaajan eteen laittanut.
 
Auton ilmastointi tuolla säällä oli enemmän kuin lahja taivaasta
 
Ajettiin tosiaan suoraan Malagasta oman agilitykerhomme tiloille Madridin eteläpuolelle Morata de Tajuñan alueelle, missä oli viimeiset harjoitukset ennen kisoja ja tapasimme viikonlopun isäntämme Ivanin. Ivan on saavuttanut agilityssa, luoja ties kaiken mahdollisen kisaten aina maailman kisoissa asti menestyksekkäästi. Oli siis jännä päästä saamaan häneltä vinkkejä ja ohjeita, joista muutama olikin sellainen että pystyin ne ottamaan heti käyttöön. Loput metodit sitten vain sekottivatkin pienen ja väsyneen matkailjan päätä.
 
Odotellessa juhannus-fiilistä tuomaan, kokonainen 1 siideri!

Haluan ton talon tuolta jyrkänteen päältä..
koirien kuljetusta luxus-tyyliin
 Harjoituksissa meni luvattoman myöhään, ja illallinen Ivanin luona Arganda del Reyn kaupunginosassa oli niinkin aikaisin kuin puoli 1 yöllä. Onneksi seuraavana aamuna kisat alkaisivat vasta kolmen kieppeillä joten saimme ruhtinaallisesti nukkua huikeat 7 tuntia ennen kuin oli noustava ylös siirtämään autoa auringosta varjoon.
 
Kisat olivat aiemmin mainitsemani Soto del Realin alueella pohjois-Madridissa, jonne ajoi n. tunnin Madridin eteläpuolelta moottoriteitä pitkin. Toki vaunu hidastaa jonkin verran matkaa, mutta aika hyvän kuvan kaupungin laajuudesta sai. Myös maaston ulkonäkö muuttui tasaisesta ja ruskeasta Pohjanmaasta (♥) jylhiin lumihuippuisiin vuoriin noin lyhyen matkan aikana.
 
 
 
Matkalla Malagasta Madridiin, olin jostain syystä bongaillut vain omituisia maamerkkejä/nähtävyyksiä kuten metallisia jättiaaseja ja -härkiä, bordelleja ja vankiloita, mikä varmaan kertonee osittain kuinka jännittäviä nähtävyyksiä/maisemia matkalla oli. Soto del Real ei myöskään pettänyt, ja päädyin siis kuvailemaan vauhdista tätä hyvin tunnettua vankilaa. Ehkä voisin hankkia uuden uran matkailujournalistina, joka tutkii ja kuvaa eri maiden vankiloita.
 
Kuvan laatu kännykällä otettuna ei ihan päätä huimaa
 
Itse kisoista jäi sekalaiset fiilikset koska suurin osa kaikista 4:stä radasta olin ihan sekaisin jostain käsittämättömästä syystä, samoin kuin koira. Lopputuloksena oli siis upeat hylkäykset kaikista radoista, mutta paljon naurua ja rusketusta raajoihin. Ainoastaan yhden radan videon kehtaan tähän linkata, jos sitä ei joku jo ole fb:ssä nähnyt. Ignooraattehan huutoni videolla, väitän sen edelleen  olevan ainoa keino saada höyryjunana kulkeva koira kuuntelemaan kun tämä on lukinnut seuraavan (väärän) esteen silmiinsä kuin torpedo kohteensa konsanaan. Tässä siis linkki ainoaan rataan, jonka kehtaan sanoa olevan ok ja näyttävän edes läheisesti siltä mitä osaamme.
 
Johanna y TomTom @ Madrid (Pura Vida) 22.6.2013

Paikka oli mukavasti maalla (campolla), ja lähistöllä meni pieni joki, jonne mentiin aina koirien kanssa kävelylle ja viilentymään. Chica ja Vinski ehkä vähän laskemaan energiakierroksiaan.

Chica kahlailee

Tohelo ja torvelo tutkii heinikkoa


 
Kukaan ei varmaan usko ilman todisteita kun sanon että Vinski meni ensimmäisenä päivänä, itse - omasta vapaasta tahdostaan kokonaan kastelemaan itsensä tonkiessaan joen pohjaa. Ennemmin olisin voinut kuvitella tuon kävelevän kahdella jalalla pari kilometriä.

Paluumatka tuntui tuhottoman pitkältä ja olinkin kotona aivan törkeän myöhään/aikaisin, miten sen haluaa laskea. Paluumatkalla nähtiin mystinen leijailija, joka hetken näytti siltä että se laskeutuu suoraan automme päälle. En edelleenkään tiedä mikä kyseessä oli, kenties jokin rantakirppu joka oli laskuvarjoon kiinnitetty? Suoraan "Matka maailman ympäri 80 päivässä"-sarjasta se vempele kuitenkin oli.

  
Kaikkien onneksi lentävä rantakirppu laskeutui meidän ylitsemme viereiselle pellolle.
 


tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kaaos

Olin ajatellut etukäteen että pääsisin kirjoittamaan koosteen juhannuksesta Madridissa mutta sen sijaan kaaos valtasi elämäni. Stressi töiden puutteesta on hiipinyt mieleeni, jonka ansiosta sain eilen laitettua muutaman hakemuksen, joista yhdestä työnvälitysfirmasta jo (onneksi) soitettiin takaisin. Heillä olisi paikka rahoitusalalla, asiakaspalvelupuolella mutta rekrytoija ehdotti että hän koittaisi löytää vielä mielenkiintoisemman paikan jossa saan käyttää kielitaitoani. Olin samaa mieltä, tuo rahoitusalan paikka kun on kuitenkin siellä hätävarana jos muuta ei tule vastaan. Silti paniikki lähestyvän (itse aiheutetun) työttömyyden edessä pistää jalat tutisemaan..
 
 
 
Oikeasti haluaisin lomailla, sanotaanko vaikka kuukauden verran että saisin pääni joten kuten kasaan, mutta tämä on käytännössä mahdotonta tällaiselle valuuttakriisissä olevalle. Eilen loppui kaasu niin ettei lämmintä vettä tule, pääsen siis nauttimaan kylmistä suihkuista vajaan viikon verran (kai ne kaunistaa samoin kuin kylmä kahvi?) Myös auton jarrupalojen-hälytysvalo vilkkuu aina vain säännöllisemmin ja tankissa on ehkä riittävästi löpöä niin että pääsen tämän viikon ajamaan töihin ennen palkan tuloa. Kuulostaa loisteliaalta elämältä Espanjan auringossa, eikö vain? Eikä tämä tosiaan tähän lopu, viime yönä heräsin omituiseen suhinaan ja ulkona äänen lähdettä etsiessäni löysin varastoni tulvivan, vesiputki poikki eikä mitään hajua mistä saisin veden katkaistua.. Tämä tilanne tosin olisi korjannut lämpimän veden ongelmani sillä varastossa on kesällä niin kuuma että sitä olisi voinut käyttää suihkuna. Pikainen soitto vuokraisännälleni, edelleen keskellä aamuyötä, paljasti että tämä oli joutunut sairaalaan, ja tietoa siitä pääseekö koskaan pois, ei ole. Pitäisi ehkä kaiken varalta katsella uutta taloa, eihän tässä oikein muuta pohdittavaa tällä hetkellä ollutkaan..
 
 
 

torstai 20. kesäkuuta 2013

Heppa sanoo hörhör

Nukkumattomuus otti ja kostautui viime yön jälkeen kun aamulla heräsin sammuttamaan herätystä ja saman tien nukahdin puhelin kädessä uudestaan. Havahduin toki vasta kahden tunnin päästä, tismalleen samasta asennosta niskat jumissa ja armottomasti myöhässä töistä. Töistä, joista muuten otin eilen lopputilin! Jahuu!

Fanfaareja ja konfetteja, kiitos! linkki
 
Iskin tosiaan keskiviikkona irtisanomisilmoitukseni hr-päällikön pöytään mittani tultua täyteen. Jatkuvaa yrityksen taholta tulevaa kusetusta, huijausta sekä laissa säädettyjen etujen "unohtamista". Otin siis riskin ja hyppäsin tyhjän päälle, tällä hetkellä kun uutta työpaikkaa ei ole 100 % varmasti plakkarissa vaikka eilen kävin yhdessä työhaastattelussa. Haastettelija piti kyllä minusta, mutta heillä on ilmeisesti tarjota paikkaa vasta elo-syyskuussa kun henkilö x jää äitiyslomalle. Siihen asti pitäisi  jotenkin koittaa keplotella, vaikka sitten 7 päivää-lehteä kuukauden päivät kaikille viattomille tyrkyttäen. Toki tässä on huikeat 2 viikkoa aikaa sulloa ansioluetteloa kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin, jo sen lisäksi että olen aiemmin sellaiset vienyt lähes jokaiselle lähialueen eläinklinikalle. Mitä enemmän olen täällä aikaa viettänyt sitä vahvemmaksi on tullut ajatus siitä että haluan klinikkaeläintenhoitajaksi. Täällä on mahdollista käydä (maksullisia) kursseja joilla saa kyseisen pätevyyden, mutta toistaiseksi minulla ei ole n. 200-1000 € ylimääräistä rahaa sekä arkisin aikaa opetella eläinlääketiedettä espanjaksi. Ehkä jos saisin hyväpalkkaisen osa-aikatyön tai rikkaan miehen..
 
Rikkauksia tai edes kohtuullisen hyvää toimeentuloa odotellessa joudun tyytymään tosielämän eläintenhoitajaksi. Tutustuin erääseen samassa kaupungissa asuvaan suomalaiseen - ja minä kun luulin olevani ainutlaatuinen! - hieman ikävämmissä merkeissä tämän hevosen sairastuttua. Olimme toki suunnitelleet tapaavamme jo aiemmin mutta aikataulujen mentyä ristiin, tuli kyseinen päivä vastaan vasta eilen. Hän oli valvonut lähemmäs 3 yötä ja päivää putkeen, joten tiesin että suihku, kunnon ruoka yms. tulisi todella tarpeeseen joten lupauduin menemään pitämään silmällä kohtauksia saavaa heppaa ja kirjaamaan tämän oireet ylös. Uskomattoman hieno luonteinen ruuna paikalta löytyikin, ja lopulta olin paikalla reilut 5 tuntia. Valitettavasti syytä todella rajuille oireille ei edes eläinlääkäri eikä laboratorio löytänyt joten seuraavaksi heppa lähteekin matkalle sairaalaan.
 
Heppa oli välillä kuin kokonaan ilman oireita
 
Harmittaa etten voinut auttaa enempää ainakaan vielä kun joudumme huomenna lähtemään Madridiin koiralauman kanssa. Tällä kertaa en ole ehtinyt jännittää kisoja, mutta eiköhän tuttu terästäytyminen tapahdu viimeistään lähtölistaa tarkastellessa. Sitä ennen käydään tänään vielä vetämässä treenit, ja huomenna nokka kohti pohjoista!
 
Nekku testaa Vinskin soveltuvuutta tyynyksi
 
Tytöt nukkuu aina viekukkain

 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kadonnut ystävä

Kello on vähän yli yksi yöllä, mikä on oman mittapuuni mukaan törkeän myöhäinen arki-illaksi, minun välillä käydessä lakanoiden väliin kahdeksan aikoihin. Olen viimeiset pari yötä kärsinyt mega-luokan insomniasta, mikä on todella harvinaista. Vaikka lämpötila Espanjassa on noussut uusiin sfääreihin, olen saanut kämpän pidettyä kivan viileänä mutta silti nukkumatti loistaa poissaolollaan. Toivottavasti tilapäinen häiriö käpylisäkkeessä, mikäli se nyt sitä unta sääteli - vai liittyiköhän se johonkin aivan muuhun..
 
En saanut viikonloppuna juuri mitään aikaiseksi, mikä on toisaalta piristävää vaihtelua ainaisen tee-sitä, tee-tätä suhailun sijaan. Silti tuntuu kuin ajelehtisin jonkinlaisessa sumussa, lamaantuneena omaan kroppaani ja ajatuksiini. Ajatukset joihin ei ole mitään kontrollia tai valtaa, vellovat aivojen sähköbaanoja pitkin.
 
Tekstistä huomaa että on yö ja olen ollut omien ajatusteni vankina, taas. Taidan hakea vähän niska- ja särkylääkettä, ja koittaa tainnuttaa itseni uneen pienten karvakuonojen seuraan.
 
 

torstai 13. kesäkuuta 2013

Uskallusta olla oma itsensä

Sain aikaan fb:ssä seinälläni pienimuotoisen myrskyn jaettuani kuvan turkistarhauksen lopputuotteesta eli pinosta nyljettyjä eläimiä. Toki alitajuntaisesti tiesin ettei se varmaan hirveän hyvää vastaanottoa saisi, paikkakunta mistä olen kotoisin kun on aikoinaan elänyt turkistarhauksella hyvin pitkälti ja edelleen joitain muinaisjäänteitä tästä on omassakin sukupolven edustajissa jäljellä. Mietin tuon julkaisemista hetken ajan kahdesta eri syystä.
 
Ensimmäinen syy liittyy nimenomaan siihen miksi päädyin tätä koko postausta kirjoittamaan, ja miksi tunnen itseni myös "hieman" typeräksi. Ensimmäinen ajatukseni ennen julkaisua nimittäin oli että mitä muut ihmiset ajattelevat minusta jos julkaisen tällaisen asian seinälläni? Kuulenko taas tavanomaiset kettutyttö-kommentit tietäen tarkalleen ivallisen sävyn viestin takana? Yritin nämä tosin eliminoida jo julkaisun "otsikkoon" läppänä laittamalla "täältä tulee kettutyttö-postaus".. Ja nyt kiukuttaa että olin niin hölmö tuon "mielistely-yritykseni" kanssa. Kuinka hölmöä on miettiä lähemmäs 3-kymppisenä (= aikuisena kai?) mitä muut ihmiset minusta ajattelevat? Varsinkin kun kyseessä olevan asian koen itselleni tärkeäksi, ja mistä tiedän 100 % varmasti oman kantani. Äitini varmasti nauraisi jos kuulisi kuinka paljon ja minkälaisissa asioissa mietin muiden ihmisten mielipiteitä, hän kun on saanut elää ja nähdä minut aina oman tieni kulkijana - milloin reippaasti alaikäisenä päättäessäni muuttaa ulkomaille (ja niin useamman kerran tehtyäni) tai pelastamassa harakan poikasta tai kärpästä. Tuolloin en vain vielä osannut miettiä ja mahdollisesti hävetä, mitä muut minusta ajattelevat etsiessäni kärpäselle ruokaa..
 
 
 
Olen lähes tulkoon koko aikuisikäni miettinyt ihan liian usein mitä muut minusta ajattelevat, jopa niinkin paljon että se on välillä vaikuttanut käyttäytymiseeni. En usko että sitä on välttämättä huomannut nauravaisen ja positiivisen ulkokuoren läpi, mutta monet kerrat olen miettinyt että kehtaanko tehdä sitä tai tätä miettien mitä muut minusta ajattelevat. Olen tehokkaasti yrittänyt päästä tuosta ajatusmaailmasta eroon, ollakseni sinut oman itseni kanssa, vaikka se sitten määrittelisikin minut kettutyttöhipiksi tai tekopyhäksi lihansyöjäksi. Jos minä en hyväksy itseäni tällaisena, ei kukaan muukaan hyväksy. Ja jos joku niin kovasti näkee punaista julkaisuni/ajatusteni perusteella, on ehkä parempikin että sellainen tyyppi häviää lähipiiristäni. Eri mieltä saa ja välillä pitääkin olla, mutta pitäisi muistaa kunnioittaa toisen mielipidettä menemättä henkilökohtaisuuksiin. Niimpä itsestäni ylpeänä päätin julkaista fb seinälläni toisen aiheeseen liittyvän julkaisun. Olen siis ylpeästi turkistarhausta vastustava, mutta silti lihaa syövä yksilö (tähän tosin voisin toivoa itselleni parannusta vielä joskus).
 
Kettutyttö by heart, kettutyttö in reality
 
Syy numero 2, miksi mietin julkaisua on enemmän järjellinen. Yleensä kun puhun jonkun asian puolesta haluan että minulla on jonkinlaiset järjelliset perustelut oman näkökantani puolesta. Turkis-keskustelu on ollut vuosikausia samojen kysymysten ja vastausten toistelua, aina saman näkökulmat työpaikkojen menetyksestä ja turkisbisneksen siirtymisestä Kiinaan jne.. Oikeassa elämässä nämä keskustelut (kuten muutkin kinastelutilanteet) saavat minut aika nopeasti lukkoon ja mitä läheisempi ihminen, ystävä tms. sitä pahemmin. Vaikka tietäisin teoriassa edes osaan heidän väittämistään vasta-argumentin, kaivautuu jostain sisältäni se puolustuskyvytön mangustiina 5 v. joka muuttuu änkyttäväksi tai kokonaan mykäksi. Ainut mikä pelastaa tältä takapakilta historiaan on se että on riittävästi faktatietoa muistissa. Onneni on että olen äärettömän kiinnostunut tietyistä aihealueista (mm. eläinten sairaudet) ja yleisesti ottaen tiedonjanoinen ihminen, jopa niinkin pitkälle vietynä että olen saanut siitä myös työni puolesta erittäin positiivista palautetta. Joskus on kuitenkin myönnettävä ettei sekään riitä, jos kyseessä on esim. tarpeeksi jankuttava ja iso-ääninen tyyppi (mainittakoon vaikka oma, kaikesta huolimatta rakas, veljeni) joka yrittää volyymilla peittää toisen vastalauseet. Näissä tapauksissa voi huoletta heittää kirveen kaivoon, ja todeta että kaikkia ei voi käännyttää..
 
Sitten hieman itse kiistelyn aihetta sivuten, tietenkään en tiedä mistä syistä ihmiset liikuttuvat tai tuntevat sympatiaa näin yleisesti ottaen mutta itselläni tämä tapahtuu samaistuessani kohteeseen. Tämä tapahtuu ihan äärettömän helposti ja huomaamatta esim. hyvän kirjan loppuessa tuntuu kuin menettäisi rakkaan ystävän ja saatan jopa hetkellisesti masentua tästä. Ihmisen lyödessä isolla lankulla koiraa, raahatessa tätä väkisin auton perässä tai polttaessa tätä elävältä (eläviä esimerkkejä Espanjasta..) näen kärsivän olennon, jonka tuskaan osaan samaistua (ehkä liiankin) hyvin. Tässä on syy, miksi tiedän turkistarhauksen olevan väärin. Osaan samaistua noihin pienissä elintiloissa kärsiviin olentoihin jotka lopulta elämänsä kärsittyään tapetaan nahkansa takia. Nahan, joka ei nykyaikana enää ole välttämätöntä repiä irti omistajastaan.
 
 
 

Erilainen juhannus

Tiedossa tälle vuodelle olisi erilainen juhannus, sillä eilen varmistui että lähdemme ohjaajani kanssa agilitykisoihin Madridiin! Madrid on edustamme agilitykerho LealCanin kotikaupunki, joten pääsen ensimmäistä kertaa tutustamaan oman kerhoni jäseniin. Paikalle on tulossa mm. ohjaajani tuttava, kerhon presidentti joka kisaa pitkin maailmaa - ei siis paineita toisiin kisoihini. Tulevaisuudessa olisikin mahdollista että kunhan saamme joukkueen kasaan 2-luokkaan että menisimme ihan virallisestikin edustamaan joukkuekisoihin. "Kaunista" edustusasua odotellessa..
 
linkki kuvaan
 
Tokikaan kisoja ei järjestetä keskellä kaupunkia, vaan karttaa hetken tutkailtuani paikansin kisojen olevan Madridin pohjoispuolella, enemmän tämän näköisissä maisemissa:
 
linkki kuvaan
Alue on siis Soto del Real, ja ei todennäköisesti kuvassa näkyvän vankilan alueella. Mielenkiintoiselta kuitenkin vaikuttaa!
 
Loistavia uutisia tulee myös eläinrintaman osalta sillä Muhikselle on alustavasti löytynyt koti! Työpaikkani uusin tiiminjäsen on hetken aikaa pohtinut kissan hankkimista, jolloin iskin kynteni häneen ja esittelin Muhiksen. Kuka nyt voisi vastustaa komeaa ja ihmisrakasta kisulia? Alustavien puheiden mukaan Muhis olisi muuttamassa tämän kuun lopussa rannikon suuntaan Las Lagunakseen..
 
 
 
Voipi olla että tulee pieni kyynel silmään lähtöpäivän koittaessa..
 

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Matkalla maineeseen ja kunniaan..

Huh! Pitkä viikonloppu takana, ja mikään ei väsytä niin hyvin kuin ulkoilmassa hengailu yhdistettynä liikuntaan. Viime yönä tuli nukuttua reilut 9 tuntia, ja tuntuu silti vielä kuin pari tuntia olisi saanut olla lisää. Viikonloppu ylitti odotukseni, mutta edetääs tämä oikeassa aikajärjestyksessä..
 
Toistaiseksi tuntemattomasta syystä oli alkuviikon jännitykseni hävinnyt tuhkana tuuleen loppuviikosta, ja lauantaina olinkin vielä päivällä täysin rauhallinen. Hetkellisen verenpaineen purkauksen tosin aiheutti vuokraisäntäni säntäämälle paikalle ennen aamuseitsemää, tietysti mitään ilmoittamatta.. Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, joten tällä kertaa hermoni eivät pitäneet ja säntäsin suoraan sängystä ulos kiukkuamaan huonolla espanjallani. Olen tähän asti ollut todella joustava ja ymmärtänyt jos hän on tullut ilmoittamatta esim. rappaamaan seiniä juuri sinä päivänä kun minun oli tarkoitus nukkua päiväunet edellisten yöunien jäätyä vähäisiksi ymv. Mutta että viikonloppuna, jolloin on ainoa mahdollisuuteni nukkua pidempään, ja vielä ennen tärkeitä kisoja - No way Mr! Herra sai kuulla kunniansa, ja varmasti huomata ettei yleensä niin seesteisiä suomalaisia kannata suututtaa. Toivon että tämä asia meni nyt kunnolla perille, sillä jos sama meno jatkuu hankin isoimman ja eniten ärisevän mastiffin pihaani vartioimaan. Toinen vaihtoehto on toki hakea treenikoirani Tomppa päivähoitoon, joka on kuulemma parempaakin parempi pihavahti..
 
Sain verenpaineeni alas (vieläkin mystistä että miten..) jonka jälkeen pakkasin tavarat ja koirat autoon ja suuntasin kohti Alhaurin de la Torrea josta lähtisimme matkaan kohti Algecirasta.
Auto & koiratraileri-yhdistelmässä meitä oli loppujen lopuksi mukana 2 ihmistä sekä 12 koiraa, joista kisaavia koiria oli ainoastaan 4. Itse toki jouduin ottamaan omani mukaan kun en niille hoitajaa saanut, ja ohjaajani otti mukaan italiaanopentunsa (3 kpl) sekä bordercolliepentunsa (2 kpl). Voin kertoa että meidän leirissä oli ainakin säpinää..
 
Koiratraileri, joka käsittää 4 boksia koirille sekä päällä olevan säilytystilan tavaroille, loistava keksintö!
 
Luulimme lähtevämme matkaan sen verran ajoissa että olisimme ensimmäisinä paikalla mutta se osoittautui utopistiseksi hourailuksi. Olimme perillä n. yhden maissa, ja jäljellä oli enää 1 riittävän iso paikka oli jonne köörimme mahtuisi. Aikaa kuitenkin oli runsaasti joten saimme kivasti leirin pystyyn, koirat lenkitettyä sekä hieman sapuskaa omaankin kupuun. Ensimmäisenä kisavuorossa oli 2-luokka, joten oma odotukseni jatkui alkuiltaan saakka.
 
Möksät kasassa
Perjantaista voidaan kertoa sen verran että sain kummankin koiran kanssa hylkäyksen, mikä ei tullut yllätyksenä sillä itse jännitin kovasti mikä kostautui liian nopean koiran kanssa ilman ylimääräisiä selittelyjä. Blues-italiaanon kanssa ongelmaksi muodostui nk. mammanpoika-syndrooma eli poju päätti kesken kummankin radan lähteä etsimään mammaansa aitojen vierustoilta, jonka takia jouduin käyttämään kaikki taitoni houkutellakseni sen takaisin hoitamaan homma loppuun. Sama temppu tuli vastaan sunnuntainkin kisassa, sillä erolla että Blues lähti kokonaan pois radalta aitojen välistä. Näin ollen saatiin vahvistus että on ehkä turha jatkaa tätä kokeilua meidän välillä ainakaan tässä vaiheessa. Harmi, sillä harjoituksissa Blues ja minä ollaan oltu täydellinen parivaljakko vaikka itse sanonkin, meidän vauhdit pelasi hyvin yhteen ja saatiin vaikeitakin teknisiä juttuja menemään putkeen.
 
Blues päätti myös karata kameran tieltä..
Sunnuntai olikin sitten yhtä onnistumisen juhlaa, ainakin henkilökohtaisesti! Se missä lauantaina Tomppa juoksi suoraan kontaktiesteiden yli liian innostuneena, hän tällä kertaa pysähtyi ja jopa kuunteli minua. Ylitin itseni jo pelkästään siinä että kumpanakin päivänä osasin radat hyvin, enkä unohtanut reittejä kertaakaan. Toinen onnistuminen tapahtui kun pystyin pysymään Tompan vauhdissa mukana, huolimatta siitä että varsinkin viimeinen sunnuntain rata oli rakennettu neljäksi suoraksi autobaanaksi, mitkä on aina vaikeita nopean koiran kanssa. Sunnuntaina saimme kummastakin radasta 2 kieltäytymisvirhettä ja yhden virheen, mikä tarkoittaa 15 virhepistettä/rata sekä arvosanan "Muy Bueno". Näillä tuloksilla tulimme kummallakin radalla sijalle 4. ja kokonaistuloksissa sijalle 4. jihuu !!
 
1. rata tulokset
 
Kokonaistulokset sijoituksineen
 
Täytyy antaa extra-pisteitä Algecirasin agilitykerholle siitä että varmaan ensimmäistä kertaa joku Espanjassa (ja Suomessakin..) osaa kirjoittaa mun etunimen JA sukunimen oikein.
 
Sunnuntain tähti TomTom eli "Tomppa"
 
Kisafiiliksiä
 
Loppusummauksena kisoista jäi todella hyvä fiilis ja motivaatio kohdilleen. Tompalla on kirjoissaan tällä hetkellä ainoastaan 1 kpl 0-tuloksia (tarkoittaen puhdasta rataa ilman virheitä) vaikka poika on kilpauransa aloittanut jo vuonna 2008. Kertoo siis kuinka helppoa noita on saada.. Agilitykoirana Tomppa ihan loistava, siltä löytyy enemmän kuin riittävästi nopeutta ja intoa päästäkseen huipulle - suurin haaste onkin saada minusta ohjaajana tarpeeksi nopea että niitä nollatuloksia päästäisiin kahmimaan.. Haaste ei ainakaan liian matalalla ole :) Puhumattakaan siitä kun ekan kerran saan Vinskin ja Chican radalle..
 
Harjoitukset on omienkin osalta koko ajan käynnissä. Oma jengini viihtyikin viikonlopun mukana oikein mainiosti, varsinkin Chica ja Vinski jotka pääsivät tutustumaan toisiin koiriin ja peuhaamaan näiden kanssa. Nekku sen sijaan keräsi rohkeutta uusien paikkojen ja koirien tutkimiseen, ja teki uuden ennätyksen olemalla oksentamatta koko meno/paluumatkalla! Kaikki olivatkin sunnuntaina kotiin palatessa ennätyksellisen rauhallisia sohvaperunoita.
 
 
 
 


 

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Jalat tutisten kohti viikonloppua

Viikonlopun kisat ovat vallanneet ajatuksistani n. 90 prosenttia, lähettäen signaaleja ja perhosia vatsaani. Tällä hetkellä tuntuukin että kyseessä oleva perhoslauma on isommastakin tropicariosta - sen verran on ollut vaikeuksia iltaisin saada unen päästä kiinni. Pari yötä on tullut vedettyä aivan liian vajailla unilla, ja eilen kun päätin että otan vähän velkoja kiinni, ruvettiin lähikylässä ampumaan tykillä tai muulla vastaavan kokoluokan vempeleellä.. Yleisesti ottaen olen tottunut maaliskuussa alkaneeseen jokailtaiseen torvisoitantaan, jota alunperin luulin että harjoiteltiin pääsiäiskulkuetta varten, mutta joka onkin jatkunut jatkumistaan. Tämä tykitys sen sijaan oli hieman liikaa eikä nukkumatti päässyt viereeni riittävän ajoissa eilenkään.
 
 
Kilpailut järjestävä kerho linkki
 
Kisat järjestetään siis tulevana viikonloppuna Algecirasin kaupungissa, joka on itselleni tuttu siitä että olen sen läpi ajellut Tarifaan mennessäni. Muuten mielikuva kaupungista on lähinnä karuna satamakaupunkina, katsotaan muuttuuko mielipide ensi viikonlopun jälkeen.
 
 
Suurin tavoitteeni taitaa olla se että selviän radasta hengissä. En itse ole tähän mennessä kuullut kenenkään vielä suoraan agilityyn kuolleen, joten 2. tavoite olisikin sitten onnistua korjaamaan radalla tekemäni virheet (joita ihan taatusti tulee!). Tomppa, iso bordercollie on kooltaan saksanpaimenkoiran luokkaa, mutta vauhti on taattua bortsua, mikä aiheuttaa sen että olen useimmiten ihan tolkuttoman paljon jäljessä koiraa. Tämä taas tarkoittaa mun kohdallani sitä että virhepisteitä ropisee koska olen liian hidas pysyäkseni Tompan edellä. Kokeilimme edellisissä treeneissä huviksemme miten yhteistyöni sujuisi pienemmän, 3 kiloisen italiaanopoika Bluesin kanssa, ja kaikkien (kai) yllätykseksi oltiin oikein hieno pari heti ensimmäisestä radasta lähtien! Tässä on siis potentiaalia toiseksi koiraksi kisaamiseeni, joten jää nähtävästi montako kertaa joudun/saan juosta pitkin kenttiä. Tämä myös innostaa vielä enemmän opettamaan Chicaa ja Vinskiä agilityn saloihin, jospa lähitulevaisuudessa heistä saisin omat kisakaverini.
 
Blues
Tänään olisi todennäköisesti viimeiset treenit, ellei iske pupu pöksyyn ja ota hätäharkat vielä perjantaina ennen kisoja. Mietin eilisellä juoksulenkilläni että pitää muistaa ottaa musiikkia ja luurit mukaan, jotta pääsen psyykkaamaan itseni oikeaan vireeseen kuin Rocky konsanaan. Mikäs muukaan taustalla soiden kuin tämä tunnari - linkki Youtubeen myös klikkaamalla alla olevaa kuvaa.
 
Linkki youtubeen
..Saattaa olla että jännitän vähän turhan takia - tämä kun ei ehkä mikään haudanvakava tai jännä eventti ole..