maanantai 31. joulukuuta 2012

Tapaksia, uusia ystäviä ja paluu koneen ääreen

Pitkällisen odotuksen jälkeen pääsin jälleen tekemään päivityksiä koneelta puhelimen sijaan - hiphei! Puhelimella tekstien näpyttely ja oikoluku on hyvin hidasta ja tuskallista, puhumattakaan kuvien lisäämisestä. Huomasinkin tänään kun ensimmäistä kertaa pääsin ihan oikealta koneelta katsomaan aiempia päivityksiäni, että kuvat olivat ihan miten sattuu ja ihan valtavan kokoisia ainakin Explorerilla katsottaessa (Mozillaa en ole päässyt edes vielä kokeilemaan..) Olen siis käyttänyt osan aamupäivästä aiempien postauksien kuvien koon muokkaamiseen, että lukeminen olisi edes hieman inhimillisempää. Toivotaan siis etten joudu enää palaamaan puhelimella päivittämiseen..
 
Viikonloppu meni nopeasti ohi, lauantain vietin uusien ystävieni (jipiii!) kanssa Rondan kaupungissa pieniä katuja kulkien, älyttömiä hienoja maisemia ihaillen, ja mikä parasta - aivan taivaallisia tapaksia syöden. Olen koko Espanjan viisitin ajan odottanut että pääsen jonkun paikallisen kanssa syömään erilaisia tapaksia pieneen nurkkakuppilaan, ja nyt se viimein toteutui. Paikka oli lauantaina tupaten täynnä, osa ihmisistä söi seisaaltaan ja ulkomaalaisen silmin toiminta vaikutti alunperin kaoottiselta. Rakastuin saman tien. Paikka ei tosiaan ollut kooltaan mikään iso, ja osa ihmisistä söi seisaaltaan ja osa ulkona. Ruoka tilattiin bingokuponkia muistuttavalla paperilla, josta sai ruksia haluamansa tapakset ja sitä ojentaessa ilmoitettiin kuinka monelle hengelle niitä haluttiin. Tämän hetken lempparikseni jäi serranito-leipä, jossa oli mm. serranokinkkua ja paistettua(?) vihreää paprikaa pienen vasta leivotun hapanleivän (?) sisässä - nam!

Espanjalaista mustaa makkaraa (oli hyvää!)













Leipien sisällä possua, paahtoleivällä tonnikalaa


















Olutta, makeaa viiniä ja lautasella maustettuna leivänmurusia - omituista mutta hyvää!
 
Heilahtanut kuva serranitoista
 
Tässä oli ainoastaan osa kaikesta mitä syötiin (mm. etanoita ja valkosipulisalaattia), ja todellakin nälkä lähti. Kaikki oli uskomattoman hyvää, varmaan osaksi siksi että ystäväni tiesivät ainakin osittain mikä olisi hyvää. Kinkkua sulateltiin sitten kevyesti jumppaamalla pitkin Rondan vanhan kaupungin katuja, poseeraten eri monumenttien ja muiden edessä. Hillitön määrä kuvia meistä siis räpsittiin, välillä myös muiden "turistien" toimesta - eli voi olla että lisään jossain vaiheessa lisää kuvia. 
Silta vanhan ja uuden Rondan välillä vähän eri kulmasta kuvattuna




Serranon sulattelua ylä- ja alamäkeen
 

 
 
Tänään pitäisi lähteä viettämään uutta vuotta Coinin tapaan, eli pukeutumalla naamiais-asuihin. Itse juhla tapahtuu ulkona Coinin keskustassa, jonne ihmiset siirtyvät reilusti klo 00 jälkeen tanssimaan ja pitämään hauskaa kadulla. Sitä ennen kuitenkin olisi illallinen ystävän perheen luona ison pöydän ääressä. Ystäväni on tosiaan vuokraisäntäni sisko, ja heidän perheensä on aivan mahtava! He ovat vähän kuin adoptoineet minut samalla kun ottivat vuokralaiseksi, varsinkin heidän äitinsä jonka kanssa epätoivoisesti yritän puhua huonolla espanjallani :) Tällä lailla se tosin paranee väkisinkin, mikä on vain positiivista.  Yritin eilen epätoivoisesti väsätä juustokakkua (ilman vatkainta), jotta saisin jotain viedä heille mennessäni, vähän epäilyttää että mitä siitä mössöstä muotoutuu.. Muutenkin tässä vaiheessa olisi varmaan hyvä että olisi se naamiais-asu jo hankittuna, mutta pitäähän sitä elämään vähän jännitystä saada kun hätävara-vaihtoehtona voin joutua pukeutumaan puhviprinsessa-mekkoon... Joka tapauksessa, mitä ihaninta, ja toivottavasti aina edellistä parempaa, Uutta vuotta 2013 kaikille! Palataan ensi vuoden puolella jollen ole kuollut häpeästä mekkooni tai saanut ilotulitetta silmääni.
 

torstai 27. joulukuuta 2012

Paluu arkeen

Harvoin on paluu arkeen ja töihin tuntunut näin mukavalta! Ei pidä ymmärtää väärin, onhan pitkään nukkuminen ja kirjan lukeminen auringossa kaikessa rauhassa loistava tapa kuluttaa aikaa, ainut vaan että mökkihöperyys meinasi iskeä ja pahasti, kun ainut juttukaveri oli Muhis joka siis vastaa maukumalla kun sille puhuu. Kolmen päivän aikana puhuin myös Suomeen muutaman kerran sekä morjestin naapuria kun kävin koiran kanssa lenkillä (sitä ennen olin karjunut Vinskille kovin viehkeästi ettei mene kyseisen naapurin pihalle..) Jos ihmiskontaktit siis pystyy laskemaan yhdellä kädellä, tai ylipäätään laskemaan, on jouluun hiljentyminen ollut aika kirjaimellista.
Jouluaatto ei mennyt kokonaan kuten suunnittelin sillä tappotarhan visiitti epäonnistui sillä tarha ei ollutkaan enää siestan jälkeen auki. Sen sijaan lahjoin omia eläimiä pihveillä, kanalla ja kalalla ja saattoi omaankin suuhun eksyä lohiruisleipää yhdessä pihvin ja salaatin kera. Vessan valaistus päätti lopulta lopettaa toimintansa pitkällisen päälle-pois päältä-jahkailun jälkeen, joten tällä hetkellä mennään erittäin romanttisella (ja välillä erittäin ärsyttävällä) kynttilävalaistuksella. Onneksi jo Suomessa asuessa oli rakastamassani asunnossa omat pienet kommervenkkinsä, joten osaan pitää tätä erikoista valaistusta vain pienenä lisämausteena ja persoonallisena piirteenä. Varsinkin kun aamulla yrität laittaa, tällä hetkellä ihan hirveässä muodossa olevaa tukan reuhkaa, siedettävään muotoon, on siitä paljon apua kun hokee itselleen "Lisämauste! Persoonallinen! Erikoinen!" Tai sitten ei..
Viimein pääsin Tapaninpäivänä ulos ihmisten ilmoille kun pyysin Steveä aamupala/lounaalle että pääsisin juttelemaan netin hankkimisesta. Jouluna harmitti vietävästi kun en pystynyt soittamaan joululauluja YouTubesta, enkä myöskään katsomaan saamiani linkkejä (mm. Lumiukko ja Samusirkan joulutervehdystä <3) jotka ovat aina kuuluneet omaan jouluuni sama missä päin olen asunut. Toivottavasti saan nopean netin pian niin että pääsen Skypettämään kotiväen kanssa ja näkemään myös pienen kummityttöni (jota on jo kamala ikävä!). Onneksi tiedossa on visiitti Suomeen tammi-helmikuun aikana joten pääsen avaamaan kyynelkanavia ja halailemaan ystäviä. Sen sijaan lähempänä tulevaisuudessa on lauantaina ensimmäinen visiittini Rondan kaupunkiin yhdessä vuokraisännän siskon Cristinan kanssa. Cristina antoi aiemmin numeronsa jos haluaisin lähteä hänen kanssan kahville tai opetella puhumaan parempaa espanjaa (ja hän vastavuorostaan parempaa englantia), joten pitkähkön joulun ja osittaisen yksinäisyyden jälkeen päätin laittaa hänelle viestiä. Tajusin itsesäälissä piehtaroituani ettei minua kukaan tule kotoa hakemaan vaan olen itse vastuussa uusien ystävien hankkimisesta. Cristina vastasikin melkein heti ja ehdotti pienellä porukalla reissua Rondaan viikonloppuna. Huraa, en olekaan täysin hyljeksitty ihmisraunio! :)

 
 
 
 
 

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulu on taas, joulu on taas

Näin ollaankin sitten päästy lähes vuoden loppuun, joulun rynniessä päälle. Tuntuu että joulufiilistä on hankala saada 22 asteen lämmössä aikaan kun peset bikineissä autoasi. Speedon saatua joulupesun tajusin myös että ympäristöä enemmän, on sillä merkitystä että ensimmäistä kertaa historiassa vietän joulun yksin. Ihmisten seuraa rakastavalle henkilölle tämä on kova paikka, varsinkin kun rakastan joulua yli kaiken. Teoreettisena ihmisenä (mikä en oikeasti ole) yritän ajatella tätä kasvun paikkana. Jokainen joutuu joskus tilanteeseen missä minä olen, oli sitten kyse joulusta tai muusta juhlasta/ajasta/paikasta. Päivän suunnitelmaa miettiessäni tulin siihen tulokseen että autan niitä ketä ovat samassa tilanteessa, ja näin ollen suuntaan jossain vaiheessa tappotarhalle katsomaan ja kysymään voinko jotenkin auttaa. Rahaa minulla ei (onneksi) ole niin että mukaani pamahtaisi puolet tappotarhan koirista joulun kunniaksi, joten katsotaan mitä voin tehdä. Lisäksi ajattelin toki suorittaa joulupesut koirille, jotka taatusti innostuvat asiasta. Muuten luulen että tämä päivä menee tavallisen vapaapäivän tavoin, taidan jopa pyöräyttää pari koneellista pyykkiä. Vähän taitaa kuitenkin jäädä kaivelemaan kun ensimmäistä kertaa historiassa, multa jää Lumiukko näkemättä. Siinä katkeaa se 26 vuoden perinne :( Pitänee varmaan ainakin Youtubeen laittaa biisi latautumaan että voin kuunnella sitä pihalla ja itkulaulaa (mä en käsitä miksi joka vuosi liikutun tästä edelleen) mukana niin että naapurin leskisetä luulee mun seonneen..

 

torstai 20. joulukuuta 2012

Vuoristorataa

Klo 8.59
Ajattelin vielä eilen että kirjoitan tänä aamuna postauksen kuinka hyvä päivä mulla eilen oli. Sain viimein hankittua pankkitilin ja siihen nettipankkitunnukset käymällä pankissa ainoastaan 4 kertaa tätä varten, ja jonottamalla joka kerta 30 minuutista 45 minuuttiin. Syystäkin olin siis iloinen, vaikka edessä on vielä ainakin yksi vierailukerta edessä kun haen pankkikortin tililleni. Hyvin läpinäkyvästi pankkikortin saa vasta ensimmäisen palkan jälkeen.. Mutta sain silti tilin avattua hiphei!
Lisäksi hienoisen taistelun jälkeen sain eilen pitkään odottamani paketin kotoa. Paketti tosin ehti seikkailla Correoksella eli Espanjan postilla parikin kertaa kun ensin oli epäselvää pystyvätkö he toimittamaan sitä paikkaan jossa postilokeroni on. Ensimmäisellä kerralla he eivät jättäneet pakettia paikalle ja olinkin jo varautunut siihen että joudun taistelemaan eli jonottamaan paikallisessa postissa arviolta tunnin verran kesken työpäivän, täällä kun posti sulkee ovensa 14.30 mikä on aiemmin kuin oma työvuoroni ikinä loppuu. Oli siis iloinen yllätys kun eilen sain puhelun että pakettini oli tällä kertaa jätetty postilokeropaikkaani ja voisin noutaa työpäivän jälkeen. Ihan pienet itkut pääsi kun avasin pakettia kotona ja lakanoiden välistä löytyi ruisleipää ja hapankorppuja joulukortin kera. Lisäksi sain upouudet Ainot, joita nyt pidän parhaillaan töissä lämmittämässä räpylöitäni, kiitos Äiti - olet paras! <3
Kaiken tämän huipuksi tuli ilmoitus että voin noutaa uuden SIM-korttini paikallisesta liikkeestä ja että se olisi toiminnassa jo tänään. Uskomattoman hyvä päivä siis! Kunnes...
Siitä päästäänkin tähän aamuun, jolloin taas asiat alkoivat mennä pieleen. Aamulla huomasin alkuperäisen liittymäni lakanneen toimimasta kuten kuuluikin. Innosta hihkuen lähdin töihin että pääsisin vaihtamaan uuden SIM-korttini puhelimeen ja pääsisin testailemaan nettiä. Töissä innosta puhelinta räpeltämällä huomasin ettei puhelin tunnista korttia ollenkaan, lukuisista yrityksistä huolimatta. No mutta hei hienoa, kukaan ei pysty tavoittelemaan mua nyt ollenkaan! (aivan kuin muka mun puhelimeni nyt taukoamatta edes soisi..) Ajattelinkin siis että menen nettiin ja laitan ilmoituksen naamakirjaan että jos on asiaa, saa minut kiinni suomi-numerostani. Ai mutta kappas, jostain syystä työpaikan w-lan ei anna juuri tänään yhdistää kumpaakaan puhelintani verkkoon. Tervetuloa totaalinen netti- ja puhelinpimento! Tietoa siitä milloin tämän tekstin saan julkaistua ei siis ole, mutta pääsinpä purkamaan pahimman ketutuksen ennen kuin taas jälleen kerran käytän ruokatauon johonkin muuhun kuin syömiseen, eli lähden ravaamaan operaattorille riehumaan. Tieteellinen tutkimukseni on osoittanut että torstait ja tiistait ovat yleisesti ottaen ihan surkeita päiviä!
Loppuun mun mielialaa kuvaava kuva eiliseltä, pilvet olivat sen verran matalalla että olin loppuillasta taloine päivineni kirjaimellisesti pilvessä. Onneksi mulla ei ole tällä hetkellä yhtään S. Kingin kirjaa kesken, olis meinaan voinut illalla mennä pupu pöksyyn kun Chica haukkuu ikkunasta pimeään sumun/pilven keskelle jollekin.. Aiemmin päivällä sen sijaan näkymät oli aika huikeat

Muokkaus klo 9.42
Hiphei työpaikan netti toimii jälleen! Enää on liittymäongelma ratkaistavana.

 
 
 

maanantai 17. joulukuuta 2012

Hyvä sunnuntai

Paras tapa viettää viikonloppua on ehdottomasti aloitettava sillä että nukkuu pitkään ja heräilee hitaasti. Avaa ikkunaluukut ja kuuntelee sängyssä lintujen omituista lurittelua (ehkä espanjalaiset linnut laulavat espanjaksi ja se kuulostaa hassulta ja erilaiselta). Onneksi minulle on myös suotu nukkumisesta pitävät koirat, joten saa rauhassa heräillä ja kerätä itsensä ylös uutta päivää varten.
Sää Espanjassa on ollut varsinkin marraskuun osalta, todella märkää. Jo se että ilmasto täällä on todella kosteaa tähän aikaan vuodesta vaikeuttaa esim. pyykkien kuivaamista jos aurinko ei paista. Joulukuu on ollut suht sade-vapaata, mutta viileämpää. Siksi olikin positiivinen yllätys että koko viikonlopun oltiin 20 asteen kieppeillä ja sunnuntaina paistoi myös aurinko, mistä innoittamana söin myöhäisen aamupalan ulkona auringossa. Luin hyvää kirjaa, ja nautin auringon säteistä käsivarsilla - nämä ovat niitä hetkiä kun taas muisti miksi sitä muuttikaan tänne ja jätti ystävät ja perheen Suomeen.
Aamun auringonoton ja aamupalan kruunasi, kun "naapuri" laittoi hyvää musiikkia soimaan, niin että se kuului hyvin minullekin asti. Laitoin naapurin sulkuihin siksi koska oikeasti minulla on vain yksi naapuri, aidan toisella puolella asuva leski-papparainen joka laulaa serenadeja avarassa kylpyhuoneessaan, kaiusta päätellen ainakin.. Itse asun vähän kuin vuoren rinteellä "solassa" ja tämä musiikkia soittanut "naapuri" asuu siis solan yläreunalla talo minun taloni suuntaan, joten musiikki kantautuu äärettömän hyvin. Onni on siis että hän soitti hyvää musiikkia, joka sai ääliömäisen hymyn huulilleni ja pysähtymään ja ajattelemaan elämän välillä tarjoavan parastaan.

Coinin Los Angelesista kuitaten,
Mangustiina

 
 
 

Pienet ilot

Välillä sitä pääsee yllättymään pienistä asioista yllättävän paljon. Lauantain ylläri oli koirien mahtuminen samalle sohvalle Muhiksen kanssa ilman järkyttävää murraus-episodia. Vielä isomman yllätyksen sain kun valmistauduin leikkaamaan Muhiksen megapitkiä kynsiä (en etukäteen tajunnutkaan että kissat eivät itse saa lyhennettyä raateluvälineitään tarpeeksi) pukeutumalla korvia myöten suojavarusteisiin. Yllättäen sohvalla pötkötellyt Muhis ei lotkauttanut korvaansakaan kun lyhensin hiirentappovälineistön minimiin, suojellakseni ihanaa sohvaani jo tapahtuneilta raateluyrityksiltä. Näin hyvän lopputuloksen jälkeen päätin ottaa seuraavaksi käsittelyvuoroon Tinkan. Tinka protestoi aluksi lievästi yrittämällä pureskella multa sormet irti, mutta parin komennussarjan jälkeen antautui ja antoi leikata räpylänsä salonkikuntoon. Hiphei, onnistuin jossakin!
En tiedä onko se tämä ympäristö, vai onko se tuo vuorivesi, mitä ei pitäisi juoda (tai pestä hampaita), mutta tajusin taas päivällä koiria lenkkeillyttäessäni miten pidän eläimistäni koko ajan enemmän ja enemmän. Chica on ottanut minut ihan älyttömän hienosti omaksi ihmisekseen, ja on aina silminnähden onnellinen kun näkee minut ulkona tai huomaa minun heräävän. Sama koskee Tinkaa, joka on vasta ensimmäistä kuukautta luonani. Pieni kisu on mitä rohkein ja hellyyttävin tapaus seuratessaan mua pihalla tai leikkiessään Vinskin kanssa omituista pyörimis-leikkiään. Tinka ei ole kertaakaan yrittänyt karata tai lähteä omaa pihaa kauemmaksi vaikka tekeekin omia tutkimusretkiään pihan oliivi- ja appelsiinipuiden seassa. Typy tulee myös luokse kutsuttaessa, mistä tajusinkin että Tinka on luonteeltaan hyvin koiramainen - mistähän lie oppinsa imenyt..

 
 
 
 

Eläintarhaan flunssassa

En usko että kovinkaan moni haluaa lähteä flunssassa eläintarhaan, puhumattakaan että pitäisi mennä eläintarhassa apinalauman keskelle. Koko show alkoi kun lähdettiin Muhiksen (oikealta nimeltään Mohammed) kanssa töistä kotia kohti tapaamaan loppujengiä. Kissat tunnetusti rakastavat autoilua, Muhis ei tässäkään tapauksessa ollut poikkeus. Loppumaton "mau - mau - mau"-konsertti, kasvatti hurjaa sarvea ottaan, samalla kun yritin jaksaa kurvata vuoritietä ylös liian pienitehoisella Speedollani. Speedo on toki joka päivä yhtä tehoton, tuolloin se vain tuntui normaalia kurjemmalta kun halusin nopeasti kotiin ja sohvalle peittojen alle lepäämään Otrivin-purkin kanssa.
Yllättäen, pääsin kotiin asti, ilman että hermoni olisivat katkenneet ja minä olisin suunnannut Speedon nenän jyrkänteeltä alas.
Osasin toki etukäteen uumoilla ettei sopeutuminen koirien seuraan tulisi olemaan Muhikselle yhtä helppoa kuin se Tinkan kanssa oli. Muhis on vanhempi ja muutenkin yleisesti ottaen ujompi luonteeltaan kuin Tinka. Luuloni osoittautui todeksi mutta vielä sillä lisämausteella että Muhis ei sulattanut edes Tinkaa, vaan murisee ja sähisee tällekin. Onneksi Vinski ja Chica ovat loistavia koiria ja uskovat jos toinen kieltää tulemasta lähemmäksi, näin ollen oletan että loppujengi saa pitää silmänsä ehjänä ainakin toistaiseksi *kopkop* ja Muhis hallinnoi alamaisiaan joko keittiön pöydältä tai makuuhuoneessa sängyn päältä.
Flunssaisena kodin ylläpitäminen on suoraan sieltä mistä varpuset huonona päivänä tulevat. Tulet väsyneenä töistä kotiin, päästät koko päivän voimia keränneet öttiäiset ulos (= sama asia kuin lehmien ulos pääsy ensimmäistä kertaa keväällä), ja alat siivota talon sisältöä. Kissat ovat sisäsiistejä, koirat silloin kun olet itse kotona ja osaat katsoa ovelle tarpeeksi usein että milloin tyypeillä on hätä (miksei asiasta voisi ilmoittaa äänellä, kuten jokaisesta portin ohi kulkijasta?) Tämän jälkeen ruokitaan lapsilauma, ja näin talvella alkaa möksän lämmittäminen (= käytännössä savustus, kiitos liian isoina paloina ostettujen oliivipuiden). Kun väsyneenä olet saanut muut ruokittua ja möksän muutettua savusaunaksi (miksi oliivipuiden ylipäätään pitää savuttaa enemmän kuin itsessään palaa?) voit ruveta miettimään josko itse saisit jotain sapuskaa. Tässä vaiheessa on hyvä muistaa ettet käynyt kaupassa ja näin ollen yrittää syödä eilisiä rääppeitä ja muita jämiä kuten Lidlin kumikarkkeja ja kovettuneen patongin loput.
Tämän jälkeen ei ole ihme että kun sohvalle rojahtaessa kolmen kopla juoksee vuorotellen ylitsesi, ja Muhis sähisee keittiön pöydältä rallille, tekee mieli purskahtaa itkuun ja piiloutua maailmalta komeroon, sanotaanko vaikka viikoksi. Onneksi jotain aivotoimintaa oli vielä toistaiseksi jäljellä ja tajusin olotilan johtuvan flunssasta sekä väsymyksestä,  ja asian olevan ratkaistavissa yhdellä yksinkertaisella toiminnolla, eli nukkumalla. Vähemmän väsyneenä, ja jääkaappi (sekä oma kupu) täynnä ruokaa, maailma näyttää taas kummasti kirkkaammalta. Ainoastaan aika näyttää mahtuuko Muhis tiiviiseen kolmen koplaan mukaan, tai ylipäätään ehtiikö tämä sopeutua ennen kuin uusi lopullinen koti pojalle löytyy.

 
 

perjantai 14. joulukuuta 2012

Ujo Muhis

Perjantain piristys, ujo Muhis tuli töihin ja jatkaa tästä mun mukana maalle kotihoitoon. Toista ujostuttaa niin kovin ettei nassu-kuvia, toisen älyttömän kauniista vaalean sinisistä silmistä, onnistuttu saamaan.

 

torstai 13. joulukuuta 2012

Räkää ja hoidokkeja

Kulunut viikko on edennyt tasaiseen tahtiin kohti flunssaa ja tuttua ystävääni poskiontelontulehdusta. Tällä hetkellä tilanne on sen verran loistava että mistään reiästä ei happea mene sisään ja lämpöä on koko ajan. Paras osio on toki se etten ole saanut työsopimusta takaisin Espanjan hallitukselta (tai vastaavalta isolta hallintoelimeltä) joten en ole voinut hakea residenciaa, enkä sitä kautta omaa lääkäriäni ja näin ollen mahdollinen sairaspoissaoloni olisi laiton ja tietysti palkaton. Näillä tiedoilla siis sinnitellään minuutti kerrallaan töissä, ja myös kotona. Eilen olin niin väsynyt ja kipeä töiden jälkeen etten jaksanut kunnolla edes lämmittää mökkiä vaan osa puista jäi takkaan savuamaan ja savustamaan loputkin vaatteeni nuotion tuoksuisiksi. Lisäksi pitäisi jaksaa soittaa puutoimittajalle ja pyytää tuomaan uutta poltettavaa, tällä kertaa hieman pienemmässä muodossa että lämmitys edes hieman helpottuisi mini-takallani. Nyt joudun kikkailemaan melkoisesti että saan kunnon lämmöt aikaiseksi. Onneksi on lämpimät peitot joiden alle pystyy kaivautumaan.
Tänään ilmeni myös toinen syy miksi pitäisi olla vielä huominen hengissä ja töissä, sillä mun luo olisi tulossa (älkää kertoko mun äidille!), ainakin väliaikaisesti asumaan pieni, nuori poikakisu. Kisun on löytänyt 2 suomalaista nuorta kundia rappukäytävästä hylättynä (musta on tullut oikein hyvä hylättyjen keräilijä) ja he ovat muuttaneet Suomeen joten eivät voineet enää kisua pitää (älkää kysykö miksi - itsehän raahasin kaikki kaneja myöten tänne). Joka tapauksessa lupasin auttaa pojulle uuden kodin etsimisessä sillä ehdolla että kundit auttavat kisun kastrointikuluissa, sillä en ajatellut hankkia kissojen pentutehdasta kotiini. Kisu olisi tulossa siis huomenna mukaani maalle tutustumaan muihin öttiäisiin ja viihdyttämään Tinkaa - ovat kuulemma lähes saman ikäisiä. Kuvia mahdollisesti luvassa ensi viikon puolella mikäli kaikki menee hyvin, ja itse pysyn hengissä tästä taudista. Tässä todiste siitä miten hyvin Tinka on sopeutunut koirien kanssa asumaan, katsotaan miten toisen kisun käy.

 

perjantai 7. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä Espanjalaisittain

Ei paljon Espanjalaiseen itsenäisyyspäivään kuulunut tuntemattomat sotilaat ja linnan juhlat (suurimmat skandaalit voin onneksi tarkistaa IS:n sivuilta alle 10 minuutissa sen sijaan että istuin telkkarin äärellä 6 tuntia). Tuntematon on ihan hyvä pätkä, mutta ehkä selviän yhden vuoden ilman sitä. Noiden sijaan sain keskittyä hoitamaan rästihommia kotona pois alta, ja sain aikaa pysähtyä fiilistelemään omaa taloa ja pihaani. Olen nyt reilun viikon siinä asunut, mutta vasta eilen tajusin kuinka paljon siitä ihan oikeasti pidänkään. Harvassa asumassani talossa on tämä rakastuminen käynyt näin nopeasti, poikkeuksena ikuisesti rakastamani Asemakadun talo. Yhteistä näille kahdelle on niiden maanläheisyys ja käytetyn puun määrä. Tästä oppineena mikäli joskus pystyn asettumaan aloilleni, tiedän tarkalleen millaisen talon haluan. Onpahan tulevaisuudessa eläimillä pureskeltavaa :)
Työpaikkani tosiaan noudattaa Suomen kalenteria, koska palvelummekin menee Suomeen. Sattumoisin Espanjassakin oli nyt myös pyhäpäivä, mikä tarkoitti käytännössä sitä että en saanut keskiviikkona hankittua pankkitiliä, koska onhan loogista että päivää ennen pyhäpäivää on vähemmän henkilökuntaa kuin normaalisti. Espanjalaisilla on sattumoisin pyhäpäivä myös lauantaina, mikä tarkoittaa sitä että parhaimmat tapaukset ovat poissa keskiviikosta maanantaihin. Ihana logiikka!
Loppuun muutama kuva meidän itsenäisyyspäivän vietosta, joka sisälsi mm. Twilightin espanjaksi (tällä menolla osaan kohta sujuvasti jenkkikomedia sanaston kun kaikki on dubattu espanjaksi eikä muita kanavia ole!) Ja pari hassua kuvaa, jotka yrittävät selittää miksi rakastan taloani sen puutteista huolimatta.

 
 
 
 
 
 
 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Ikävä isolla iillä

Ensimmäinen koti-ikävä nosti päätään kun täytin vuosia (enää tässä vaiheessa niitä ei enää kannata numeromuodossa julkaista..) ja sain puheluita ja viestejä Suomesta. Ensimmäinen ja yksi tärkeimmistä tuli jo yöllä ja pisti pallon vyörymään. Olin etukäteen varautunut tähän fiilikseen ja tiesin että jossain vaiheessa se iskee yleisen syyttäjän lailla päälle, mutta aina sen kurjuus tulee kuitenkin yllätyksenä. Kamelin selän tosiaan katkaisi naisten hormoonitoiminta (mikäs muukaan) yhdistettynä riehuviin eläimiin ja väsymykseen, eli siis täydellinen kombinaatio saada hermoromahdus töiden jälkeen kotona. Talo oli kylmä ja koirat riehuneet sisällä paikat mullin mallin, enkä saanut olla sekuntiakaan rauhassa vaan kaikki halusivat huomiota saman aikaisesti. Onneks asun omassa talossa eikä kukaan (kai) kuullu möykkäämistäni.. Onneksi reilun tunnin viiveellä olin saanut mökin lämpimäksi, itselleni ruokaa ja eläimet rauhoittumaan sohvalle seurakseni. Silti isosta halauksesta ja kainalopaikasta, oikeilta henkilöiltä tietty, olisin sillä hetkellä maksanut kuukauden palkkani.
Viikonloppuna työpaikan pikkujouluista sain ihan kivasti uusia ystäviä, kaikki vain asuvat poikkeuksetta Fuengirolassa joten akuuttia juttukaveria hakiessa sitä tuntee olevansa välillä yksin. Ei pitäisi sinänsä valittaa sillä juuri viime viikolla naapurin naapuri tuli esittelemään itsensä ja kutsui mukaan joogaan tai espanjan keskusteluryhmään mukanaan lähikaupungin kahvilaan. Samoin kuin vuokranantajani sisko, samaa ikäluokkaa kanssani, kutsui luokseen opettelemaan espanjaa. Suomalaiselle vain kynnys lähteä noin vain on hieman korkeampi, tosin olen huomannut että täällä ollessa kynnys asiaan kuin asiaan on laskenut (vieraan kielen puhuminen, vieraassa paikassa autolla ajaminen yms..) Pitäisi siis vain joku päivä kaivautua viltin alta ja mennä, tosin ennen sitä pitäisi portti muokata koiravarmaksi, opetella käyttämään pyykinpesukonetta (tai korjauttaa se, fiksuna tyttönä en tiedä kumpaa).
Lisätään vielä että akuutein koti-ikävä on nyt onneksi (ainakin hetkeksi) väistynyt. Silti en pistäisi pahakseni ollenkaan muutaman erityisen tyypin vierailuja <3

 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Oma koti

Kuvat kertoo tästä aiheesta ehkä enemmän