Klipklop klipklop..

Tällainen meille muutti..

 Ja tämän näköinen meillä oli kuukauden jälkeen

Vaikka olin vannonut etten ensimmäistä katsomaani hevosta mene ostamaan, oli kyseisen neidon kanssa tätä lupausta mahdotonta pitää. Ensimmäistä kuvaa katsoessa hevosihmiset varmaan ajattelee että olen ihan sekaisin, ostin ihan karseassa kunnossa olevan vanhan neidon, jolla olisi mahdollisesti Cushing. Myös päätökseni hankkia ruuna meni romukoppaan. Mitä sitten jäi jäljelle? Maailman kiltein tamma, jota syyttömänä on kohdeltu väärin ties kuinka kauan. Reipas kulkemaan, puhtaat liikkeet sekä se kaikista tärkein ominaisuus, joka minutkin vakuutti, pilketttä silmäkulmassa. Papereiden mukaan Toffee-nimeltään, mutta sellainen nimi ei tälle kaunottarelle sovi joten tästä lähtien neito saa kulkea espanjalaisittain Tamara nimellä.

Kun katselen kuukauden takaisia kuvia, järkytyn kuinka karseassa kunnossa hän olikaan. Niinkin lyhyt aika on muuttanut tämän neidon ulkonäköä rajusti. Tamaran kaviot olivat suksenomaiset, ja ne menivätkin ensimmäisenä operoitavaksi. Kiltisti antoi kengittäjän vuolla räpylänsä, mitään hötkyilemättä ja ai että kun rupesi näyttämään paremmalta.

Seuraavaksi ruvettiin selvittämään hampaiden kuntoa, sillä Tamara oli erittäin laihassa kunnossa meille tullessaan. Laihuus oli edellisessä kodissa kuitattu sillä että hän on lauman alimmainen eikä saa välttämättä riittävästi heinää, lisäksi heidän heinänsä kuulemma oli huonolaatuisesta erästä. Edelleenkin kun tätä kirjoitan kiehahtaa mulla aika reippaasti, sillä kun eläinlääkäri pääsi Tamaran suuta tutkimaan, kävi ilmi ettei tämän hampaita ollut koskaan (!) aiemmin raspattu. Suu oli piikkejä täysi ja pinnat oli sellaista vuoristorataa että käytännössä syöminen on ollut täysin mahdotonta. Ei muuta kuin hevonen rauhoitukseen ja show alkakoon.

Saman operaation aikana Tamaran kyynel-nenä/nielukanavaa putsattiin sillä kärpäset olivat munineet tämän silmiin, ja nämä ällötyksen munat valuivat toisen nenäkanavaa pitkin alas. Vaikka kuinka yritettiin sekä kyynelkanavan että nenän kautta kanavia avata, olivat ne jääräpäisesti tukossa. Osa munista kyllä saatiin ulos mutta kanava ei kokonaan auennut vaan jäi odottamaan tulevaa raspaus eli rauhoituskertaa, joka todennäköisesti on jo nyt tulevana syksynä. Siihen asti pidetään huolta vuotavasta silmästä ja pidetään päiväsaikaan kärpäshuppuja.

Tamara tuli meille brittiläiseltä naiselta, joka pitää ratsastuskoulua lähikaupungissa Cartamassa. Hänellä Tamara oli ollut n. puolen vuoden ajan, jonne hän oli päätynyt teurasautosta kun espanjalainen perhe oli ilmeisesti kyllästynyt takapihalla kököttävään hevoseen. Edelleenkään omaan käsitykseeni ei mene, miten (mukamas) hevosalan ammattilainen on voinut pitää hevosta näin huonosti. Näin kuvan Tamarasta kun hän oli tälle naiselle mennyt ja hän oli silloinkin paljon paremmassa kunnossa kuin meille tullessaan. Mitä piittaamattomuutta ettei hoideta kun toinen selkeästi kärsii. Toisella oli pidetty selässä jotain satunnaista satulaa (koeratsastus tilaisuudessa tallista haettiin "jokin satula vaan" kirjaimellisesti), joka oli aiemmin hiertänyt avoimen haavan toisen törröllä olevaan selkärankaan. Kovasti nainen kehui että Tamaralla oli juuri edellisviikonloppuna ratsastettu kahtena peräkkäisenä päivänä 3 tuntia putkeen.. Tässä kohtaa suomalaiset hevosharrastajat vetävät ilmaa keuhkoihin niin että hyperventilaatio uhkaa, sillä oikeanlaisen satulan hankintaan nykyään panostetaan mielettömiä summia sekä aikaa että rahaa, mikä on täysin oikein. Kaikesta huolimatta Tamara oli pirteä ratsastettava sen lyhyen ajan mitä pihalla kokeilin, ei valittanut mistään ja meni todella nätisti. Uskomattoman hienoluonteinen hevonen ja niin lempeä.

Parin päivän mietinnän jälkeen tosiaan päädyin Tamaraan, jokin sen olemuksessa ja silmissä kertoi että me ollaan pari. Kotimatka vanhasta paikasta uuteen kesti n. 4,5 h, josta osan kävelin ja osan ratsastin lampaankarvaromaanin ja paksun länkkärisatulahuovan kanssa. Välillä pysähdyttiin joelle juomaan ja syömään vähän ruohoa. Maailmanmatkaaja kulki uskollisesti mukana, saaden ensikosketuksia hevosen kanssa elämiseen, taluttamiseen sekä kaikkeen sen ympäriltä.




Nyt reilun kuukauden lepäilyn jälkeen ollaan aloittamassa kunnon kohotusta, ulkona mäkisessä maassa oleva laidun on jo osaltaan auttanut mutta seuraavaksi olisi vuorossa lyhyet kävelylenkit yhdessä lähimaastoon tutustuen. Tamara on hienosti maastovarma, kotimatkalla menimme moottorien ali, tuplapitkä rekka ohitti metrin päästä sekä lukemattomat autot kaahasivat espanjalaiseen tyyliimme ohi. Jokien ylityskin sujui mainiosti. Ainut mitä hätkähdettiin oli muutama koira jotka tyhjästä ilmestyivät aidalla riehumaan.









Tuleva vuokraemäntämme oli koeratsastuksessa mukana olemassa "järjen äänenä", hänellä kun on pitkä kokemus hevosista myös ammatilliselta puolelta. Järjen ääni jäi vähän hailakaksi sillä hän oli samaa mieltä että Tamara on juuri sopiva meille, huolimatta siitä että oli ensimmäinen ketä mentiin katsomaan. Asiaa ei myöskään auttanut se että hän tarjoutui ottamaan hepan huostaansa ennen meidän muuttoa, Tamara kun piti saada edellisestä tallista pois suht nopealla aikataululla ja meidän muutto on vasta tällä viikolla edessä. Välillä päivät ovat väkisinkin venyneet pitkiksi kun ollaan jouduttu ajamaan toiseen kaupunkiin töiden jälkeen hoitamaan heppaa, jonka jälkeen kotiin hoitamaan loput eläimet ja tämän jälkeen saattoi ajatella jopa ruuan laittoa, puhumattakaan suihkusta ja nukkumisesta. Onneksi muutto on tosiaan tällä viikolla edessä ja päästään koko porukka saman katon alle. Koirat ovat jo Tamaraan käyneet tutustumassa, ja omaksi yllätyksekseni kaikki tulevat ihan loistavasti toimeen. Varsinkin Vinski ja Silvia laukkaamassa pitkin peltoa vinttikoirien innolla on aika kaunis ja hellyyttävä näky..

Barcelona

Tiesin jostain syystä jo etukäteen että pidän Barcelonasta, ehkä sen sijainti meren rannalla vetosi rannikon tyttöön. Erikoista kylläkin, nythän asun ensimmäistä kertaa muualla kuin rannikolla, tosin olen sopeutunut asiaan haalimalla edes pienen meren ympärille, uima-altaan. Edellisessä postauksessa puhuin haaveiden toteuttamisesta, ja oma uima-allas on ollut haaveissaini siitä asti kun ensimmäistä kertaa 6-vuotiaana heittäydyin Kreikassa hotellin uima-altaaseen uimarenkaine kaikkineen. Äitini oli viimein suostunut päästämään minut vuosien ruinaamisen jälkeen tätini matkaan Kos:in saarelle, jossa sain viikon ilakoida uima-altaassa, meressä sekä hoivaamalla hotellin alueella asuvaa pientä harmaanvalkoista likaista kulkukoiraa. Muistan juosseeni jossain leikkipuiston laitteessa ja odottaneeni koiran tulevan, ja joka päivä koira tuli. Ruokaa en muista edes antaneeni mutta hellyyttä ja rapsutuksia senkin edestä. En tiedä muuttuiko elämäni suunta juuri tuolla matkalla, vai oliko matkani jo syntymässä määritetty. Lähteä auttamaan niitä kenellä ei omaa ääntä ole.

Barcelonassa oli heti ensimmäisenä aamuna herätessämme keskellä aukiota pieni tapahtuma meneillään, jossa oli mukana galgo-yhdistys Galgos 112. Olin ollut poissa omien eläinteni luota alle 24 h, ja näin nopeasti ikävä ehti luokseni, samoin kuin eläinten auttaminen. Mihinkä sitä koira karvoistaan pääsisi.. Toisaalta on hyvin lohdullista nähdä eri yhdistyksiä, ja tietää että näitä autetaan. Vastikään Galgos del Sol-yhdistys julkaisi kuvan koirasta jonka olivat pelastaneet, tämä kuva kertoo kaiken:



Näin arvokas on joidenkin henki, joillekin meistä ihmisistä. Tämä tyttö löydettiin ajoissa, oli vielä hengissä ja pääsi hoitoon. Monella ei käy yhtä hyvä onni, hautautuen roskiin.

Pikakelaus takaisin iloiseen viikonloppuun. Söimme päitämmekin isompaa hattaraa, näimme mahtavia katu-artisteja, uskomattomia pikkukujia sekä erikoisia majoituspaikkoja. Eniten rakastin pikkukatujen tunnelmaa.

Lapsena rakastin hattaraa, minkä voi ehkä urposta ilmeestänikin päätellä..

Cowboy

The Mighty Dragon

John Lennon

Jokainen aamu pitäisi alottaa jacuzzissa, päivästä ei voi tulla muuta kuin hyvä.

I love this photo

:)

Suhailimme junilla, metroilla ja busseilla vailla tarkkaa tietoa minne mennään ja missä jäädään pois. Silti kaikki meni hyvin, tai ehkä juuri siksi. Tunnin junamatka Barcelonan ulkopuolella, pelkän kuunvalossa bilepaikalle parin kilometrin kävely omituisen pilottitakki & maastohousu-porukan kanssa. Useamman tunnin tanssimaratooni, hymyä, hikeä ja puhdasta onnellisuutta. Tanssiminen vapauttaa, vaatekriisistä huolimatta. Uusia ystäviä, paluu hostellille auringon jo täysillä paistaessa, metrossa ihmiset maratoniin valmistautuneita. Täydellinen viikonloppu.

.. se on heiluva korvakoru, oikeasti.

We're going in!

Hikisenä mutta onnellisena, Evil Activities!

Haaveet todeksi

Tähän kohtaan oikeasti pitäisi päivittää kaikkea mitä viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut, niin hyviä kuin huonoja juttuja mutta ne saakoot odottaa nyt toistaiseksi. Päätin nimittäin joku aika sitten että on aika ruveta elämään, eli toteuttamaan haaveita. Sysäyksen tälle kaikelle antoi kun löysin Facebookissa julkaisun jossa näin että Evil Activies on tulossa Barcelonaan muutaman viikon sisällä. Löydettyäni lennot meno-paluuna 50 €, ja vahvistettuani eläintenhoitajan, en keksinyt enää ainuttakaan syytä miksi emme lähtisi katsomaan tätä dj:tä jota olin viimeiset 4 vuotta odottanut näkeväni jossain. Vielä paremman asiasta teki sen että samalle viikolle osuisi meidän vuosipäivä, ja kenenkäs biisi se olikaan se "meidän" biisi.. Planeetat oli kerrankin asettuneet oikein.

,

Toinen hieman pidempään olemassa ollut haave myös sai tulta alleen kun vihdoin sain "luvan" hankkia jotain mistä olin haaveillut viimeiset 20 vuotta. Itse asiassa varmaan sitäkin kauemmin. Päätin/mme, että viimein voisi olla hyvä aika hankkia hevonen, tuo porkkanoita rouheasti jauhava kauramoottori. Ensimmäinen askel tätä unelmaa kohti on uuden paikan etsiminen/miettiminen, jotta saadaan tuo ihanuus omaan pihaan. Muutamia paikkoja onkin tullut jo katseltua ja 1 unelma löytyi. Lähiaikoina kuullaan saadaanko unelmapaikka vai pitääkö jatkaa vielä etsintää. 

Olen lukenut iltaisin, ja ehkä myös hieman työaikaakin kuluttanut heppatietouden tankkaamiseen. Mitä enemmän olen lukenut, sitä vakuuttuneempi olen siitä että haluan hoitaa omaa karvaturpaani niin "luonnonmukaisesti" kuin mahdollista, tarkoittaen että turpainen saa elää ilman rautakenkiä, kuolaimia tai säännösteltyjä ruokaikoja. Saa nähdä kuinka hyvin nämä suunnitelmat tulevat toteutumaan kun arki ja mahdolliset haasteet esittäytyvät.

Coinissa oli viime viikonloppuna heppamessut joihin olin suunnitellut tunkevani juuri ilmestyneestä palkastani karkeasti sanottuna n. 99 %. Edellisvuodesta poiketen yllätys olikin suuri kun löytyi vain 1 pieni myyntikoju ja meno muutenkin oli paljon pienimuotoisempaa kuin viimeksi. Kumpanakin päivänä paikalla käytiin ja hienoja hevosia ja taitavia ratsastajia toki nähtiin, mutta auton takapenkki ammotti tyhjyyttään pois kurvatessamme. Pitänee jatkaa lapsenomaista innostusta Agro Malagan hevos-osastolla ensi viikolla. Paikasta ja hevosesta ei vielä ole tietoa mutta mikään ei onneksi estä ostamasta harjoja, linimenttejä sekä pinteleitä jne.. Ihan sama fiilis kuin reipas 20 vuotta sitten kun ostin Vekku-Liidolle, Eevalle, Elmolle sekä monille muille hoitotarvikkeita. Olen varmaan hyvä malliesimerkki ensimmäisen hevosen hankkijasta hölmön intoiluni kanssa, ja teen sen vielä täydellä ylpeydellä!

Valjakkoajoa

Netin ihmeellisestä maailmasta onnistuin löytämään yli 20 v. vanhoja kuvia joissa on mun elämääni vaikuttaneita heppoja, joitakin jo yllä mainittuina. Valitettavasti muutama hyvin tärkeä jäi puuttumaan ja seuraavalla Suomen reissulla pitääkin skannailla vanhoja kuvia oikein urakalla..

Elmo, elämäni rakkauden "Eevan" (Eva Bomlund) jälkeläinen

Rimo

Guzzi

Aramara Bumbell Bee "Pampula"

Tuliver eli Tulppa/Turbo

Ponit ovat minut penskasta asti kasvattaneet, ja edelleenkin monet rakkaimmista muistoista liittyy mummolani naapurissa olleeseen ponitalliin. Siellä on naurettu ja itketty, makoiltu karsinassa jo kuvissa mainitsemani, Eevan kanssa ja tietäessäni että se kuolee. Olin tuolloin ehkä juuri ja juuri 4-5 vuotias. Viimeisimpänä kuvassa on suht pieni suomenhevonen, jolla ratsastin kun aloitin ratsastuksen uudelleen aikuisena. Olin lähellä jopa kyseisen hepan ostaa eläkepäiville, ja kun hänestä kyselyä tein oli hän jo uuden kodin ehtinyt löytää. Elävästi muistan erään keväisen sunnuntain kun meillä oli tunti pellolla, jossa mentiin laukkaa eri ympyröillä auringon paistaessa. Muistan vain ajatelleeni että tämän onnellisemmaksi ei ihminen varmaan tule.

Tasapainottelua

Junamatkoilla, tai ylipäätään matkoilla on aina helpompi pohtia kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ohikiitävä maisema, eri näköiset ihmiset bussipysäkeillä, lentoterminaaleissa, kaikilla tarve mennä eteenpäin, kulkea omaa polkuaan. Jokaisella jokin suunta mihin mennä, satunnaisesti törmätä muihin matkalaisiin. Lyhyestä junamatkastakin saa aikaan seikkailun jos osaa asettua elämään hetkessä, ja oikeasti nähdä ympärillä olevat ihmiset. Minulle suotiin hetkeksi aikaa eläkeläismies, ärsyttävä business-mies, varusmies sekä vanhempi nainen. Tuntemattomien ihmisten keskustelua varusmieskorteista ennen ja nyt, puhetta syaani-värin sävystä sekä ohimenevä tuttu liikekumppani kohteliaan japanilaisen vieraansa kanssa.

Meinaan aina välillä unohtaa elää kun arki iskee pahasti päälle. Arki ei aina ole pahasta, silloin saan aikaan mm. järkeäviä kirjoituksia eläinten taudeista sekä korjattua Kia-hoitolaisen repimän sohvankulman. Arki vain ei saisi jäädä niin sanotusti "päälle", jolloin siinä hetkessä eläminen meinaa unohtua. Olen viime kuukaudet murehtinut ja katsonut eteen- ja taaksepäin enemmän kuin siihen hetkeen missä silloin nökötän. Vasta reissaaminen herätti minut jälleen horroksesta, ja muistutti että etukäteis-murehtiminen on vain kuluttavaa. Pitänee siis taas ottaa iso henkäys happea ja pysähtyä elämään.

Viimeisimpänä junaan juosten kiiruhti nuori mies, joka tuli vastapäätä istumaan pöytääni jolloin huomasin että meillä on samanlaiset kengät, punaiset ei todellakaan aidot converse-tennarit. 

Hei Helsinki! sekä muu Suomi..

Yksi kauneimmista laskeutumisista ikinä oli Oslon kentälle. Kaarreltiin mielettömän valkoisen pilvimassan päällä vaikka kuinka kauan auringon paistaessa täydeltä teholta. Ennen tätä oli pilvet harsoilleet niin että lumen peittämä maa oli kurkkaillut koneeseen. En ole lunta nähnyt yli vuoteen, ja jostain syystä olin olettanut että se olisi jo tältä talvelta pohjoismaistakin hävinnyt, pohjoisinta osaa tietty lukuunottamatta. Teki mieli mennä tekemään lumienkeleitä, mini-lumiukkoja ilman hanskoja.

Lopulta lähdetettiin tunkeutumaan paksuintakin peittoa paksumman pilvikerroksen läpi. Koskaan ei ole matkustamossa ollut niin hiljaista, neulan olisi kuullut helposti putoavan pehmustetulle matolle. Tilanteessa ei ollut mitään uhkaavaa vaan enemmänkin se oli taianomainen selittämättömällä tavalla. Taika loppui saavuttuamme rakennustyömaata muistuttavalle kentälle, jossa oli maassakin jättimeteorin mentävä reikä, tuulen vihmoessa vettä niskaan. Joka kerta se kylmyyskin vaan yllättää.

Pööpöiltyäni Oslossa jokusen tunnin ja tultuani äärettömän ylpeäksi käymästäni sujuvasta espanjan kielisestä puhelinkeskustelusta, pääsin viimein oikeaan koneeseen kohti Suomea. Kuunneltuani toista tuntia suomalaisten parikymppisten jätkien saniteetti-keskusteluja lähes vakavalla naamalla,  oli poikien ilmeet hyvät kun vastasin yhteen puheluun suomeksi. Lesson learned, Suomeen mentäessä pitää alottaa heti Malagan kentällä varomaan ääneen puhumista..

Olin siis päässyt viimein kauan odottamalleni reissulle Suomeen. Luvassa oli niin yllätyspolttareita kuin majan rakentelua kummitytsyn kanssa, ja toki muutama asiallisempikin homma kuten varaston omistajuussuhteen siirtelyä. Polttarit olivat ensimmäiset mihin eläissäni osallistun, saati että jouduin niitä myös järjestämään parin tuhannen kilometrin takaa. Yllätys kuitenkin onnistui, eikä itse sankari tiennyt etukäteen mitään vaikka koittikin tietämättään heitellä kapuloita rattaisiin..

Polttareista kaikkien selvittyä hengissä, muutamaa mustelmaa mm. ahterissaan lukuunottamatta, oli aika siirtyä katselemaan koti-kotoani. Harvoin mikään ilahduttaa niin kovasti kuin pieni ihminen joka aidosti juoksee vastaan halaamaan vailla tietoa ujoudesta ♥ Muutaman päivän ajan sain katsella Muumeja, vierailla "etelässä" sekä rakennella majoja. Viikon vierailu Suomeen on auttamatta liian lyhyt kun pitää minimissään 3 paikkakunnalla eri puolella Suomea heilua, ja niin tuli lähdön aika takaisin Helsinkiin liian pian. Haikeana jäivät vanhemmat junan ulkopuolelle heiluttelemaan ja isi viimeiseinä huikkasi oven raosta ettenkö jo muuttaisi Suomeen takaisin.. Ei ole aina helppoa ei.

Uudessakaarlepyyssä oli hieno auringonlasku

Wiltsu testailee jos sais namuja

Parhaimmillaan näitä oli 3

Aamubongailua

Iskän kädentuotoksia

Siispä, olen parhaillaan junassa matkalla oikeaan Etelään ja mietin kuinka hankalaa on syntyä väärään ilmastoon, jolloin ystävät ja perhe jäävät taakse kun veri vetää lämpimämpään. Jos tapahtuisi radikaalimpaakin radikaalimpi ilmastonmuutos ja Suomi muuttuisi Välimeren ilmastoksi, olisi aika matala kynnys palata takaisin Suomeen. Sen sijaan toistaiseksi arvon omaa paikkaani tässä matalassa maailmassa, ja toivon että joskus löydän rauhan ja pääsen asettumaan aloilleni. Sitä ennemmin toki 2. vaihtoehto olisi voittaa Lotossa, jotta voisi tarpeeksi usein vierailla Suomessa, ilman että hirveä ikävä ehtii kasautua. Lottovoitto saattaisi tulla helpommin jos lottoaisi..