H-hetki lähenee

Yllättävää kyllä, viimein koitti lentopäivä. Lentoa varatessa oli tunne että se oli jossain todella kaukana tulevaisuudessa, mutta niin vain todellisuus taas osoitti senkin vääräksi. Koko viikon kestäneiden jäähyväisten, ja aina yhtä ällöttävän muuttamisen jälkeen, oli aika soitella viimeiset puhelut ystävän sohvalta sekä tietty pillittää viimeiset hysteeriset (ja aavistuksen väsyneetkin) itkut. Kello oli herättämässä oikein inhimilliseen aikaan 3.30, ja tilataksi tilattu valmiiksi pesuetta varten. Sinänsä yllättävää kyllä, koko yönä en nukkunut silmäystäkään vaan päässä pyöri tolkuttomasti ajatuksia. Eniten tuossa yllätti se että en ole ikinä ollut mitään jännittäjä-tyyppiä, joten se että silmät verestää muustakin kuin itkemisestä tuli epämiellyttävänä yllätyksenä.

Tegelistä tuli jostain syystä inhokki-kenttäni. Mikään ei oikein toiminut, välimatkat terminaalien välillä inhottavia, eikä kukaan osannut vastata kysymyksiini onko koirani päässeet seuraavaan koneeseen kun portteja ja lähtöaikoja vaihdeltiin. Jossain vaiheessa jännitys siitä että tulevatko eläimet samalla lennolla kanssani Malagaan asti muuttui kauhuksi siitä että selviävätköhän eläimet edes hengissä koko koettelemuksesta. Soimasin itseäni n. puolet lennostani siitä että olin ne pistänyt tällaista kokemaan omien "hömpötyksieni" takia..

Malagassa perillä laukkuni ja eläimeni, eivät tietenkään tulleet ensimmäisten - eikä edes keskivaiheilla olevien joukossa. Tietty myös se että eläimet olisi erikseen tuotu minulle oli ihan liikaa espanjalaisten logiikalle. Eläimet siis saapuivat viimeisten joukossa, matkalaukkuhihnaa pitkin.. Siinä vaiheessa kun olin kerännyt 2 valtavaa eläinboksia ja yhden matkalaukkuni hihnalta, oli mukavasti aikaa siirtyä selvittämään minne toinen matkalaukkuni, kaikkine vaatteineni, olikaan hävinnyt.. Tämä ei enää tässä vaiheessa haitannut sillä olin saanut eläimeni hengissä, ja suht normaalissa mielentilassa luokseni, ja pystyin lopettamaan itseni moittimisen.