Uusi vuosi vaihtui normaalista "raketista silmään, joka vanhoja muistelee"-tavasta, täysin toisenlaisella hulinalla. Erilaisuus alkoi jo siinä vaiheessa kun vuoden vaihtuminen otettiin vastaan sisätiloissa, ei siis aukiolle tms. isoon väkijoukkoon pakkautuneena ja taivaalle tihrustaen. Perinteenä on syödä 12 rypälettä, 12 sekunttia ennen vuoden vaihtumista, eli 1 rypäle sekunnissa. Jos tuossa onnistuu niin ilmeisesti se tuottaa hyvää onnea. Minulle, joka en rypäleistä juuri välitä, vakuuteltiin kyllä ettei epäonnistuminen tuota huonoa onnea seuraavalle vuodelle. Niin varmaan..
 |
| Rypäleitä jäi pussiin, eikä skumppakaan tipahtanut ekalla huikalla |
 |
| Pakollinen lärvi-poseeraus (espanjalaiset rakastaa poseerata kuvisa - aina ja koko ajan) |
Rypäleiden jälkeen olikin aika siirtyä Coiniin naamiaisasuihin pukeutuuna. Itse päädyin lopulta lainaamaan puvun Cristinalta, jonka puku oli sattumoisin sama kuin naamiaiskaupassa ihailemani (väärän kokoinen) cancan-mekko. Rakastan sitä! Ulkona lämpötila tosin laski reilusti alle 10 asteen, joten ainut paikka jossa pystyin ilman toppatakkia mekon kanssa heilumaan oli aukiolle rakennetussa jättiteltassa (jossa tanssittiin ja juotiin) sekä pikku kuppiloissa, joissa käytimme fasiliteettitiloja hyväksemme. Cristina oli yhdessä veljensä ja tämän avovaimon ja muiden veljiensä kanssa (oltiin melkoinen ryhmärämä) tehnyt puvuikseen vuoristorata-asun, joka oli ihan mieletön! Valitettavasti en saanut siitä otettua kuvia, sillä aina kun kuusikko piti showta, (eli siis veti vuoristorataa väkijoukossa) oli mulla porukan juomavastaavan virka :) Ilta oli älyttömän hauska, ja oli ihan kiva viettää erilainen uusi vuosi, kaikkien ollessa pukeutuneina (mikä ei ikinä Suomessa onnistuisi). Tanssittiin aamun asti, jonka jälkeen suunnattiin snägäri-jonoon. Täällä tosin snägäri-jono tarkoittaa churro-jonoa. Churrot on uppopaistettuja leivonnaisia, joita yleensä syödään aamupalalla kahvin ja suklaakastikkeen kera, yöllä tosin oli pakko skipata suklaakastikkeet ja syödä sellaisenaan - oli hyvää! :) Andalusialaisia churroja kutsutaan nimellä "Tejeringos", ovat käytännössä sama asia mutta hieman erilaisia ulkonäöltään.
 |
| Churros |
 |
| Tejeringos |
Uuden vuoden vietosta päästäänkin sitten eteenpäin siihen identiteettikriisi osioon. Jostain syystä mun on ollut hirveän pitkän aikaa (puhutaan useista vuosista) vaikea löytää itselleni sopivaa koloa mihin asettua. Niin työpaikan kuin fyysisen asunnon suhteen. Olen kokeillut työpaikan suhteen eri aloja, ja mikään ei tunnu oikein omalta, ja lopulta aina kyllästynkin ja vaihdan työpaikkaa. Aina luulen keksiväni mitä haluan tehdä, toteutan suunnitelmani ja sitten jo kyllästynkin. Asuntoja olen vaihtanut kuin sukkia, ainoa oikeasti rakastamani talo on ollut Asemakadun puutalo, josta olen lähtenyt 2 kertaa haikein mielin. Ulkomaille olen identiteettikriisin vallatessa, lähtenyt aina säännöllisin viiden vuoden välein ja aiemmilla kerroilla palannut vähemmän voitokkaasti - ensin itse sairastuttuani astetta vakavammin ja toisella kerralla isän äkillisen vakavan sairastumisen myötä. Espanjaan lähtö oli omalta osaltani pyristelyä päästä kesän lopulla päättyneestä pitkästä parisuhteesta yli, mutta tiedän että ihan yhtä suuri syy oli levottomilla jaloillani ja arkiintuneella työlläni Suomessa. Vähättelemättä sitä seikkaa että halusin oikeasti päästä auttamaan kodittomia eläimiä. Nyt kun sitten olen päässyt tänne asettumaan aloilleni, on itselleni tullut "mitäs nyt sitten"-olotila, jonka takia kyseenalaistan koko touhun järkevyyden jälleen. Tiedän ihan 100 prosenttisen varmasti, että en olisi tämän onnellisempi Suomessa, vaikka ystävät ja perhe olisivatkin lähempänä. Miettisin yhtä lailla elämäni tarkoitusta, ja sitä mitä ihmettä teen loppuelämälläni ja miten saisin poistettua tämän rauhattomuuden itsestäni. Luin töissä päivällä blogia nuoresta naisesta, joka on vaihdossa Kiinassa ja tekee mitä uskomattomampia juttuja itsekseen ja on täysin onnellinen (ainakin mitä teksteistä voi päätellä). Haluaisin itsekin päästä siihen olotilaan, ettei materiaali tee ihmistä onnelliseksi, vaan se että itse ottaa vastuun omasta onnellisuudestaan ja tekee asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Haluaisin kävellä kaduilla miettimättä että joku tuijottaa, tai miksi joku tulee juttelemaan minulle. Haluaisin heivata pois tämän osan suomalaisuutta ja kulmien alta kyräilyä itsestäni, ja mennä puhumaan ventovieraille huonolla espanjallani ja tutusta mielenkiintoisiin tyyppeihin kuten nainen blogissa. Olen jopa kateellinen kuinka hän on vain mennyt ja tehnyt näitä asioita, mistä minä vain yritän haaveilla. Hän liftaa pitkin Kiinaa, majoittuu Mongoliassa jurttiin, käy teellä tuntemattoman Israelilaisen kanssa ja osallistuu Kiinassa seksuaalivähemmistöjen kokouksiin - vaikka ei asiasta ilmeisesti etukäteen tiennyt juurikaan (tai itse edes ole kyseiseen vähemmistöön kuuluva?) Minäkin haluan sen palon mitä tuolla ihmisellä on, ja tiedän että minun paloni tulee aina kohdistumaan eläimiin. Jotenkin olen kuitenkin nyt täällä Espanjassa asuessani käpertynyt itseeni enemmän kuin koskaan, mutta samaan aikaan yrittänyt ja onnistunutkin hetkittäin olevaan avoimempi ja ei-niin-suomalainen mörökölli tutustuessani naapureihin, ja hymyilemällä ohikulkevalla papalle ja tämän koiralle. Olen jotenkin todella jämähtänyt tuon eläinten auttamisen kanssa, lamaantunut tietämättä miten voisin auttaa. On totta että olen ottanut jo esim. Muhiksen kotihoitoon ja Tinkan itselleni nenän purijaksi, mutta mitä sitten teen kun en voi enää auttaa ottamalla lisää eläimiä kotiini? Rahaakaan en tällä hetkellä pysty lahjoittamaan. Olen jotenkin todella solmussa oman elämäni, sen suunnan ja kaiken kanssa. Haluaisin oppia arvostamaan enemmän sitä mitä minulla tällä hetkellä on; ihana talo ja eläimet, työpaikka ja ystäviä. Haluan oppia olemaan aidosti onnellinen ilman että odotan että joku ulkopuolelta tulee ja tekee minut onnelliseksi.
Mietin tätä aihetta jopa niin pitkään että ainoa keino, jonka keksin on että rupean meditoimaan. Juu, juuri sitä hupunpuppua - kuten itse olen aina ajatellut. Olen kuitenkin siinä tilanteessa etten halua enää etsiä onnea mistään materiasta (varmaan myös syystä että olen persaukinen lähes non-stop) tai ulkopuolisista ihmisistä vaan haluan päästä tasapainoon itseni kanssa. Mietin että yhdistän meditaation ja joogan (mitä sentään olen kokeillut ja vuosia sitten todennut tylsäksi), ja rupean sitä kautta yrittämään tajuta kuinka paljon minulla tällä hetkellä onkaan. Ehkä sen jälkeen pääsen tasapainoon itseni kanssa ja muutkin elämän osa-alueet loksahtavat paikoilleen. Yritän siis löytää jonkun oppaan netistä, "meditaatio for dummies", ja aloittaa illalla kokeilun. Jos joku keksii muita keinoja päästä mielenrauhaan itsensä kanssa, niin ehdotuksia otetaan enemmän kuin mielellään vastaan.
Kriisin ollessa (toistaiseksi) pahimmillaan keskiviikkona, sai myös Speedo melkoista kyytiä. Tiedossa oli jo etukäteen että Espanjassa asuessa ei kannata hankkia uutuuden kiiltävää mersua kadunvarsiparkkiin. En kuitenkaan olettanut että pieni rutkuttimeni, joutuisi niin karun kohtalon kokemaan työpäiväni aikana. Joku oli ilmeisesti päättänyt ottaa kevyen kylkikosketuksen Speedoon, ja lopputulos näkyy alla. Jo suoristettuna. Ylläri että illalla hieman itketti, myös Speedon puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti