Paluu arkeen

Harvoin on paluu arkeen ja töihin tuntunut näin mukavalta! Ei pidä ymmärtää väärin, onhan pitkään nukkuminen ja kirjan lukeminen auringossa kaikessa rauhassa loistava tapa kuluttaa aikaa, ainut vaan että mökkihöperyys meinasi iskeä ja pahasti, kun ainut juttukaveri oli Muhis joka siis vastaa maukumalla kun sille puhuu. Kolmen päivän aikana puhuin myös Suomeen muutaman kerran sekä morjestin naapuria kun kävin koiran kanssa lenkillä (sitä ennen olin karjunut Vinskille kovin viehkeästi ettei mene kyseisen naapurin pihalle..) Jos ihmiskontaktit siis pystyy laskemaan yhdellä kädellä, tai ylipäätään laskemaan, on jouluun hiljentyminen ollut aika kirjaimellista.
Jouluaatto ei mennyt kokonaan kuten suunnittelin sillä tappotarhan visiitti epäonnistui sillä tarha ei ollutkaan enää siestan jälkeen auki. Sen sijaan lahjoin omia eläimiä pihveillä, kanalla ja kalalla ja saattoi omaankin suuhun eksyä lohiruisleipää yhdessä pihvin ja salaatin kera. Vessan valaistus päätti lopulta lopettaa toimintansa pitkällisen päälle-pois päältä-jahkailun jälkeen, joten tällä hetkellä mennään erittäin romanttisella (ja välillä erittäin ärsyttävällä) kynttilävalaistuksella. Onneksi jo Suomessa asuessa oli rakastamassani asunnossa omat pienet kommervenkkinsä, joten osaan pitää tätä erikoista valaistusta vain pienenä lisämausteena ja persoonallisena piirteenä. Varsinkin kun aamulla yrität laittaa, tällä hetkellä ihan hirveässä muodossa olevaa tukan reuhkaa, siedettävään muotoon, on siitä paljon apua kun hokee itselleen "Lisämauste! Persoonallinen! Erikoinen!" Tai sitten ei..
Viimein pääsin Tapaninpäivänä ulos ihmisten ilmoille kun pyysin Steveä aamupala/lounaalle että pääsisin juttelemaan netin hankkimisesta. Jouluna harmitti vietävästi kun en pystynyt soittamaan joululauluja YouTubesta, enkä myöskään katsomaan saamiani linkkejä (mm. Lumiukko ja Samusirkan joulutervehdystä <3) jotka ovat aina kuuluneet omaan jouluuni sama missä päin olen asunut. Toivottavasti saan nopean netin pian niin että pääsen Skypettämään kotiväen kanssa ja näkemään myös pienen kummityttöni (jota on jo kamala ikävä!). Onneksi tiedossa on visiitti Suomeen tammi-helmikuun aikana joten pääsen avaamaan kyynelkanavia ja halailemaan ystäviä. Sen sijaan lähempänä tulevaisuudessa on lauantaina ensimmäinen visiittini Rondan kaupunkiin yhdessä vuokraisännän siskon Cristinan kanssa. Cristina antoi aiemmin numeronsa jos haluaisin lähteä hänen kanssan kahville tai opetella puhumaan parempaa espanjaa (ja hän vastavuorostaan parempaa englantia), joten pitkähkön joulun ja osittaisen yksinäisyyden jälkeen päätin laittaa hänelle viestiä. Tajusin itsesäälissä piehtaroituani ettei minua kukaan tule kotoa hakemaan vaan olen itse vastuussa uusien ystävien hankkimisesta. Cristina vastasikin melkein heti ja ehdotti pienellä porukalla reissua Rondaan viikonloppuna. Huraa, en olekaan täysin hyljeksitty ihmisraunio! :)