Jälleen ollaan liikkeessä, tällä kertaa bussi kuljettaa Kokkolasta Vaasaan ystävien luo. Toiset ystävät ja perhe piti jo hyvästellä , pieni kummityttö halata ja jättää taakseen, seuraavaan kertaan. Kova paikka ja kummitytön hiljainen "nähdään pian" sai kyllä kyyneleet virtaamaan. Tiedän kuitenkin että vaikka lähtöni olisikin esim. Helsinkiin jossa aiemmin asuin, lopputulos olisi sama. Ikä pehmentää ja tekee lähdöistä vaikeita, mutta onneksi ei niin vaikeita että omat haaveet jäisivät toteuttamatta.
Niistän nenää, pyyhin silmäkulmia karhealla lentokentältä pöllityllä paperilla, koko bussi on hiljaa aivan kuin kukaan ei uskaltaisi puhua niiskutukseni päälle. Edistystä etten halua vajota penkin alle piilottelemaan kyyneleitäni, ainakin minä tunnen jotain ja elän. Välillä tosin vähempikin tunteminen ja eläminen riittäisi..
 |
| <3 |
Kolmen päivän ajan olen kontannut lattialla, hassutellut ruokapöydässä ja välillä heiluttanut pientä tyttöä niin että pää on toisella mennyt pökerryksiin ja toinen päätynyt huojumaan juopon lailla. Pieni, ja rakas 2-vuotias (juopunut) kummityttöni. "Leiki mun kaa"-käsky on toistunut kymmeniä kertoja ja niin on taas rakennettu lampaille taloa ja hevosille aitausta. Välillä tarkasteltu ikkunasta kun iskä menee kelkalla tai otettu maamia ja todettu "voi saakeli" kun makkarat ei pysy leivän päällä.. Ei muuten ollut mun opettama! ;) Tärkeä työ Suomessa on suoritettu, voin jälleen mennä kummittelemaan hieman kauemmas kunnes parin kuukauden päästä nähdään seuraavan kerran <3
 |
| Mummi ja kummityttö lukee |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti