Aamu käynnistyi Malagan kentällä Starbucksista raahatulla exclusivo kaakaolla (kermavaahdolla, nam!). Tuijotin aikani ohi kulkevia ihmisiä ja mietin päässäni kuka on menossa minnekin ja minkä takia. Kovin villejä skenaarioita en ihmisten elämistä saanut, johtuen varmaan kellosta joka näytti viittä aamulla. Villein skenaario ehkä oli oma pakottava haluni hypätä Köpiksen koneen sijaan ensimmäiseen koneeseen, joka lentää sama minne kohtaa Indonesiaa. Tai edes Aasiaan. Lihakset näköjään muistavat että nyt on jotakin pielessä kun ollaan lentokentällä eikä tarvitse rampata ulkona röökillä tai jäädä vahtimaan toisen laukkuja. Miten sitä voikaan päätyä kaipaamaan ihmiskrematorioita tai niiden liepeillä hengailua..? Yksin matkustaminen on tylsää kun kaipaa toista ihmistä, ilman kaipausta jokainen lentokenttä-visiitti ja matka tuntuu seikkailulta.
Köpiksessä paistaa aurinko sisälle niin että farkkujen lahkeita on pakko kääriä ja posket punoittavat kuin pienellä menninkäisellä. Toivottavasti tästäkin jää jotain väriä ihoon, vaikka en, kiitos Espanjan, tänä vuonna haamua muistutakaan. Ensimmäinen oikea ateria reiluun viikkoon on sporttipubin burger-ateria oluella, ei ihan himoitsemani sushi valkoviinillä - mutta näillä eväillä on mentävä. Loput ajasta käytän auringon ottoon ja hömppäkirjan lukemiseen. Seuranani on ristipistotyötä tekevä nuori mies.
 |
| Näin kulutan aikaa Köpiksessä |
 |
| Eka oikea ruoka-annos reiluun viikkoon <3 |
 |
| Kuinka pöllähtäneen näköinen lennon jälkeen voi olla (kun on sen ajan eli reilut 3 tuntia nukkunut)? |
 |
| Köpehamn |
Piti kuitenkin fiilistellä tätä ylläolevaa, vaikka tämä ei nyt ihan seikkalusta menekään..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti