Ystävät

Paluu Espanjaan on suoritettu onnistuneesti tarkoittaen että Suomen -18 asteen pakkaset vaihtuivat 18 asteen lämpöön ja pienehköön vesisateeseen. Kotona vastassa oli tuttu lauma nelijalkaisia, joita yllättäen ehdinkin ikävöimään vaikka kuvittelin ettei 10 päivän aikana ikävä ehtisi tulla. Negrita eli Nekku on muuttunut valtavaksi tynnyriksi, joka ei juurikaan jaksa liikkua vaan lyllertää hitaasti mutta varmasti eteenpäin, kuitenkin voiden ilmiselvästi paremmin kuin reilu viikko sitten. Tänään illalla pitäisi kuitenkin mennä käymään eläinlääkärin luona ultrassa ja pohtia tilannetta, ja päättää mitä pennuille tapahtuu. 

 

Nekun entinen "omistaja" palstan viljelijä-setä tuli eilen portilleni huhuilemaan kun Nekku ja Johnny olivat hänen palstallaan heilumassa. Keskusteltiin vähän Nekun tilanteesta ja pennuista, tosin mun huonolla espanjallani en saanut läheskään kaikkea sanottua mitä olisin halunnut saada sanottua. Kävi myös ilmi että heillä on palstalla vanha kontti täynnä likaista rojua, jota parivaljakko on käyttänyt mm. sateensuojana. Kontin nähtyäni sanoinkin että nyt on parempi että Nekku ja Johnny lähtevät mukaani, ei sellaisen lian keskelle voi pentuja synnyttää.. Toki käytin tekosyynä Nekun tarvetta ottaa iltalääke. Sedällä ei ollut onneksi ollut mitään tätä vastaan ja pari lähtikin mukaani saman tien kun heitä kutsuin. Tänään aamulla päästin Johnnyn omalla tontilleen ennen kuin lähdin töihin, mutta Nekulle annoin ekstra-vapauden jäädä sisälle, ja vielä omaan huoneeseen, jotta toinen saa rauhassa levätä ilman Chican kukkoilu-yrityksiä. Koko eilisillan toinen vain lepäilikin sohvalla.

 

Väsy painaa

..eikä ihme kun kokoa on jo pienen virtahevon verran

Miten tällaista ilmettä olisi voinut vastustaa ja jättää toisen kuolemaan ulos nälkään?

 

Oma jengi

Reilun 10 päivän aikana näin suurimman osan Suomessa olevista ystävistäni ja rupesinkin miettimään miten erilaisia persoonia ja tyyppejä he ovatkaan. Minulta löytyy ystäviä molemmista sukupuolista, täysin eri ikäisistä sekä täysin eri taustaisia. Jokaisesta yksilöstä olen enemmän kuin kiitollinen, ja se että kaikki ovat niin erilaisia pitää myös oman ajatteluni asioista mietiskelevänä. Ystävät ovat yksi elämän tärkeimmistä asioista, ja on lohduttavaa huomata että tietyt tyypit pysyvät elämässäni huolimatta siitä kuinka kauan edellisestä tapaamisesta on. Nautin Helsingissä ollessani muun muassa keskusteluista, joissa pohdittiin lähtemisen helppoutta ja palaamisen vaikeutta. Palaaminen on itselleni ollut aina pieni peikko, ja sama mistä sitä onkaan joutunut palamaan, en vain ole hyvä siinä. Itse asiassa olen oikein surkea masistelija. Hyvästit, arkeen takaisin sopeutuminen tai ylipäätään se että joutuu taas totuttautumaan erilaiseen elämään, tekevät paluusta vaikeita. Espanjaan paluussa vaikeinta itselleni oli kummitytön jättäminen Suomeen, hyvänä kakkosena paluu arkeen koska en esimerkiksi ole puoleen kuukauteen työpaikalla vieraillut aiemman sairasteluni takia. Mistä löytää jälleen se motivaatio olla ja elää tavallista arkea? Onneksi tilin saldo muistutti miksi sitä taas kannattaakin herätä viiden jälkeen aamulla töihin.. Onneksi myös tiedän kokemuksesta että vaikka hetken aikaa kyseenalaistankin sen että miksi ihmeessä asun täällä ja teen kaikkea tätä, hetken kuluttua olen kuitenkin huomaamattani sujahtanut takaisin normaaliin arkeen ja kyseenalaistaminenkin jää enemmän taka-alalle. Kokonaanhan se ei sieltä poistu, siitä rauhattomat jalkani pitävät kyllä huolen.

 

Osia ystävistä

 

 

Perinteeksi muodostunut bubble bath, ennen Serenan konemusakekkereitä, tällä kertaa Radisson Royalissa.

Matkalla kekkeröimään, kylmä oli!

Kekkereiden jälkeen lentokentällä ei naurattanut kun oli koko yön valvonut..